Kuvassa on tykkivene Hämeenmaa, joka laskettiin vesille vuonna 1917 Helsingissä. Kuvan lähde on SA kuvat.

Suomen merivoimien historiaa

Eino Tienari        7.10.2020    

Suomen merivoimien alkuajat

Itsenäisen Suomen merivoimien kalusto muodostui vuonna 1918 Venäjän maahan jättämistä aluksista, joita ei oltu voitu kuljettaa talven aikana pois. Venäjältä saatuja sotalaivoja olivat Helsinkiin jätetyt kuusi S–luokan torpedovenettä, kahdeksan C–luokan torpedovenettä ja yksi miinalaiva, Poriin jätetyt kaksi miinaristeilijää, Turussa tykkivene ja kaksi vartioristeilijää.

Sotalaivojen lisäksi Helsinkiin jäi vielä 15 hinaajaa, jäänmurtaja, 5 miinavenettä, 13 proomua, 2 uivaa telakkaa, 2 uivaa nosturia, 17 lämpöponttonia ja 8 yhteysalusta. Kun Saksa luovutti merivoimille Helsingin ja Turun telakoilla valmisteilla olleet tykkiveneet ”Uudenmaan” ja ”Hämeenmaan”, merivoimat vahvistui huomattavasti, sillä nämä kaksi alusta olivat siihen aikaan Suomen merivoimien voimakkaimmat alukset.

Laivastoa kutsuttiin 1920-luvun alussa Rannikkolaivueeksi. Suomen hallitus teki vuosina 1925-1926 esityksen laivastolaiksi, jossa esitettiin 3 panssarilaivan, 8 - 9 sukellusveneen, neljän moottoritorpedoveneen ja koululaivan hankintaa. Vuonna 1927 hyväksyttiin esitysten pohjalta laivastolaki, jonka puitteissa rakennettiin lopulta kaksi panssarilaivaa ”Väinämöinen” ja ”Ilmarinen”, joista tuli merivoimien kaikkien aikojen raskaimmat alukset, ja viisi sukellusvenettä, joista on nykyään jäljellä enää ”Vesikko”.

Kotkassa sijaitseva Suomen merimuseo on kansallinen merimuseo, jonka tehtävänä on Suomen merenkulun historian tallentaminen ja tiedon välittäminen. Kotkan merimuseo kerää ja tallentaa merenkulkuun ja veneilyyn liittyvää esineistöä. Entisöity sukellusvene Vesikko on nähtävänä Helsingissä Suomenlinnan sotamuseossa talven jälkeen seuraavan kerran toukokuussa. Turussa oleva Forum Marinum on merenkulun valtakunnallinen vastuumuseo, merivoimien museo. Siellä on nähtävillä mm. Helsingissä 1968 valmistettu tykkivene ”Karjala”, joka museoitiin vuonna 2002.

Panssarilaiva Väinämöinen, joka laskettiin vesille Turussa vuonna 1930. Kuvan lähde on Sotamuseo.

Sukellusvene Vesikko. Kuvan lähde on Wikipedia.

Rannikkotykistön syntyvaiheet Suomessa

Rannikkotykistö oli osa rannikkopuolustusta, johon osallistuivat merivoimat ja liikkuvat rannikkojoukot (mm. rannikkojääkärit) ilmavoimien tukemina. Rannikkotykistön kulta-aikaa erillisenä aselajina oli 1900-luvun alku. Sen rungon muodostivat kiinteät, suurikokoiset, pitkäkantamaiset tykit ja kanuunat, jotka ampuivat räjähtäviä ammuksia. Tykkeihin liittyi monimutkainen järjestelmä liikkuviin maaleihin tähtäämiseksi.

Suomi sai itsenäistyttyään perinnöksi Venäjän silloisen pääkaupunkinsa Pietarin suojaksi Suomenlahden pohjoisrannikolle pääosin 1910-luvulla rakentaman sen ajan oloissa varsin modernin ja vahvan rannikkopuolustuksen. Haltuumme jäi runsas tykkikalusto käsittäen lähes 50 järeätä rannikkokanuunaa, runsaat 100 raskasta rannikkokanuunaa, runsaat 200 kevyttä tykkiä sekä lisäksi melko runsaasti jo pääosin vanhentuneita järeitä ja raskaita kanuunoita ja mörssäreitä.

