Kalastajat kohoavalla merellä

 

Eino Tienari  27.6.2020

Kertomus julkaistaan suomen kielellä ensimmäisen kerran.

Tämä on tekemäni suomenkielinen käännös saksakielisestä SPIEGEL-lehdestä 7/2005 lyhennettynä artikkelin alkuperäisestä laajuudesta. Se on tosikertomus silloin tapahtuneesta valtavasta merenpinnan noususta.

 

Indonesia, Banda Aceh

26. joulukuuta 2004, aikaisin aamulla

Sileänä lepää meri Sumatran ympärillä. Aurinko on noussut kello 6.46. Tuuli puhaltaa heikosti etelästä päin. Tämä sunnuntai ei tuo mitään myrskyä. Sofyan Anzip, kutterin kapteeni jo 35 vuotta, puuhailee Bintang Purnama -nimisen laivansa kannella. On vielä viileää, 22 Celsius-astetta. Hänellä on tumma villalakki. Hänen parrastaan pistää ulos savuke. Vahva makea tupakka on hänen aamiaisensa. Sofyan imee syviä vetoja. Hän hoputtaa väkeään. Hänellä on suunnitelma.

He aikovat kulkea merellä vajaan viikon, kuten aina. Ensimmäiseksi he ottavat suunnan lounaaseen, ja läheisten Penasin ja Keureusen saarten välissä, jossa Krueng-Aceh-suuhaaran lämmin vesi kohtaa vapaan meren kylmän veden, he koettavat ensimmäiseksi onneaan. Se on hyvä suunnitelma. Sofyan on hyvä, arvostettu kapteeni. Hän aavistaa, mitä kalat tekevät.

Hän osaa lukea veden värejä kuin kirjaa. Hän tuntee virtausten pyörteet, missä hänen saaliinsa on, missä kultamakrilli ja muut kalat uivat. Hänen vanhempansa olivat kalastajia, heidän vanhempansa olivat kalastajia ja kaikki vanhemmat ja esivanhemmat sitä ennen niin pitkälle kuin voi tietää.

Sofyan Anzib on 52-vuotias tumma mies. Hän sanoo, että meri on perhe. Hän tuntee itsensä rauhalliseksi ulkona merellä, varmemmaksi kun maalla, vaikka hän tuntee valtameren oikut, sen kuohuvan voiman, sen raivoavan väkivaltaisuuden. Hän rakastaa siitä huolimatta suurta vettä.

Bintang Purnama-laivalla on kahdenkymmenen hengen miehistö, punainen reelingin reuna ja musta pohja. Se on kaunis 20 metriä pitkä laiva tropiikin puusta. Se kelluu Krueng-Aceh-joen rannalla Lampulon korkeudella, Bandan kalastajakaupunginosan kohdalla. Täältä on mutkien takaa kahden kilometrin matka jokisuuhun merelle. ”Bintang Purnama” on suomennettuna sama kuin ”Täydenkuunpäivän kohtalo”.

Ympärillä ovat useat muut laivat selvästikin lähdössä, kuten Columbia, Alaska ja Zamrut. Niiden kapteenit tervehtivät toisiaan pienin kädenliikkein. Heistä monet ovat toistensa sukulaisia. Sofyanin yhdestoista veljestä kahdeksan on kalastajia kuten hän. Kello 7.15 Sofyan antaa käynnistää moottorit. Hänen väkensä työntävät laivaa paljain jaloin vapaaksi. He irrottavat köydet, järjestävät työkalujaan, suurta ajoverkkoa, syöttejä ja muita tarvittavia välineitä. Rannalla etääntyy viimeistä kertaa hitaasti Banda Acehin kaupunki heidän ohitseen. Tässä kaupungissa on 400 000 asukasta.

Hämärä väistyy. ”Bintang Purnama” lähtee matkalle. Vesitie tulee leveämmäksi kölin alla. Sofyanin laiva saapuu rannikolle, jossa Krueng-Aceh-joki laskee ruskeana mereen. Kapteeni kiihdyttää moottoria viiden solmun nopeuteen suuntana lännen ja lounaan puoliväli. He ovat merellä. He ottavat suunnan. On sunnuntai 26. joulukuuta. Se on ihan tavallinen päivä vielä puolen tunnin ajan.

