Pariisi on juuri vapautunut. De Gaulle ja juhlakulkue. Kuvan lähde on alamy.com.

Coutances’in läpimurrosta Pariisiin

Eino Tienari  22.6.2020

 

Yleiskuvaus tilanteesta

Neljäs ja viimeinen Normandian maihinnousun kuvauksistani kertoo amerikkalaisten suorittamasta uhkarohkeasta murtautumisesta ulos muualle Ranskaan saksalaisten puolustuksen läpi heinäkuun lopussa. Operaatiossa ”Cobra” löytyi keino lyödä siihen asti jatkunut vastarinta, joka hyödynsi taitavasti amerikkalaisille hankalaa maastoa.

Kenraali George S. Patton pääsi johtamaan 1.8.1944 toista amerikkalaisten kahdesta armeijaryhmästä jouduttuaan pitkään odottamaan vuoroaan. Hän oli sitä ennen ollut osa saksalaisten harhautusta valearmeijan ”johtajana” Englannissa. Heinäkuussa hän oli jo mukana Normandiassa, mutta taustalla.

Samaan aikaan englantilaiset ja kanadalaiset olivat vaikeuksissa omalla kaistallaan, mutta Caen vallattiin kovien taistelujen jälkeen 18.-22.7. Kaupunki tuhoutui taisteluissa pahoin. Montgomeryn joukoilla olisi ollut sen jälkeen tilaisuus kääntää taistelujen kulku saartamalla yhdessä amerikkalaisten kanssa saksalainen armeijaryhmä Falaisen mottiin, mutta se onnistui vain osittain useista eri syistä johtuen. Yksi syy oli armeijaryhmien välisen rajan määrääminen niin, että omia ei ammuta. Siksi saartavien joukkojen väliin jäi aukko.

Saksalaisten omien kenraalien ryhmä teki salaisen suunnitelman ja yritti 20.7. murhata pommilla Hitlerin. Yritys epäonnistui ja suuri joukko sen osallistujia paljastui, koska väärä tieto kuolemasta ehti panna jatkotoimenpiteet käyntiin.

Lopuksi kuvataan Pariisin kaupungin vapauttaminen, kun sitä miehittäneet saksalaiset antautuivat 20.8. Taistelu päättyi onnellisesti ranskalaisten kannalta katsoen. Katastrofin ainekset olivat kuitenkin olemassa.

Countances amerikkalaisten hyökkäyksen kohteena

Amerikkalaiset aloittivat jälleen uuden hyökkäyksen saksalaisia kohti. Otan sen kuvauksen suorana lainauksena Gordon & Ramsey -kirjasta ”Totuus Normandian maihinnoususta”:

Kenraalimajuri Joseph Collins otti ison riskin ja käski kolmesta motoroidusta divisioonastaan kaksi hyökkäykseen heinäkuun 26. päivän aamuna. Päätöksen seuraukset olivat ratkaisevat, sillä saksalaisten vastarinta alkoi aamupäivän kuluessa sulaa kaikkialla muualla paitsi Marignyn ympäristössä.

Oikealla siivellä 1. jalkaväkidivisioona ja 3. panssaridivisioona murtautuivat vihollisen puolustuksen läpi. Seuraavaksi prikaatinkenraali Maurice Rosen 2. panssaridivisioona ja 30. jalkaväkidivisioona lähtivät etenemään Saint-Gillesin suuntaan. Rose oli kouluttanut jalkaväkimiehensä kiinteään yhteistoimintaan panssarijoukkojen kanssa. Tuon divisioonan jokaisen Sherman-panssarivaunun päällä kulki kahdeksan jalkaväkisotilasta ja jokaisen kevyen panssarivaunun päällä neljä. Vaunut ajoivat tieurien ulkopuolella ja pystyivät liikkumaan pellolta toiselle aukoista, joita puhkaistiin pensasaitoihin uudella menetelmällä.

Iltapäivän puolivälissä panssaridivisioona ajoi Saint-Gillesin läpi ja jatkoi etelää kohti. Heinäkuun 26. päivän iltana se oli noin 15 kilometriä saksalaisten romahtaneiden linjojen takana.

Päivä oli vertaansa vailla oleva menestys yhdysvaltalaisille maajoukoille. Samaan aikaan kun Collinsin VII armeijakunta jatkoi etenemistä, kenraalimajuri Teddy Middletonin VVI armeijakunnan kolme jalkaväkidivisioonaa ylittivät Lessayn ja Periers’n välisen tien ja perustivat Ayjoen vastarannalle sillanpään, josta ne saattoivat jatkaa hyökkäystä etelään Coutances’in suuntaan.

Tämä oli merkittävä saavutus. Liittoutuneet olivat vihdoinkin murtautuneet saksalaisten puolustuksen läpi. Nyt ei saanut pysähtyä. Jokainen yksikkö sai käskyn painaa eteenpäin.