Tälle tykkikalustolle oli rakennettu kantalinnoitetut tuliasemat, linnakkeiden majoitus- ja huoltotilat, tulenjohtoasemat, valonheitinasemat voimakoneineen, viestiverkot, linnakesaarten lähipuolustusasemia, merimiinoja, yhteysaluksia jne. Linnakkeiden jouduttua valkoisen armeijan haltuun keväällä 1918 aloitettiin niiden vartiointi, suoritettiin inventointeja ja muuta pienimuotoista toimintaa. Vähitellen aloitettiin koulutustoiminta mm. maassa vielä olleiden saksalaisten johdolla.

Alkuvuosien suururakka oli itäisen Suomenlahden rannikkopuolustuksen vahvistaminen mm. Koiviston Saarenpään ja Kotkan Kirkonmaan järeiden 254/45 D –patterien rakentamisella ja Laatokan rannikkopuolustuksen luominen. Linnakkeet ryhmiteltiin kolmeen rannikkotykistörykmenttiin (RT 1 Suomenlinnassa Helsingissä ja sen ulkosaarilla, RT 2 Viipurissa ja sen lähisaarilla sekä RT 3 Laatokan rannikolla ja saarilla) sekä kahteen erilliseen rannikkotykistöpatteristoon ( 1. ErRtPsto Hangon ja Turun saaristossa sekä vuodesta 1933 Kotkan saaristossa 2. ErRtPsto ). Organisatorisesti rannikkotykistöjoukot muodostivat eri vaiheiden jälkeen yhdessä laivaston kanssa Suomen merivoimat.

Muistelua myöhempinä vuosina

Ohjuskauden avasi 1960-luvulla ranskalainen väylätorjuntaohjus SS-11. Venäläisiä P-15 Termit (Styx) meritorjuntaohjuksia (MTO-66) käytettiin Tuima-luokan ohjusveneiden lisäksi myös rannikkotykistössä. Niiden seuraajaksi hankittiin 1980-luvulla ruotsalainen RBS-15 (MTO-85), joka on modernisoituna yhä käytössä. Kolmatta polvea edustaa Euro-Spike ER rannikko-ohjus (RO-2006).

130 53 TK on edelleen palveluskäytössä. RANTA-ammunnanhallintajärjestelmä otettiin käyttöön 1990-luvulla, jolloin keskiö- ja RAVAL-laskennasta luovuttiin. Lasersuuntimet on uudistettu ja rannikkotutkat kulkevat nykyään joukkojen mukana.

Merivoimiin vuonna 1998 sulautettu rannikkotykistö oli parhaimmillaan Suomen kolmanneksi suurin aselaji. Vuosittain se koulutti tuhansia varusmiehiä rannikkotykistön reserviin. Enimmillään linnakesaaria ja pienempiä toimipisteitä oli lähes kaksisataa.

Kantahenkilökunta perheineen asutti monia linnakesaaria, jotka olivat usein kiinteitä pienoisyhdyskuntia kouluineen ja kauppoineen. Rannikkotykistö oli elämäntapa. Varusmiehille linnakepalvelus saattoi merkitä varsinkin kelirikkoaikaan pitkääkin eristystä tavanomaisesta lomakierrosta, ja varuskuntavapaat saattoi viettää vain linnakkeella.

Isosaaren kasarmirakennus, saarella Helsingin edustalla. Tässä rakennuksessa suoritin oman asepalveluni alkuosan rannikkotykistössä 1960-luvulla.

Suomalainen 152/50 T -tykki Isosaaressa Helsingin saaristossa. Kuvan lähde on Wikipedia.

