Ahvenanmaan nykypäivää ja historiaa

Eino Tienari         9.12.2020

Ahvenanmaan historiaa lyhyesti

Isovihan aika alkoi suurella pohjan sodalla vuonna 1700. Vuonna 1714 venäläiset miehittivät myös Ahvenanmaan. Lähes koko saaristo autioitui väestön paetessa Ruotsiin. Vasta Uudenkaupungin rauhan jälkeen ahvenanmaalaiset alkoivat palata takaisin kotiin. Myös vuosien 1741-43 aikana Ahvenanmaa oli osittain autiona, koska venäläisjoukot tunkeutuivat vielä toistamiseen Ahvenanmaalle.

Suomi itsenäistyi vuonna 1917 ja hallitus nimesi Ahvenanmaan erilliseksi lääniksi vuonna 1918. Suomen johto oli valmis antamaan Ahvenanmaalle itsehallinnon ja hyväksyi Ahvenanmaan itsehallintolain vuonna 1920. Ahvenanmaalaiset itse johtohenkilöidensä Julius Sundblom ja Carl Björkman edustamana kieltäytyivät hyväksymästä sitä.

Ahvenanmaan kysymyksen kansainvälisen luonteen takia asia siirrettiin vastaperustetulle Kansainliitolle. Kansainliiton neuvosto teki kesäkuussa 1921 kompromissipäätöksen, jossa ei mikään konfliktin osapuolista, ei Suomi, Ruotsi eikä Ahvenanmaakaan, jäänyt kokonaan osattomaksi. Suomi sai Ahvenanmaan saaret hallintaansa, mutta sen tuli taata Ahvenanmaan saarten väestölle sen ruotsin kieli, kulttuuri, paikalliset tavat ja se itsehallintojärjestelmä, jota Suomi oli tarjonnut Ahvenanmaalle vuonna 1920.

Ahvenanmaan maakuntapäivät kokoontui ensimmäiseen täysistuntoonsa kesäkuun 9. päivänä 1922. Tätä päivää juhlitaan nykyään Ahvenanmaan itsehallintopäivänä. itsehallintolaki on sittemmin uudistettu kokonaisuudessaan kaksi kertaa, nimittäin vuosina 1951 ja 1993.Itsehallinto antaa ahvenanmaalaisille oikeuden säätää lakeja omissa sisäisissä asioissaan ja päättää maakunnan tulo- ja menoarviosta.

Tämän luvun tietolähde on sivusto ”Visit Åland” osoitteessa visitaland.com.

Vaakuna ja lippu

Ahvenanmaalla on ollut ja oma vaakuna vuodesta 1952 lähtien ja oma lippu vuodesta1954 lähtien.

Seuraavassa kuvassa on Ahvenanmaan vaakuna. Vaakunassa on sinisellä pohjalla  kävelevä, kultainen saksanhirvi. Vaakuna on muuttunut alkuperäisestä vuoden 1952 asustaan vuonna 1962 tehdyn muutoksen jälkeen. Kuvan lähde on Wikipedia:

Vielä 1950-luvulla Ahvenanmaalla oli yleisesti käytössä Ahvenanmaan lippuna epävirallinen lippu, joka muodostui kolmesta vaakasuorasta raitaa. Raidat olivat samankokoisia, ja niistä ylin ja alin olivat sinisiä ja keskimmäinen keltainen.

Ahvenanmaan lippu on Suomen itsehallinnollisen maakunnan virallinen lippu. Se on ainoa virallinen Suomen maakunnan lippu. Lipussa yhdistyvät Ruotsin lipun sinikeltaiset värit ja Suomen vaakunan keltapunaiset värit. Seuraavana olevan lipun kuvan lähde on Wikipedia: 

Ahvenanmaan maakunta nykyään

Ahvenanmaa on sekä väkiluvultaan (30 056 vuonna 2020) että maapinta-alaltaan (1 582,71 km²) Suomen pienin maakunta.

