Eino Tienari 23.4.2021 tekstiä korjattu 29.4.2021
Kun miehet olivat rintamalla, mitä tapahtui kotona samaan aikaan? Siitä on kerrottu monta tarinaa. Tämän novelli voisi olla totta. Jospa kohtalo oli tarkoittanut asioiden kulkevan näin eikä toisin….
UUSI RAKKAUS
1. Joen rannalla
Mies oli ollut poissa kotimaastaan. Hän oli joutunut vahingossa rintamalla väärään paikkaan. Vihollinen oli ottanut hänet kiinni. Hän oli ollut Venäjän puolella vankileirillä jo kolme vuotta. Koska vartijat olivat huolimattomia ja juopottelivat, hän eräänä päivänä pääsi karkaamaan.
Nyt hän oli matkan loppuosassa. Hän oli päättänyt mennä suoraan kotiin ohittaen omat joukko-osastot.
Nyt hän oli saapunut joen rannalle. Sen toisella puolella oli kotitalo ja sen naapuritalo. Hän ajatteli Kaarinaa, joka oli naapuritalon tyttö. Kun hän tähysi joen yli, niin sen toisella puolella oli joku nainen.
- Hei siellä! Kuuletko minua?
- Kuulen kyllä, mutta en näe vielä. Kuka olet?
- Olen Eero. Olen päässyt pois rintamalta.
- Oletko se poika, jonka tunsin kolme vuotta sitten?
- En näe sinua, mutta kuulen äänesi. Oletko Kaarina?
- Olen olen. Vihdoinkin ymmärrän. Sinä siis palasit!
- Tietenkin palasin. Välillä oli vähän vaikeaa.
- Olin surullinen, kun en ole moneen vuoteen kuullut sinusta.
- En voinut kirjoittaa. Vankileirien posti kulkee huonosti.
- Niinhän sinä sanot. Voinko uskoa sinua?
- Miksi et uskoisi?
- Minulla on ollut kaikenlaista puuhaa. Olisin halunnut sinut tänne kotiin.
- Miksi olisit halunnut?
- Onhan täällä sillä aikaa asiat muuttuneet.
- Vai niin. Millä tavalla muuttuneet?
- Sinua olisin kyllä tarvinnut. Olit kuitenkin kauan poissa.
- Minkä minä sille voin. Aita ja vartijat estivät paluuni.
- Uskoisinko tuohon? Taidat keksiä sen omasta päästä.
- Onko se tärkeä miksi olin poissa? Eikö se ole oikein, että palasin?
- En oikein uskonut sinun enää palaavan. Joukko-osastosta ilmoitettiin sinun kadonneen jälkiä jättämättä. Epäiltiin sinun lähteneen salaa pois.
- Ei se ole totta! Usko nyt, että jouduin vangiksi.
- Sitä en tiennyt. Arvelin sinun lähteneen kokonaan pois.
- Niin. Mutta palasin kuitenkin.
- Palasit liian myöhään. Jotain on tapahtunut sillä aikaa.
- Vieläkö rakastat minua?
- Rakastin jonkin aikaa, mutta sitten se loppui.
- Miten niin loppui? Mitä on tapahtunut?
- Hei Mikko-poika. Tule esiin pensaan takaa.
- Näen siellä vierelläsi pienen pojan. Onko se sinun?
- Minunhan se on.
- Kuinka vanha poika on?
- Hän on juuri täyttänyt yhden vuoden. Hän on oppinut vasta kävelemään.
- Voi kuinka hauskaa. Onko meillä nyt lapsi?
- Kuule Eero. Laskepa vähän asioita. Kauanko olit poissa?
- Olin kolme vuotta pois, mutta nyt palasin.
- Laskepa, paljonko tarvitaan yhden pojan tekemiseen?
- Yleensä siihen menee odotusaikaa noin 9 kuukautta.
- Niin. Oikea vastaus. Ja miten poikia tehdään?
- Jaaha. Jokuhan sen isä on. Tarkoitatko jotain erityistä?
- Ajattele vielä tarkkaan. Voisitko olla itse sen isä?
- Kun nyt kysyt, niin ehkäpä sieltä vankileiriltä käsin se olisi hankalaa.
- Siispä et ole tämän pojan isä!
- Sehän oli rehellisesti kerrottu. Taidanpa jättää joen ylittämisen toiseen kertaan.
- Niin on parasta. Minä pysyn tällä puolella.
- Minä lähden hakemaan itselleni uutta morsianta. En halua sellaista kuitenkaan ihan heti.
- Hyvää matkaa sinulle Eero! Älä muistele pahalla.
- Olihan se yllätys. Mutta toivotan onnea sinulle. En häiritse sinua enempää.