Sofyan Anzibin kalastusvene on jättänyt Acehin rannikon yli kolmen mailin eli noin viiden kilometrin päähän taakseen. Se on 20 metriä pitkä, 20 hengen miehistöllä, ohjattuna rauhallisesti lännen ja lounaan puoliväliin. Pohjoisessa on näkyvissä saari We, jossa on Sabang-niminen kaupunki. Se on 5000 kilometriä pitkän Indonesia-nimisen saariketjun läntisin kaupunki.

Kapteeni Sofyan puhuu matkapuhelimen välityksellä Columbian kapteenin kanssa. He härnäävät toisiaan. Toinen kertoo vitsejä naisista ja kaloista. Kannella etsii laivan miehistö varjoa. He istuvat vieretysten ohjaushytin ympärillä ja tupakoivat. Tuoksuu makea voimakas savu.

Banda Acehin kaupunki on vielä aavistettavissa tummana raitana. Sen yläpuolelle kohoavat Sumatran korkeat vuoret. Maitomaisissa pilvissä kaukana sisämaassa on jo syntynyt pieniä sadekuuroja. Ne peittävät vuorten huiput. Kello on 7.59.

                                              +    +    +

 Läpi meren, läpi maailman iskee nyt ikään kuin kova painava lyönti. Muutamia sekunteja myöhemmin iskee toinen. On kuin laiva liukuisi suurella nopeudella pohjalle, tai kuin he olisivat suuri ajelehtiva puu. Läpi veden kulkee kovakourainen ravistelu. Veden pyörteet tanssivat hulluina, ja laiva tuntuu siltä kuin ei koskaan valtamerellä. Ikään kuin se vyöryisi kohti kiviä  -  ryminää -  melua -  ja sitten hiljaisuus.

Sofyan Anzib, joka on ollut 35 vuotta kapteeni, seisoo kannella tukka pörröllään. Jumalan nimeen, mitä se oli? Laitteet toimivat holtittomasti. GPS-navigaattori osoittaa väärin. Piirturi, kaikuluotain ja radio mykistyivät.

Kahdenkymmenen hengen miehistö seisoo hiljaa. Sofyan kohdistaa katseensa Agam Setiawariin, 20-vuotiaaseen poikaansa, joka on ollut hänen ensimmäinen perämiehensä jo vuosia. He tuntevat meren. Noin kolme tai neljä vuotta he ovat kalastaneet kaikilla merillä Indonesian ympärillä. Koskaan ei ole meri iskenyt samalla tavalla, ilman tuulta, ilman myrskyä, ilman salamoita ja puuskia.

Nyt on kello 8.01 ja meren halki työntyy kolmas isku. Kuten toista iskua seuraa sitäkin kaukainen jyminä. Sitten on taas hiljaisuus. Miehet vaikenevat. Heidän laivansa kulkee eteenpäin tuntemattomaan salaisuuteen. Se, että he kaikki tuntevat meren, tarkoittaa heidän luottavan siihen kaikessa. Merimiehet riisuvat vaatteensa, jotta he ovat kevyempiä haaksirikon ehkä sattuessa. He eivät tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Tämä ei ole ensimmäinen kerta. Työ käy rauhallisesti. Kukaan ei osoita pelkoaan.

Kymmenen minuuttia ensimmäisen jyminän jälkeen alenee meri äkkiä yhdellä kertaa. Sofyan tuntee veden väistyvän kauhistuttavasti hänen veneensä alla. Meren pinta laskee noin 10 metriä, noin 15 metriä, mutta ei kuten lyhyissä aaltojen välisissä laaksoissa, ei kuten myrskyn nousuissa ja laskuissa. Se laskee rauhallisesti ja suurella alalla väistyy vesi pois ikään kuin se vetäisi itseään poispäin rannikolta. On kuin jokin olisi lyönyt mereen aukon ja kaikki vesi virtaisi siihen.