Maakunnan 16 kuntaa ovat Maarianhamina, Finström, Geta, Hammarland, Jomala, Saltvik ja Sund manner-Ahvenanmaalla sekä Eckerö, Lemland, Lumparland, Brändö, Fögö, Kumolinge, Kokar, Sottunga ja Värdö muilla saarilla. Ahvenanmaalla ei ole tehty kuntaliitoksia.

Ahvenanmaa liittyi Pohjoismaiden neuvoston jäseneksi vuonna 1970.

Maakuntapäivät hyväksyi EU-jäsenyyden 2. joulukuuta 1994. Sillä on Euroopan unionissa veropoikkeus, joka koskee arvonlisäveroa ja valmisteveroja ja mahdollistaa verovapaan myynnin lauttaliikenteessä Suomen ja Ahvenanmaan välillä.

Ahvenanmaalta valitaan Suomen eduskuntaan aina yksi edustaja riippumatta alueen asukasluvusta. Ahvenanmaan vaalipiiri on yksi eduskuntavaalien vaalipiireistä.

Ahvenanmaalla toimivat eri puolueet kuin Manner-Suomessa, joista osalla on suora vastine maakunnassa. Ne toimivat eduskuntavaaleissa, maakuntapäivien vaaleissa ja kunnallisvaaleissa. Niitä on yhteensä 8.

Ahvenanmaalla on käynyt vuosittain noin kaksi miljoonaa matkailijaa, joista yli 80 prosenttia tuli Ruotsista ja muut pääosin Suomesta. Yöpyjiä on vuosittain yli 400 000. Vuonna 2013 ruotsalaisia yöpyjiä oli hiukan enemmän kuin suomalaisia. Maakunnassa on noin 5 600 kesämökkiä. Ahvenanmaalla tuotetaan yli puolet Suomen omenasadosta.

Merenkulun parissa ahvenanmaalaisissa yrityksissä työskenteli 6,6 prosenttia työvoimasta vuonna 2013. Vuoden 2014 lopussa Ahvenanmaalla oli noin 2 500 yritystä. Niistä 25% toimi kaupan ja matkailun alalla, 20 % rahoitus- ja 20 % rakennusalalla. Ålandsbanken on ahvenanmaalainen pankki, jonka pääkonttori on Maarianhaminassa.

Ahvenanmaalaiset

Ahvenanmaan ainoa virallinen kieli on ruotsi. Vuonna 2014 noin 88 % väestöstä on äidinkielenään ruotsinkielisiä, noin 5 % on suomenkielisiä ja muunkielisiä asukkaita on yhteensä noin 7 %.

Vuonna 1990 Ahvenanmaalla oli asukkaita 24 600 (nykyään 30 056). Heistä ruotsia puhui 94,5 %, suomea 4,6 % ja muita kieliä 0,9 %. Kehitys on siis menossa ruotsinkielisten hitaaseen vähenemiseen.

Vuonna 2019 kuului 72 % ahvenanmaalaisista Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Muihin uskontokuntiin kuului 1,3 % ja uskontokuntiin kuulumattomia 26,7 % asukkaista. Vuonna 1990 kuului kirkkoon 94,9 %, joten osuuden väheneminen on huomattavan suuri. Evankelis-luterilaiset seurakunnat ovat ruotsinkielisiä ja kuuluvat siksi Porvoon hiippakuntaan. Seurakuntia on kaikkiaan 10.

Ahvenanmaan liikenne

Maarianhaminan lentoasema on Ahvenanmaan ainoa kaupallisessa käytössä oleva lentoasema. Se sijaitsee Jomalan kunnassa kolme kilometriä Maarianhaminan keskustasta. Vuonna 2015 lentoaseman kautta kulki noin 42 000 matkustajaa kotimaan lennoilla ja 17 000 matkustajaa kansainvälisessä liikenteessä. (Vertailuna Oulun lentoasemalla vuonna 2015 oli 891 000 matkustajaa kotimaan ja 92 000 matkustajaa kansainvälisessä liikenteessä.)

Maarianhaminan matkustajalaivaterminaali sijaitsee kaupungin länsisatamassa, noin kilometrin päässä keskustasta. Yöllä suuret Ruotsin ja Suomen väliä kulkevat matkustajalautat pysähtyvät Maarianhaminan sijasta Långnäsin satamassa, noin 30 kilometriä Maarianhaminasta itään. Kolmas matkustajaterminaali on Berghamin satama Eckerön saarella.