Suomen merivoimat sotien jälkeen

Pohjoiselle Itämerelle ja Suomenlahdelle oli toisen maailmansodan aikana laskettu yli 60 000 merimiinaa ja raivausestettä. Jatkosodan päättäneen Moskovan välirauhansopimuksen ehtojen mukaisesti Suomen tehtäväksi tuli suorittaa merimiinakenttien raivaus Suomenlahdella. Vuosina 1944–1948 yli 2 000 miehen ja 200 aluksen voimin raivattiin laaja merialue Suomenlahden perukasta Ahvenanmaalle asti puhtaaksi sodan aikana lasketuista miinoista. Tässä työssä menetti henkensä 28 miestä ja 37 haavoittui. Kotkan Haapasaaressa sijaitsee raivaajamuistomerkki.

Sotien jälkeen valvontakomissio vaati rannikkotykkien rajoittamista 140 kappaleeseen ja kaikkien yli 120 mm tykkien poistamista linnakkeista. Lisäksi sukellusveneet piti poistaa käytöstä. Puolustusvoimien ja merivoimien merkittävimmin rajoittava tekijä oli Pariisin rauhansopimus. Esimerkiksi monet asetyypit kiellettiin kuten torpedoveneet.

Englannista ostettiin vuonna 1957 kaksi uutta moottoritorpedovenettä, jotka toimivat "Vasama 1"- ja "Vasama 2" -nimisinä moottoritykkiveneinä. Vuonna 1955 hankittiin vielä R-luokan raivaajat "Rihtniemi" ja "Rymättylä". Lisäksi miinanraivaukseen rakennettiin kolme uutta R-luokan raivaajaa: "Ruissalo", "Raisio" ja "Röyttä", jotka soveltuivat myös vartiovenetehtäviin.

Miinalaiva "Keihässalmi" oli Suomen merivoimien miinalaiva, joka valmistui vuonna 1957 ensimmäisenä suomalaisena miinalaivana toisen maailmansodan jälkeen. Alus museoitiin vuonna 1994.

Iso-Britanniasta hankittiin merivoimille vuonna 1961 käytetty fregatti koululaivaksi. Se toimi nimellä Matti Kurki. Lisäksi vuonna 1962 valmistui uusi moottoritykkivenelaivue ("Nuoli 1" – "Nuoli 9"), ja Neuvostoliitosta ostettiin vuonna 1964 merivoimille kaksi peruskorjattua Riga-Iuokan saattajaa "Uusimaa" ja "Hämeenmaa".

 

Kehitystä tapahtui koko ajan

Vuonna 1967 tilattiin Hietalahden telakalta tykkiveneet "Turunmaa" ja "Karjala", joiden pääaseena oli 120 mm Bofors-automaattitykki.

1970-luvulla laivaston tulivoima siirtyi ohjusaikakaudelle, kun Neuvostoliitosta hankittujen Tuima-luokan ohjusveneiden "Tuima", "Tuisku", "Tuuli" ja "Tyrsky" myötä käyttöön tuli neuvostoliittolaisvalmisteinen Styx -meritorjuntaohjus eli MTO-66.

Miinalaiva "Pohjanmaa" oli Suomen merivoimien lippulaiva. Se toimi koululaivana vuodesta 1982 vuoteen 2013. Se on käytössä vieläkin, mutta siviilikäytössä merenmittaustehtävissä.

Helsinki-luokan ohjusveneet olivat Suomen merivoimien neljän vuosina 1981–1986 valmistetun aluksen muodostama ohjusveneluokka. Ne olivat "Helsinki", "Turku", "Oulu" ja "Kotka". Niiden pääaseeksi saatiin ruotsalainen meritorjuntaohjus eli MTO-85-järjestelmä. Luokan alukset on poistettu käytöstä 2000-luvun kuluessa.

Sukellusveneentorjuntakykymme kehittyi merkittävästi Rauma-luokan ohjusveneiden tullessa käyttöön vuosina 1990- 92. Alusluokka on peruskorjattu 2010-luvun alussa.