Heinäkuun 27. päivänä eteneminen jatkui entistäkin nopeampana rannikon tien suunnassa. Liittoutuneiden lentokoneet kukistivat saksalaisten vastahyökkäykset lähes alkuunsa. Meri oikealla puolellaan etenevä 6. panssaridivisioona kiisi kohti etelää lähes 50 kilometriä. Kun saksalaiset koettivat sulkea tien, kärkivaunuun sijoitettu ilmatulenjohtaja kutsui apuun laivueen verran Thunderbolteja, jotka tuhosivat vihollisen puolustusasemat.   

          (tekstiä lyhennetty )

Operaatio Cobran ensimmäisten 6 vuorokauden aikana IX taktisen ilma-armeijankunnan lentokoneet tuhosivat yksinomaan VII armeijakunnan alueella 360 panssarivaunua ja rynnäkkötykkiä. Lisäksi ne vaurioittivat niitä 220. Ne tuhosivat 1 340 muuta ajoneuvoa ja 280 niitä vaurioitui. Tiet olivat tuhoutuneiden ja yhä palavien saksalaisten ajoneuvojen ja muun kaluston tukkimat. Lentokoneiden antaman tuen merkitys läpimurron onnistumiselle oli ratkaiseva.

Saksan asevoimat alkoi murentua käsiin. Koska yhdysvaltalaiset katkaisivat kaikki löytämänsä kaapelit ja puhelinjohdot, useimmat saksalaiset komentajat eivät enää tienneet joukkojensa sijaintia. Monilla alueilla saksalaiset eivät edes tajunneet amerikkalaisten murtautuneen heidän linjojensa läpi.

Kohteena Pariisi

Eisenhower ei pitänyt Pariisin vapauttamista kovin kiireellisenä asiana. Se edellyttäisi valtavaa voimien ja varusteiden siirtoa juuri, kun hän halusi pitää saksalaiset vetäytymässä Saksan valtakunnan rajoille saakka.

Samaan aikaan Pattonin divisioonat ylitti Seinen Pariisin lähistöllä. Britit ja kanadalaiset hyökkäsivät ankaraa saksalaisen jalkaväen vastarintaa kokien kohti Lisieuxia ja joen alajuoksua. He kärsivät suuria tappioita mm. englantilaisille panssarivaunuille järjestetyssä väijytyksessä. Eteneminen oli hidasta ja vaikeaa.

Kenraali de Gaulle saapui Falaisen motin taistelun aattona 19. elokuuta Algeriasta Eisenhowerin esikuntaan. Hän sanoi: ”Meidän on marssittava Pariisiin. Siellä on oltava organisoitu voima pitämässä järjestystä.” De Gaulle pelkäsi, että kommunistit nostattaisivat kapinan ja yrittäisivät perustaa Ranskaan vallankumoushallituksen. Seuraavana päivänä de Gaulle kuuli, että pääkaupungissa oli alkanut kapina. Gaullistien ja kommunistien vastarintaliikkeet kilpailivat sitä, kumpi valtaisi enemmän rakennuksia saadakseen paremmat neuvotteluasemat toisiaan vastaan.

De Gaulle lähetti kenraali Juinin viemään Eisenhowerille kirjettä, jossa hän vaati, että ranskalaisen komentaja Leclercin divisioona oli heti lähetettävä sinne. Pariisin poliisi oli aloittanut lakon viisi päivää aikaisemmin. Pariisilaiset poliisit, joilla oli pistoolinsa mutta siviilivaatteet, valtasivat pääpoliisiaseman ja nostivat Ranskan lipun sen salkoon.

Pariisin sotilaskuvernööri kentaaliluutnantti Dietrich von Choltitz katsoi velvollisuudekseen lähettää liikkeelle sotilaita. Hitler oli käskenyt puolustaa kaupunkia viimeiseen saakka tai tuhota sen. Sotilaskuvernööri von Choltitz oli haluton toteuttamaan kaupungin tuhoamista, mutta varautui siihen määräten laukaistavien valtavien räjähdyspanosten ja virittämisen laukaisuvalmiiksi lukuisiin kohteisiin. Vain yksi käsky erotti Pariisin tärkeimmät kohteet täystuhosta.

Katuja suljettiin esteillä saksalaisten liikkumisen estämiseksi. Wehrmachtin (Saksan armeijan) kuorma-autoja yllätettiin väijyksistä ja yksinäisiä saksalaisia sotilaita riisuttiin aseista tai surmattiin. Eisenhower taipui uskomaan, että heidän oli sittenkin marssittava Pariisiin. Kenraali Omar Bradley lensi lentokoneella paikalle kertoakseen Leclercille uutisen, että tämä saisi edetä Pariisiin.

Amerikkalaiset ovat Pariisissa

Joukot ehtivät Pariisin laitamille iltapäivällä 23. elokuuta. Seuraavana aamuna joukot etenivät vauhdilla ja kello 9:30 Leclencin panssarit seisahtuivat kaupungintalon eteen. Kellot alkoivat soida kaikkialla Pariisissa ja riemuitseva väkijoukko lähes hukutti alleen sotilaat. Aamupäivällä Leclerc otti yhteyden Choltitzin Ruotsin konsulin kautta ja pyysi kuvernööriä lopettamaan vastarinnan kaupungin alueella.