- Kuulemiin!
2. Kaupungissa
Eero meni takaisin armeijaan oltuaan joen rannalla. Hän pääsi sodan loputtua siviiliin. Sitä ennen hän joutui kuulusteluihin, koska oli kadonnut rintamalta ja hänestä ei kuulunut sen jälkeen mitään yli 3 vuoteen. Hän oli ollut vihollisen puolella sotavankina niin kauan. Lopulta hän selvisi asiasta ja sai lähteä.
Hän ei mennyt enää kotiseudulleen, koska siellä kodin lähellä asui lähellä hänen entinen morsiamensa Kaarina lapsensa ja aviomiehensä kanssa. Hän muutti läheiseen kaupunkiin.
Hän suoritti ammattikoulun ja valmistui sähköasentajaksi. Se oli hyvin ajankohtainen ammatti, sillä erilaiset sähkölaitteet ja sähkövoima yleistyivät Suomessa. Ammatin valinta osoittautui hyväksi, sillä hän sai heti työpaikan. Asunnon hän vuokrasi, jotta ei joutuisi ottamaan velkaa. Hän oli järkevä nuori mies.
Sitten oli aika hakea uutta seurustelukumppania. Kihloja hän ei aikonut kovin pian ostaa edellisen kokemuksen opettamana. Siispä hän lähti tansseihin. Oli kesä, joten oli tarjolla lavatanssit. Aluksi tuntui tyttöjä ja aikuisia naisia olevan valtavan paljon. Miten heistä löytää oikean? Eero mietti asiaa. Sitten hän ajatteli, että oikea löytyy tanssimalla mahdollisimman monen kanssa. Niin hän teki. Hän osasi tanssia, joten se asia ainakin oli helppoa.
Sen sijaan puhuminen oli vaikeampaa. Miten sanoa tytölle olevansa hänestä kiinnostunut. Hänellä ei ollut kokemusta muusta kuin seurustelusta naapurin Kaarinan kanssa nuorena. Ehkä tytöt valitsevat pojan? Se tuli sitten hänen mieleensä. Niinpä hän antoi tyttöjen ohjata keskustelua siihen suuntaan kuin halusivat. Hän ei itse yrittänytkään houkutella heitä. Hän olikin aika hämmästynyt tanssien lopussa, kun huomasi olevansa saattamassa erästä sievää vaalea tyttöä tytön asuntoa kohti. Miten siinä näin kävi?
Seurustelu alkoi siitä välittömästi. Eero ei mennyt enää tansseihin ilman tyttöään, jonka nimi oli Sisko. He siis alkoivat olla yhdessä melko usein. Se tuntui Eerosta olevan ihan oikein. Jotain tällaista hän oli mennyt hakemaan. Kihloja hän ei halunnut vielä ostaa, vaikka tyttö vihjaili jotain siihen suuntaan.
Sitten Sisko kertoi, että hänet oli kutsuttu illanviettoon. Sinne tulisi hänen tuttaviaan. Se olisi hauskaa. Lähtisikö Eero hänen seuralaisekseen? Siellä olivat kaikki nimittäin pareittain. Eero suostui. Sehän olisi mukavaa. Hän tuntisi paremmin tyttöä, kun tapaisi hänen ystäviään. Niin he lähtivät yhdessä kutsuille.
Perillä hän hämmästyi. Oli useita tutun näköisiä ihmisiä. Tämä olisi varmaan mukavaa. Sitten hän näki nuoren miehen, joka oli asunut lähellä hänen kotiaan ennen sotaa.
- Hei Jukka! Muistatko minut?
- Terve Eero! Tavataanpa pitkästä aikaa. Sinä hävisit jonnekin sodan aikana. En muista nähneeni sinua sodan jälkeen.
- En minäkään muista nähneeni sinua. Sodassa tapahtuu kaikenlaista, josta en halua kuitenkaan kertoa tarkemmin.
- Ei sinuun tarvitsekaan. Saat pitää salaisuutesi.
- Tapahtui sellaista, että en halunnut palata enää kotiini. Hakeuduin ensin opiskelemaan ja sitten töihin muualle.
- Niin kävi lopuksi minullekin. Mutta sitä ennen menin naimisiin.
- Vai niin. Onko vaimosi sieltä läheltä?
- Kyllä on. Itse asiassa hän on Kaarina ihan sinun entisen kotisi naapurista.
- Jaa. Sepä oli yllätys. En tiennytkään sitä, Eero sanoi.
- Kaiken lisäksi meille syntyi vauva jo sodan aikana. Menimme kyllä vihille jo ennen sen syntymää. Siinä ei siis tapahtunut mitään kummallista.
