Runoilija Eeva Heilala

Eino Tienari   9.8.2020

Eeva Heilala on Paavolassa vuonna 1934 syntynyt maatalon emäntä ja runoilija. Hän kirjoitti yhden romaanin: Kylvöaika. Hänen julkaisemiaan runokoelmiaan ovat tähän mennessä:

  Hyvä on maa 1974,   Tuhat koivua 1978,

  Hellyys ei ole hukassa 1987,   Kirje maalta 2000,

  Punaposkipuolukoita 2004,   Omenat omasta puusta 2006,

  Tässä iässä 2009,   Ikkunasta avautuu maailma 2012  ja  Elämän värit 2016.

Hänen ensimmäinen runokokoelmansa (Hyvä on maa) sai J.H. Erkon esikoispalkinnon. Myöhemmin hän sai lisäksi Oulun läänin taidepalkinnon. Eeva Heilala asuu Ruukissa, joka on nykyään osa Paavolan kuntaa.

Hänen tuotantoaan on kuultu monissa tilaisuuksissa runonlausujien ansiosta. Ne tuovat näkyviin neljän lapsen äidin kauniin näkökulman maasedulla.

En löytänyt niistä yhtään videota, mutta lukekaa niitä tästä.

 

             PUNAPOSKIPUOLUKOITA

Seuraava Eeva Heilalan runo kokoelmasta Punaposkipuolukoita kuvastaa lapsen ehdotonta ja rajatonta rakkautta. Rakkauden kohde on yllättävän suuri kooltaan.

1. Runo on väliotsikon MIELI MATKUSTELEE MENNEISSÄ jälkeen:

 

Kyllä minä muistan:  

sehän oli kesäkuuta

maa kukki

olin kuusivuotias.

 

Isä talutti kirkonkylältä

huutokaupasta lehmän:

siinä on, opettele lypsämään.

 Ja sain sangon

ja sain jakkaran

ja kohta putoili maito pehmeinä paloina 

keltainen kesämaito

 apiloista koottu. 

 

Päivällä juoksin laitumelle

 että mitenkä se minun Mansikkini? 

Siellä se haukkasi heinää

 sen korvat keikkuivat kärpäsille

ja hännällä se tuuletti kupeitaan.

 

 - Minun kulta Mansikkini, minä sanoin

ja puristin sitä kaulasta.

 - Minun kulta Mansikkini, minä sanoin

ja suutelin sitä.

Vielä verjällä käännyin katsomaan:

suurelta lihavalta kukalta se näytti. 

(1976)

 

2. Väliotsikon EI UNEKSIMATTA JAKSA jälkeen oli seuraava runo:

 

Onnelliset naiset

 istuvat keinussa neuleet käsissään

kärsivällisesti

he poimivat pudottamansa puikon 

kokoavat vierivän kerän

 sen mikä maisemassa on kauneinta

he kätkevät raitoihin

 

Kevättuulessa

 he keräävät naruilta 

tuoksuvat lakanat

väsyneiden unia katsella 

rakastuneiden rypistellä                                               

(2001)

 

3. Runokokoelman nimi tulee tästä runosta:

 

Sano mitä haluat,

 minäkin sanon:

tämä on ihana maa.

Kävin taas tänään

- vuosi on aikaa -

 kevätmetsääni tervehtimässä,

 

ja tässä on sinulle tuomisina

metsälän mummon käpylankaa

monta pörröistä kerää

ja tässä on sinulle

kylmäsen koloissa viipyneitä

punaposkipuolukoita.

 

Sano mitä haluat,

minäkin sanon; 

tämä on runon maa.                                               

(1976)

 

4. Väliotsikon HIILLOKSEN HEHKU jälkeen on runo:

 

En kyllä neulo töppösiä armeijalle

 en pitsipeitteitä lastenlapsille

kun tulen vanhaksi.

 Kirjoitan kaksikymmentäviisi laulua

surusta ja ilosta ja tuulesta ja kukista,

kaikesta täällä.

 

Katan pöytäni kauniimmin kuin koskaan: 

maljakoissa mansikoita, jugurttia joka päivä.

Sisustan sänkykamarin  

syysaamujen keltaisia kertomuksia

kesäiltojen vihreitä runoja.

 

Kävelemme kaduilla

 katselemme kalevalat ja tervahanhet,

sanomme kaikki ne kauniit sanat jotka lahjaksi saimme

mutta sanomatta jäivät 

kun oli työtä pellolla

ja pyykkiä pesutuvassa.

 

Ja kun ihmiset kyselevät: keitä te olette te kaksi,

vastaan vain että meidät vihittiin

kun oli juhannus ja lempeä kesä.

(1976)

 

5. Väliotsikon NIMET KIVISSÄ jälkeen tuli seuraava runo:

 

Ei ole kumpua

joille metsä ei laulajaa lähetä

joille ei pilven poskelta

 kyynel putoa

 

Ei ole hautaa

 jolle ei kukka kohoa

talven puhdas

 kesä kirkas

(2003)

 

6. Kokoelman viimeinen runo on tässä:

 

Minun ei tarvitse enää

 ruokkia muita eläimiä

kuin taivaan lintuja ja kissaa

 Ei tarvitse tarkistaa laitumen aitaa

veräjän saan jättää auki

 

Vasara ja hohtimet

 on toki pidettävä tallessa

olenhan Josefin sukua

Sanomalehden voi lukea tarkkaan

jos sattuu silmälasit löytymään

 

Lapsenlapsi vain asuu liian kaukana

ja vanhetessaan totuus

turhaan kultaantuu 

Mutta ei puhuta nyt kaipauksesta

on onnellisen runon vuoro

(2003)

 

Kokoelman alkusanoissa Kari Levola sanoo mm.:

Eeva Heilalan runous toteuttaa hyvällä tavalla joskus lausuttua viisautta, että runoilija kirjoittaa samaa teosta läpi tuotantonsa. Runoilijan Valitut runot pitää sisällään 30 uutta runoa (ja 60 vanhaa). Eeva Heilalan runoudessa lapsuuden muistot näyttäytyvät tämän päivän ja ajan valossa. Miten onkaan muuttunut maaseudun elämä. Runoissa kiteytyvät naisen arki ja rakkauden ainainen kaipuu. Karun elämän rinnalla kulkevat haaveet, unelmien ja toden nähty voima. Uusissa runoissa maisema on sama, mutta muuttunut. 

 - - - - - - -

Lopuksi on neljän runokoelman etukannet kuvina.

Eeva Heilala: Hyvä on maa, 1974

Eila Heilala: Tuhat koivua, 1978

Eeva Heilala: Kirje maalta, 2000

Eeva Heilala: Omenat omasta puusta, 2006