Ehdoista käydyn neuvottelun jälkeen Choltitz allekirjoitti antautumissopimuksen. Hän lähetti myös miehiä purkamaan eri puolille kaupunkia sijoitetut räjähdyspanokset ja välittämään tiedon antautumisesta keskustan ulkopuolella oleville saksalaisille joukoille.

Saavuttuaan Pariisiin ensimmäisen kerran 25.8. de Gaulle piti kaupungintalon edessä tungeksivalle väkijoukolle puheen. Elokuun 26. de Gaulle järjesti Champs-Elysees kadulla kuuluisaksi tulleen voitonparaatin. Reitti kulki riemukaarelta Notre-Damen katedraaliin. De Gaulle pyysi yksityisesti kuitenkin Eisenhowerilta, että tämä lähettäisi kaksi yhdysvaltalaista divisioonaa marssimaan Pariisin läpi. Eisenhower suostui ja käski kenraali Norman Cotan 28. jalkaväkidivisioonan siirtyä Versaillesista Boulognen metsään ja leiriytyä sinne.

Illan ja yön aikana miehet puhdistivat pukunsa ja varusteensa. Elokuun 29. päivä oli selkeä ja aurinkoinen. Marssirivistö eteni Champs-Elysees katua riemukaarelle ja edelleen tungokseen asti täydelle Concorde-aukiolle. Antamalla De Gaullelle mahdollisuus asettua presidentin virka-asuntoon Elysee-palatsiin Eisenhower myös antoi tälle tilaisuuden muodostaa Ranskaan uusi hallitus. Lisäksi Eisenhower auttoi osaltaan säästämään Pariisin tuholta.

Kuusi vuorokautta kestäneen Pariisin kansannousun aikana sai surmansa lähes 1000 vastarintataistelijaa. Liittoutuneiden sotatoimien, pääasiassa lentopommitusten seurauksena kuoli 70 000 ranskalaista siviiliä! (Tavallisten ihmisten kohtalo sodassa unohtuu usein. Lukua voi verrata Lontoon pommituksessa kuolleiden siviilien määrään toisen maailmansodan aikana. Se on samaa luokkaa.)

- - - - - - - - - -

LUKIJALLE

Tähän päättyy neliosainen kirjoitukseni Normandian maihinnoususta ja sen jälkeisistä taisteluista. Sen laatiminen vaati paljon aikaa ja kirjallisuuden lukemista, mutta se kannatti. Sain paremman kuvan tapahtumista itsekin tämän jälkeen.

Kirjoituksissani on kerrottu vain osa monista tärkeistä tapahtumista, jotka yhdessä johtivat saksalaisten joukkojen perääntymiseen Länsi-Euroopassa. Sota ei vielä loppunut, vaan jatkui täydellä voimalla aina toukokuun alkuun asti vuonna 1945.

                                                + + + + +

Kirjoitussarja alkoi otsikolla: ”Maihinnousu alkaa — Liittoutuneet valmistautuivat Normandian maihinnousuun” 30.5. Sitä seurasivat

”Maihinnousu 1 — Maihinnousu: Omaha ja Utah-rannat” 7.6.,

”Maihinnousu 2 — Maihinnousu: Gold, Juno ja Sword-rannat” 17.6. ja

”Maihinnousu 3 — Countases’in läpimurrosta Pariisiin” 22.6.

 - - - - - - - - - - -

Seuravassa on ensin kaksi historilallista lyhytfilmiä juhlivan Pariisin tapahtumista elokuun lopussa. Niiden jälkeen on vielä neljä valokuvaa maihinnousun jälkeisestä ajasta natsien miehityksestä vapautuvasta Ranskassa.

VIdeossa 1 näkyy sotatoimintaa Pariisin vapautuessa. Filmi voi järkyttää herkkiä katsojia. Videossa on selostus ja englanninkielinen tekstitys, jonka saa näkyviin ruudun alaosasta. Se kestää 10½ minuuttia.

Videossa 2 amerikkalaisen jalkaväkidivioonan marssi kaupungin läpi aseet ladattuina seuraavaksi tulevaa taistelua varten. Sitä katsojat eivät tiedä vaan riemuitsevat. Se kestää noin 7 minuuttia. Se on mustavalkoinen äänielokuva. Filmissä on teknisiä ongelmia.

 

 

Video 1. Aitoja tilanteita katutaisteluista ja ranskalaisten juhlintaa Parisissa 1944. Ranskan vapaustaistelijoiden tunnus oli FFI.

Video 2. Videofilmi otsikko on "Parade of US Troops - Paris". Siinä on tilanteen ääniä, mutta ei tekstitystä.

Panssarien ja jalkaväen yhteistyö toimi Ranskassa. Kuvan lähde on Wikipedia.

Patton, Bradley ja Montgomery heinäkuussa 1944. Kuvan lähde on Wikimedia.org.

Englantilaisia sotilaita Normandiassa. Kuvan lähden on iwm.org.uk.

Dietrich von Choltitz allekirjoittamassa antautumissopimusta Pariisissa. Kuvan lähde on Wikipedia.