Maarianhaminan vierasvenesatamat on uskottu pursiseurojen hoitoon. Idässä hallitsee Mariehamns Segelförening ja lännessä Åländska Segelsällskapet. Ahvenanmaan suurimmassa vierasvenesatamassa Itäsatamassa (Österhamn) Maarianhaminassa on 320 venepaikkaa. Siellä on parannettu palvelujen määrää ja tasoa viime vuosina selvästi.

Maarianhaminan Länsisatamassa (Västerhamn) on 150 venepaikka. Länsisatamaan mielivien pitää mastollisella aluksella kiertää Järsö, moottoriveneellä kulkevat voittavat muutaman meripeninkulman alittaessaan Nåtön ja Granholmin välisen sillan (alikulkukorkeus 5,3 metriä). Myös tätä satamaa on kehitetty ja hoidettu hyvin.

Maarianhaminan lentoasema. Kuvan lähde on finavia.fi.

Längnäsin laivaterminaali. Kuvan lähde on tallinksilja.fi.

Maarianhaminan Länsisatama vuona 2008. Kuvan lähde on venelehti.fi / Risto Nordell.

Demilitarisointi

Ahvenanmaa on ollut demilitarisoitu Krimin sodan päättymisestä vuonna 1856 lähtien. Tämän jälkeen siellä on oleskellut sotajoukkoja ainoastaan maailmansotien aikana. Sopimukset kieltävät Suomea rakentamasta alueelle mitään kiinteitä puolustuslaitteita, sotilaslentokenttiä tai muita sotilaallisiin tarkoituksiin suunniteltuja laitteita

Sotatilanteessa Suomella on vuoden 1922 sopimuksen mukaan oikeus miinoittaa Ahvenanmaan vesiä ja sijoittaa alueelle sen puolueettomuutta uhkaavan hyökkäyksen torjumiseksi tarpeellisia joukkoja.

Ne ahvenanmaalaiset, joilla on kotiseutuoikeus, ovat nykyisin käytännössä vapautettuja asevelvollisuuden suorittamisesta. Asepalveluksen sijasta heidät voidaan Ahvenanmaan itsehallintolain mukaan velvoittaa palvelemaan luotsi- ja majakkalaitoksessa tai muualla siviilihallinnossa. Jotkut ahvenanmaalaiset kuitenkin suorittavat varusmiespalveluksen vapaaehtoisina lähinnä Uudenmaan prikaatissa (Dragsvikin varuskunta Raaseporissa).

Ahvenanmaan sotilaallinen puolustaminen

Suomelle Ahvenanmaa oli elintärkeä itsenäisyyden alusta asti. Jos sitä hallitsisi vihollinen, katkeaisivat meriyhteydet. Se tarkoittaisi, että Suomi joutuisi eristyksiin lännestä. Sama pätee pääosin edelleen. Ahvenanmaan pitäminen aseistamattomana voi houkutella sinne hyökkääjän.

Ruotsi ja Suomi pääsivät asiasta sopuun 30-luvun lopulla, kun sodan merkit jo näkyivät selvästi myös Itämerellä. Ruotsille Ahvenanmaa on tärkeä Tukholman ja Pohjanlahden turvallisuuden vuoksi. Maat sopivat Ahvenanmaan linnoittamisesta. Puolustus hoidettaisiin yhteisvoimin, Suomen armeijan ja Ruotsin laivaston avulla. Hanke kuitenkin kaatui, kun Ruotsi halusi sille Neuvostoliiton siunauksen. Sitä ei saatu.

Suomelle tuli kiire saada joukkonsa Ahvenanmaalle jatkosodan alussa kesällä 1941. Varauduttiin siihen, että neuvostojoukot yrittäisivät miehittää saaret. Alkoi Kilpapurjehdus-niminen operaatio, jossa joukot vietiin meren yli Ahvenanmaalle aamuyön hämärässä 22. päivä kesäkuuta.

