Veljen ja sisaren keskustelu

Eino Tienari      16.3.2021

             (Novellia ei ole julkaistu aikaisemmin. Se on kirjoitettu vuonna 2004.)

 

Sisar: Hei vaan veliseni. Näin sitä tavattiin monen vuoden jälkeen.

Veli: No hei itsellesi. Tulepa sisälle. Olisin kyllä voinut tulla vastaan lentokentälle asti, mutta itsehän halusit tulla tänne lentokentän bussilla.

Sisar: Niin. En halunnut tuottaa sinulle lisävaivaa. Siinäkin on tarpeeksi, että saan yöpyä luonasi. Ilman tätä lupausta en olisi voinut lähteä matkalle.

Veli: Aikaisemminhan sinulla oli tapana näillä matkoilla yöpyä äitimme luona. Nyt, kun äiti on haudattu ja hänen asuntonsa myyty, on oltava toisenlainen järjestely.

Sisar: Äitihän piti kunnia-asianaan ottaa muualla asuvat lapsensa aina yövieraiksi.

Veli: Minusta on oikein hauskaa, että päätit tulla luokseni. Olemme tavanneet toisiamme kovin harvoin. Olit myös aika kiireinen silloin, kun olit vielä täysillä omassa ammatissasi.

Sisar: Niin. Se on totta. Heti, kun jäin eläkkeelle, aloin katsella asioita toisesta näkökulmasta.

Veli: Minähän en ole vielä eläkkeellä, mutta siihen ei kulu kovin monta vuotta enää. Jätä tavarasi aluksi siihen portaiden viereen. Saat nukkua yläkerran makuuhuoneessa ensi yön. Sinne on petattu puhtaat lakanat kuten sovittiin. On turha kantaa tänne asti omia lakanoita.

Sisar: Olen samaa mieltä. Sitten joskus, kun tulet minun luokseni vieraaksi, niin minäkin järjestän sinulle puhtaat lakanat.

Veli: Kumpaa haluaisit juoda: kahvia vai teetä?

Sisar: Kahvia, kiitos.

Veli: Minä arvasin sen. Laitoin keittimeen kahvijauhot valmiiksi. Käyn heti napsauttamassa siihen virran päälle. Vesikin on laitettu siihen valmiiksi.

Sisar: Vaimosi ei näytä olevan kotona.

Veli: Hän joutuu olemaan työssään tänään vähän pitempään. Jutellaan me tässä ensin kahdestaan. Tapaat hänet myöhemmin illalla.

Sisar: Se sopii minulle. Voidaan jutella aivan hyvin näinkin. Kerron heti sinulle erään asian.

Veli: Mikähän asia sinulla on mielessäsi?

Sisar: Sellainen, että oikeastaan on vaikea olla eläkkeellä. En osannut kuvitella, että se voisi olla niin vaikeaa.

Veli: Istupa nyt siihen pöydän päähän mukavasti, niin voidaan pohtia tätä kysymystä.

Sisar: Ohhoijaa. Onpa tämä mukava paikka istua. Sehän taitaa olla äidin entinen puinen vuodesohva.

Veli: Niin on. Se on nyt istuimena pöydän päässä. Mutta palataanpa äskeiseen asiaan.

Sisar: Se on vaikeaa, kun en tiedä mitä tekisin. Minähän tein yrittäjänä hyvin pitkiä työpäiviä. Tavallisesti kävin myös lauantaina ja sunnuntaina työpaikallani. Mitä ihmettä minä nyt voisin tehdä?

 

- - - - - - - - 

LUKIJALLE

Minulla oli vanhempi sisar, jonka kanssa olisin voinut keskustella tuohon tapaan.