- Ei varmaankaan. Eihän se oli mitään tavatonta, että sodankin aikana rakastutaan ja mennään naimisiin.
- Katsopas. Tuolta Kaarina tuleekin. Voit tervehtiä häntä oikein kädestä.
3. Eero löytää sen oikean
Kaikki kolme kääntyivät katsomaan, kun Eeron nuoruuden aikainen seurustelukumppani saapui muuttuneena. Hän ei ollut yhtä hoikka kuin nuorempana, mutta kieltämättä hänessä oli kypsää pehmeää kauneutta. Hän oli muodoiltaan rehevämpi kuin Eero muisteli.
- Jaaha. Hei vain. Täällä onkin tuttuja. Päivää Eero pitkästä aika.
- Näen sinut uudessa valossa. Tarkoitan sinun muuttuneen niistä ajoista nuoruudessa. Ne olivat aikoja ennen jatkosodan syttymistä vuonna 1941.
- Niinhän se oli. Sodassa tapahtui paljon kauheita asioita, jotka mieluummin haluaisin unohtaa. Kuitenkin ne tulevat taas mieleeni, Kaarina sanoi.
- Niin. Minähän koin sodassa rintamalla sellaista, jonka vuoksi en päässyt pitkään aikaan käymään kotona.
- Kyllähän se niin oli. Se aika kesti varmaankin yli kolme vuotta. Sinä Jukka et ole varmaankaan tiennyt siitä.
- En aavistanut yhtään, mihin sinä Eero jouduit. Tiesin sinun lähteneen sotaan rintamalle asevelvollisena, mutta sen jälkeen ikään kuin hävisit siltä seudulta, Jukka sanoi.
- Se on asia, johon oli omat syynsä. Palasin kutenkin rintamalta kotiin melko terveenä kaikesta kokemastani huolimatta. Sitten päätin mennä muualle aloittamaan siviilielämää sodan jälkeen.
- Kuule Jukka. Oli hauska tavata Eeroa pitkästä aikaa, mutta ehkä emme puhele siitä enempää. Niistä muistoista voi tulla joillekin paha mieli. Ollaan iloisia ja tyytyväisiä nykyiseen elämään. Eikö niin, Eero?
- Kyllä kai niin on parempi. Antaa vanhojen asioiden olla menneisyydessä. Kaikkea ei tarvitse kertoa muille.
- Olen samaa mieltä kanssasi Eero.
Kääntyessään katsomaan seuralaistaan Eero tajusi, että Seijasta tulee varmaankin hänen vaimonsa. Tähän asti hän oli epäröinyt, mutta nyt hän oli varma siitä asiasta.
- Voisin esitellä teille tyttöystäväni Seijan. Hän on tässä vieressä.
- Ihmettelinkin jo, että tulitteko tänne tilaisuuteen yhdessä. Niin ilmeisesti on asia.
- Kyllä tulimme. Luulen, että on parempi jättää asiat ennalleen. Ei lähdetä muuttamaan niitä. Minulla on kyllä Seijalle jotain kerrottavaa, mutta se asia ei kuulu tietenkään teille. Puhun Seijan kanssa omat asiamme kahdestaan.
- Niin. Hei Seija. Minun nimeni on Kaarina.
- Hei vaan. On mukava tavata Eeron lapsuusajan ystäviä.
- Niin. Siis oikeastaan enemmän kuin lapsuuden ajoista. Eerohan kävi jo armeijan ennen kuin tiemme erosivat.
- Vai niin. Sehän on mielenkiintoista kuulla, Seija sanoi.
- Jukka. Eiköhän me lähdetä katsomaan muita tuttuja täällä. Mielestäni on parempi jättää Eero jatkamaan matkaa tyttöystävänsä kanssa.
- Tehdään sitten niin. Näkemiin Eero! Me lähdemme taas Kaarinan kanssa tapaamaan muita vieraita.
- Näkemiin. Terveisiä Kaarinan kotiin siellä maalla, jos näette heitä!
- Hei hei. Kerron kyllä tavanneeni sinut. He varmaankin muistavat sinut Eero nuorukaisena vielä niiltä ajoilta ennen jatkosotaa.
- Toivotaan niin.
Pariskunnat poistuivat eri suuntiin toisistaan muualle. Hetken kuluttua Seija sai sellaisen selittämättömän tunteen, että hän ja Eero tulisivat pysymään yhdessä. Hän hymyili itsekseen ja ajatteli, ettei tuo Kaarina varmaankaan ollut heidän kahden tulevan onnen esteenä.
Nyt hän oli entistä varmempi, että Eero olisi turvallinen valinta aviopuolisoksi, kunhan tuo mokoma vain ymmärtäisi kosia häntä.