 

Merivoimien nykyisiä aluksia

Tässä on ajan kuluessa vähitellen muuttuva luettelo Suomen merivoimien nykyisistä aluksista, jotka ovat palvelukäytössä:

Miinalaivat: Hämeenmaa ja Uusimaa.

Pansio-luokan miinalautat: Pansio, Porkkala ja Pyhäranta.

Miinanraivaajat: 6 Kuha-luokan miinanraivaajaa, 7 Kiiski-luokan miinanraivaajaa ja 3 Katanpää-luokan miinantorjunta-alusta.

Ohjusveneet: Hamina, Tornio, Hanko, Pori, Rauma, Raahe, Porvoo ja Naantali.

Johtaminen: Komentoveneet Jymy, Raju, Syöksy ja Vinha.

Kuljetus: Jehu-luokan maihinnousuveneet, Jurmo-luokan joukkojenkuljetusveneet Uisko-luokan joukkojenkuljetusveneet, Valas-luokan kuljetusalukset ja Kampela-luokan kuljetuslautat.

Öljyntorjunta: Hylje, Halli ja Louhi.

Koulutusalukset: Fabian Wrede, Wilhelm Carpelan ja Axel von Fersen.

 

Kirjallisuutta Suomen sotalaivastosta ja rannikkotykistöstä

Suomen merivoimat:

Merensilta, Timo: ”Vesikko – Suomenlahden hiljainen vartija” / Meriupseeriyhdistys ry: ”Suomen Laivasto 1969-2003” / Pirhonen, Jouko: ”Laivastotoiminta saaristotaisteluissa Suomen olosuhteissa” / Wilson, Paula ym.: ”Bengtskär : majakka, koti ja taistelutanner” / Väliaho, Olavi: ”Laatokan puolustajat”.

Merisotia ja taisteluja rannikolla:

Golovin, Mikael & Vänskä, Ville: ”Merisotataito I-II” / Keskinen, Kalevi ym.: ”Suomen laivasto sodassa 1939-1945” / Kulju, Mika: ”Tornion maihinnousu 1944: Lapin sodan avainoperaatio” / Talvitie, Jyrki: ”Suomen merisodan pikkujättiläinen” / Talvitie, Jyrki: ”Suomen merisota: taisteluja Itämeren herruudesta” / Uitto, Antero & Geust, Carl-Fredrik: ”Taistelu Suomenlahden ulkosaarista” / Vänskä, Ville: ”Merisota”.

Rannikkotykistön historia:

Enqvist, Ove: ”Itsenäisen Suomen rannikkotykit 1918–1998” / Enqvist, Ove & Tiilikainen, Heikki: ”Linnakesaaret – Rannikkolinnakkeiden elämää sodassa ja rauhassa” / Enqvist, Ove & Pakola, Johanna: ”Suomenlahti Pietarin suojana” / Lauri Pohjanvirran kirjoitus ”Suomen rannikkotykistön historia, 24.9.2014” / ”Suomen rannikkopuolustus 100 vuotta” (julkaistu vuonna 2018).

 -   -    -    -    -

Seuraavaksi on 3 valokuvaa Suomen Merivoimista: miinalaiva, rannikkoprikaati ja merivoimien vuosipäivän vietto heinäkuussa 2017 Vaasassa.

Lopuksi on 2 videota Suomen Merivoimen menneestä ja tulevasta toiminnasta: Video 1 kertoo miinalaiva Pohjanmaasta (7 minuuttia) ja video 2 merivoimien tulevista tarpeista (3 minuuttia).

 

Miinalaiva "Keihässalmi". Kuvan lähde on Wikipedia.

Rannikkoprikaati on rannikkotaisteluihin erikoistunut joukko-osasto. Kuvan lähde on merivoimat.fi.

Merivoimien vuosipäivänä. Päivä on valittu v. 1790 käydyn Ruotsinsalmen taistelun muistoksi. Kuvan lähde on Yle.

1. Miinalaiva Pohjanmaan historiaa. Videon lähde on Puolustusvoimat.

2. Merivoimat Suomen turvana – Merioperaatiot. Videon lähde on Puolustusvoimat.