Viron kulttuuria ja taidemuseoita

Eino Tienari 17.5.2020

Viron sivistyselämää ja säveltäjiä 1900-vuosisadan vaihteessa

Osa entisiä yhdistyksiä oli lakkautettu. Vuonna 1907 perustettiin Eesti Kirjanduse Selts (Virolaisen kirjallisuuden seura). Se alkoi järjestää vironkielen konferensseja, julkaista sanakirjoja ja vuosikirjoja. Muutenkin se alkoi viljellä Viron kansanrunouden, kirjallisuuden ja historian harrastusta.

Venäläistämisen tärkeänä kohteena oli 1880-luvulla ollut kouluopetus. Vuonna 1906 sallittiin kuitenkin viron kieli maaseudun alkeiskoulujen kahdella alimmalla luokalla opetuskielenä. Samana vuonna sallittiin myös vironkielisten yksityiskoulujen perustaminen. Uusista koulusta 24 oli puhtaan vironkielisiä ja 12 kaksikielisiä kouluja. Vuonna 1917 Virossa oli 37 oppikoulua ja niissä 13 000 oppilasta. Heistä virolaisia oli 57 prosenttia.

VIrolaisten klassisen musiikin säveltäjien polvi oli 1900-luvun alussa saanut koulutuksensa Pietarin konservatoriossa 1880- ja1890-luvulla. Tähän joukkoon kuuluivat mm. seuraavat neljä virolaista säveltäjää.

Johannes Kappel (1855-1907) toimi Pietarin hollantilaisen seurakunnan urkurina ja johti kuoroja Viron yleisillä laulujuhlilla. Hän sävelsi suuren määrän lyyrisiä lauluja mies- ja sekakuoroille sekä kantaatteja. Hänen kynästään on lähtenyt suomalaisille tuttu "Kallaves"-laulu.

Musiikkipedagogi ja kuoronjohtaja Miina Hermann/Härmä (1864-1942) sävelsi kuorolauluja, esiintyi laajasti urkutaiteilijana ja oli musiikkialan vaikuttaja. Valmistuttuaan Pietarin konservatoriosta vuonna 1890 Härma jäi työskentelemään Pietariin. Hän myös esiintyi urkurina Pietarissa, Virossa, Saksassa ja Suomessa. Hän asettui vuonna 1894 Tarttoon, mutta asui vuosina 1903–1915 Venäjän Kronstadtissa

Pietarissa Nikolai Rimski-Korsakovin sävellysoppilaan koulutuksen saanut Rudolf Tobias  (1873-1918) oli ensimmäisiä virolaisia ammattisäveltäjiä. Hän oleskeli ja työskenteli pitkään Pariisissa ja Berliinissä. Tobias sävelsi ensimmäisen virolaisen sinfonisen teoksen: alkusoiton "Julius Caesar" 1896. Hänen suurteoksensa, oratorio "Joonan lähettäminen", valmistui 1907. Teos tuli laajasti tunnetuksi vasta myöhemmin 1980-luvulla.

Juhan Aavik (1884-1982) oli virolainen säveltäjä ja kapellimestari. Hän valmistui Pietarin konservatoriosta 1907. Hän aloitti opettajana vuonna 1919 Tarton korkeakoulussa. Hän oli yksi Tarton musiikkikorkeakoulun perustajista ja ohjaajista vuosina 1919–1925.

Kuorojen ja puhallinorkestereiden määrä ja perinne olivat vankalla pohjalla. Viron ensimmäinen sinfoniakonsertti pidettiin vuonna 1900 Tartossa. Siihen oli koottu soittajia eri puolilta, muun muassa Tarton kaupunkikapellista.

Viron taidemuseoita 

  - Kumu kunstimuuseum on Viron taiteen klassikoiden pysyvä näyttely Tallinnassa.

  - Kadrioiru kunstmuuseum esittelee eurooppalaista ja venäläistä taidetta 1500-1900-luvulta Tallinassa.

  - Mikkeli muuseum on Johannes Mikkelin lahjoittaman länsimaisen taiteen ja keramiikan kokoelma Tallinnassa.

 - Niguliste muuseum esittelee kirkkotaidetta keskiajalta ja barokin taidetta 1200-1700-luvuilta Tallinnassa.

 - Eestu Kaasaegse Kunsti Muuseum on Tallinnassa sijaitseva nykytaidemuseo.

 - Tarton taidemuseon pääkokoelmassa on 1700-luvulta alkaen virolaisten ja ulkomaalaisten taiteilijoiden teoksia. Tarton taidemuseon näyttelytilat ovat vuodesta 1988 olleet niin sanotussa Vinossa talossa Raekoja Plats 18:ssa.

 - Viinistun taidemuseossa Harjumaassa on Viron alueella vaikuttaneiden baltiansaksalaisten taidemaalareiden töistä aina virolaiseen nykytaiteeseen saakka.

Taidegallerioita Virossa

 - Tallinnan Opettajien talon taidegalleria on Tallinnan vanhankaupungin sydämessä Raatihuoneentorilla Opettajien talon toisessa kerroksessa.

 - Tallinnan harrastuskeskus Kullon lastengalleria sijaitsee keskiaikaisessa talossa Tallinnan vanhassa kaupungissa.

 - Viron taideakatemian galleria perustettiin vuonna 1995 ja Viron taideakatemian opiskelijoiden näyttelyt ovat osa perinnettä. Se on Tallinnassa.

 - Kuvanveistäjä Tauno Kangro tunnetaan sekä graniitti- että pronssiveistoksistaan. Hän työskentelee Tallinnan vanhassa kaupungissa sijaitsevassa galleriassaan.

 - Draakoni Galleria perustettiin huhtikuussa 1983. Galleriassa on maalausten ja grafiikan galleria sekä taiteilijoiden näyttelyitä. Se on Tallinnassa, Pikk-nimisellä kadulla.

 - Epp Maria Kokamägin alaa ovat öljymaalaus, akvarelli ja kirjojen kuvitus. Teoksia löytyy Viron ensimmäisen tasavallan aikaisessa talossa taidegalleriassa, Haapsalussa.

 - Taiteilija Külliki Järvilan kotigalleria Kuresaaressa Saarenmaalla tarjoaa taiteilijan grafiikkaa, akvarelleja ja ekslibriksiä.

 - Tarton taiteilijaliitto on järjestänyt näyttelyitä talonsa taidesaleissa osoitteessa Vanemuise 26, Tartto.

 - Jõhvin Kaupungingalleria sijaitsee paikkakunnan konserttitalossa 2. kerroksessa Kohtla-Järven lähellä. Gallerian näyttelyiden periaate on kuvastaa nykytaiteen suuntauksia.

KIRJALLISUUTTA

Sirje Helme: Viron taiteen historia (Like, 2000). Seppo Zetterberg: Viron historia (SKS, 2007).

Tässä on vielä 3 valokuvaa Virosta:

Virolainen säveltäjä Juhan Aavik. Kuvan lähde on europeana.eu.

Virolainen säveltäjä Juhan Aavik. Kuvan lähde on europeana.eu.

Tarton taidemuseon näyttelyrakennus Vino talo. Kuvan lähde on Wikipedia.

Tarton taidemuseon näyttelyrakennus Vino talo. Kuvan lähde on Wikipedia.

Tallinna Huvikeskuse Kullo. Kuvan lähde on pealinn.ee.

Tallinna Huvikeskuse Kullo. Kuvan lähde on pealinn.ee.

Jaa tämä sivu