Mutta sitten vesi tuli takaisin. Sofyan Anzib ei usko silmiään, mutta sitten hän käsittää asian. Silloin hän näkee suureksi kauhukseen, kuinka vesikumpu kasvaa lounaisesta horisontista. Hän näkee muodottoman aallon selän, ilman kuohuja, ilman tyrskyä, vain suunnaton vesimäärä, kulkeva vuori. Se rynrää häntä ja laivaa kohti. Sofvan tietää, että nyt on kysymys elämästä tai kuolemasta. On hänen elämänsä suurin kamppailu. Se on kohdattava tai kuoltava.

Hän karjuu kovimmalla äänellään, jonka saa itsestään irti, koneenkäyttäjälle ottamaan kaiken mahdollisen moottorin voimasta irti. Hän ohjaa kalastajalaivansa, vain pähkinän kuoren, suurimmalla mahdollisella nopeudella, nyt kahdeksan tai yhdeksän solmua. Hän kääntää laivan suoraan kohti lähestyvää aaltoa päin. Kaikki tai ei mitään.

Veden vuori kiskaisee laivan sekunneissa korkeuksiin. Laiva uppoaa samalla mereen tuskin reelingin reunan alapuolelle. Se menee eteenpäin vauhdilla. Runko pysyy koossa, mutta ylhäällä tulee Sofyan Anzibin näkyviin toinen vesikumpu. Sen takana kauempana on vielä kolmas. Kohoten kuin vuoret vierivät ne kohti, jättiläismäiset vesirintamat, mustina, hyökkäävällä nopeudella.

Sofyan pitää ne kurissa, toisen kerran ja vielä kerran. Laiva nousee kuin portaita ylös vesimäärän nostamana. Kaikki kolme aaltoa laiva nousee kaikkiaan 50 meriä, hän arvioi. Se merkitsee, että hänen laivansa ui noin 35 metriä merenpinnan yläpuolella. Se on luonnonnäytelmä vailla vertaa.

Kun he uivat ihan ylhäällä ja he näyttävät pelastuvan hetkeksi, ei laivalla vallitse lainkaan iloa. Järkyttyneinä tarrautuvat miehet kiinni eri paikkoihin laivan kannella. Heidän katseensa kohdistuvat kohti koillista ilmansuuntaa, kohti kapeaa maakaistaletta. He ovat menossa kohti Banda Acehin kaupunkia.

Kolme tuntia myöhemmin Sofyan Anzib kutsuu matkapuhelimellaan muita laivoja. Hän kutsuu laivoja Replesia, Columbia, Zamrut, Ilah Daja ja Alaska. Hän ei saa lainkaan vastauksia. Hän ei tiedä tällä puolen päivän hetkenä kello 12, että kolme kertaa iskenyt meri on särkenyt ne kaikki. Hän toivoo edelleen huolimatta aavistuksesta, että kaikki niissä olleet ihmiset ovat kuolleet.

 - - - - - - - -

Lukijalle

Huomatkaa, että vieraiden kielten opiskelu ja niiden käyttäminen jokapäiväisessä elämässä voi olla sekä hauskaa että hyödyllistä. Töissä ollessani en tarvinnut saksan kielen taitoa eikä sitä pidetty tärkeänä. Sen sijaan vapaa-ajalla tilanne on ollut toisin ja kielen osaaminen on avartanut maailmaa ympärilläni.

Lopuksi on kolme aiheeseen liittyvää valokuvaa katsottavaksi. 

Banda Aceh vuoden 2004 maanjäristyksen ja tsunamin jälkeen. Kuvan lähde on usgs.gov

Banda Aceh 2004. Kuvan lähde on jocabo.net. Kuvaaja on Jose C. Borrero.

Banda Aceh, Indonesia, kuukausi tsunamin jälkeen. Kuvan lähde on spokesman.com. Kuvaaja on Mark Bardwell.