Kun jatkosota loppui Neuvostoliitto määräsi, miten sen jälkeen menetellään Ahvenmaassa. Virallisesti Ahvenanmaa on demilitarisoitu kansainvälisillä sopimuksilla. Tämä tarkoittaa, ettei sotilaallinen läsnäolo maakunnassa ole sallittua ja ettei saaria saa linnoittaa.

Hyvä kirja tästä asiasta on Arvo Komulainen: "Taistelu Ahvenanmaasta - Oolannin iäisyyskysymys" (2005).

                                                +      +      +

Jukka Tarkka on kirjoittanut uuden kirjan ”Ahvenanmaa, Itämeren voimapolitiikan pelinappula” (2020). Kirjan loppuun hän on kirjoittanut seuraavaa: 

Ahvenanmaa-sopimukset eivät ole pystyneet varmistamaan näiden saarten asemaa sodan oloissa, tilanteessa, jossa puolueettomuuden pitäisi suojata aseettomuutta, ja aseettomuuden puolueettomuutta. Ahvenanmaan joutuessa aseellisen toiminnan vaikutuspiiriin, sen demilitarisointi on vetänyt kovaa voimaa alueelle, ja sota on mitätöinyt puolueettomuuden. Näyttää siltä, että diplomatia ei voi täysin estää asevoimien käyttöä kansainvälisessä politiikassa, vaikka se voisikin sitä joissakin tilanteissa viivyttää ja vaikeuttaa.

Kritiikki osoittaa suurpiirteisyyttä historiassa tapahtunutta kohtaan. Tämän kirjan lähdeaineistoon kuuluva historiantutkimus ja muut julkaisut osoittavat, että Ahvenanmaata on puolentoista vuosisadan kuluessa yritetty kolmella kansainvälisellä sopimuksella pitää aseettomana ja sodan ulkopuolella. Tänä aikana sen linnoitteet on tuhottu neljä kertaa poliittisten sopimuksien perusteella ja rakennettu kolme kertaa uudelleen sotilaspoliittisin perustein.

Ahvenanmaan turvallisuuspoliittinen historia tuntuu osoittavan, että siellä, missä aseettomuus ja puolueettomuus esiintyvät rinnakkain, kumpikaan ei voi toteutua. Puolueettomuus ei voi säilyä, eikä aseettomuus toteutua, ellei ole niiden koskemattomuutta suojaavaa voimaa.

Kasteholman linna

Kastelholmaa alettiin rakentaa puolustuslinnakkeeksi 1300-luvun loppupuolella, ja se on Ahvenanmaan ainoa keskiaikainen linnoitus. Kastelholman linna muodostuu päälinnasta ja sen pohjoispuolella sijaitsevasta esilinnasta.

Ahvenanmaa kiinnosti Kustaa Vaasaa, ja hän vietti kevättalvella 1556 muutaman kuukauden Kastelholmassa. Samana vuonna kuninkaan pojasta Juhanasta tuli Suomen herttua. Juhana oleskeli linnassa ja piti siellä syksyllä 1571 vankina veljeään Eerik XIV:ttä ja tämän vaimoa Kaarina Maununtytärtä.

Kastelholman merkitys valtakunnan puolustuksessa väheni 1630-luvun alussa, mutta sen sijainnin ansiosta siellä vieraili kuninkaita ja muita mahtimiehiä. Osaa sen tiloista käytettiin myös jonkin aikaa vankilana.

Eräs kirja Ahvenanmaan matkailusta on esim. Håkan Skogsjö: "Ahvenanmaan nähtävyyksiä" (2000).

                                           +       +       +

Valokuvan jälkeen on 2 videota Ahvenanmaan matkailusta.  

Kasteholman linna Ahvenanmaalla on peräisin Ruotsin vallan ajalta. Kuva on linnasta vuonna 2017 ja sen lähde on Wikipedia.

Video 1: Ahvenanmaan pääsaaren nähtävyyksiä, matkakertomus (5.40 minuuttia)

Video 2: Ahvenmaata veneestä nähtynä, Visit Åland (2.11 minuuttia)