Siirtokunnat ennen Yhdysvaltain vapaussotaa

Eino Tienari 21.7.2021 

 

Johdanto

Eurooppalainen asutus oli 1500-luvun Pohjois-Amerikassa määrältään vaatimatonta, mutta alkoi myöhemmin 1600-luvun puolelle tultaessa kasvaa. Aluksi eurooppalainen vakinainen asutus keskittyi lähinnä espanjalaiseen Floridaan. Sen jälkeen alkoivat muiden eurooppalaisten valtioiden siirtokuntayritykset Pohjois-Amerikan itärannikolla.

Englantilaisten ensimmäinen varsinainen siirtokunta perustettiin Pohjois-Carolinaan. Kunigatar Elisabeth myöntyi Sir Humphrey Gilbertin ja Sir Walter Raleighin siirtokunnan perustamisen ehdotukseen, mutta yritys epäonnistui ja Gilbert kuoli. Seuraavaksi Raleight lähetti vuonna 1587 Virginiaksi nimetylle alueelle runsaat sata siirtolaista. Alueen nimitys viittaa neitsytkuningattareen, Elisabethiin. Tämän siirtokunnan kaikki asukkaat menehtyivät.

Vuonna 1607 kuljetettiin 120 hengen retkikunta Mainen alueelle, mutta kylmän talven, intiaanien aiheuttamien ongelmien ja tulipalon jälkeen hengissä selvinneet palasivat keväällä 1608 Englantiin.

Kolmetoista Yhdysvaltain alkuperäistä siirtokuntaa. Kartan lähde on brtprojects.org.

1. Maryland

Marylandin alueelle syntyi siirtokunta, jonka perusta oli uskonnollinen. Sen perustajia olivat katolisen George Calvertin idean perusteella hänen poikansa. Marraskuussa 1633 matkaan lähti yli 200 henkeä. Paikka oli suuren Chesapeake-lahden rannalla. Erikoisuutena oli yhteiskunnan rakenteen hierarkkisuus.

Lordi Baltimore omisti käytännössä kaiken ja jakoi maata siirtokunnan asukkaille. Hän johti myös hallintoa ja nimitti erilaiset virkailijat. Koska myös protestantteja muutti alueelle, pyrittiin pian uskonnolliseen suvaitsevaisuuteen.

2. Virginia

Vuoden 1607 keväällä perustettiin uusi siirtokunta paikaan, jossa James-joeksi nimetty joki laski mereen. Neljän kuukauden laivamatkan jälkeen elossa oli runsaat sata henkeä. Kun uusi joukko siirtolaisia saapui paikalle tammikuussa 1608, oli hengissä enää 38 henkeä. Intiaanit olivat antaneet heille ruokaa ja opettaneet heitä elämään uudessa ympäristössä.

Kooltaan suuremmaksi kasvaneen siirtokunnan johtaja oli John Smith. Hänen ansiostaan Jamestown-siirtokunta alkoi vahvistua. Pohjan kehitykselle antoi kuningas Jaakko I:n myöntämä perussääntö, jonka mukaan siirtolaiseksi lähtevä sai ilmaiseksi laivamatkan, jos suostui 7 vuoden työhön London Company-yhtiön mailla. Sen jälkeen nämä sopimuspalvelijat saisivat kukin 100 eekkeriä eli 40 hehtaaria maata. Tämän vuoksi innokkaita lähtijöitä löytyi paljon. Aluksi siitä aiheutui ongelmia mm. nälänhädän johdosta.

Tupakan viljelyn aloittaminen antoi kaupankäynnin ja talouden kehittämiseen uusia mahdollisuuksia. Jo vuonna 1617 Jamestownista vietiin 20 000 paunaa eli noin 10 tonnia tupakkaa Englantiin. Siirtokuntaan tuli uusina asukkaina 3500 uutta siirtolaista. Elonkeinoelämä monipuolistui, kun saatiin eri alojen käsityöläisiä. Eräs siirtokunnan perusheikkous oli, ettei otettu huomioon uudisasukkaisen asumiseen ja ruokaan liittyviä näkökohtia. Intiaanien kanssa syntyi kahnauksia.

Keväällä 1622 intiaanit teurastuvat lähes 350 uudisasukasta. Siitä seurasi itseään vahvistava kostonkierre. Huolimatta asukkaiden kokemista vaikeuksista väkiluku alkoi kasvaa ja siirtokunta vakiintui. Sen jalansija uudella mantereella lujittui. Virginian siirtokuntaan tuli 1600-luvun puoliväliin mennessä noin 40 000 englantilaista siirtolaista. Orjia alettiin tuolle alueelle tuoda varhain. Ensimmäiset tiedot heistä ovat vuodelta 1619.

1. Otsikko: Daily Life in 17th-Centuryr Virginia. Kuvan lähde on genealogical.com.

2. Ensimmäinen kiitospäivä vietettiin Plymouthissa. Kuvan lähde on history.com.

3. Plymouth

Ensimmäinen Uuden-Englannin alueen siirtokunta syntyi Plymouthiin, nykyiseen Massachusettsin osavaltioon. Sen tausta oli uskonnollinen. Hollantiin paenneita Pohjois-Englannin separatisteja oli siellä uskonnollisten vainojen takia. Nämä halusivat pois Hollannista. Tähän tarjoutui tilaisuus, kun London Company of Virginia tarjosi mahdollisuuden siirtyä Atlantin taakse.

Näin lähti kuuluisa Mayflower-laiva syyskuussa 1620 kohti uutta maailmaa. Siinä oli 102 matkustajaa. Myrsky vei laivan Virginia sijasta kohti pohjoista. Se ajautui joulukuussa 1920 Cape Codiin. Maihin nousseet antoivat paikan nimeksi Plymouth sen sataman mukaan, josta he olivat lähteneet matkalleen. Kevääseen mennessä puolet uudisasukkaista oli kuollut. Vain intiaanien neuvot pelastivat loput hengissä. Siirtokunta kasvoi, mutta sen olot pysyivät hyvin ankeina. Elettiin pääasiassa kalastuksella ja metsästyksellä, koska maanviljelyyn tarvittavia työvälineitä oli vähän.

Wampanoag-heimo lahjoitti tulijoille ruokaa ja opetti tulijoita kalastamaan, metsästämään ja viljelemään maissia. Syksyllä 1621 tulijoiden kuvernööri määräsi lokakuussa kolme päivää rukousta ja juhlaa varten ensimmäisen oman sadon juhlistamiseksi. Paikallisen heimon intiaanit olivat viettäneet, maan antimista kiittäen, kiitospäivää jo aikojen alusta lähtien. Uudisasukkaat kutsuivat päällikkö Massasoitin ja 90 heimon jäsentä jakamaan juhlan kanssaan.

4. Rhode Island

Tämän siirtokunnan taustalla olivat uskonnolliset erimielisyydet. Rhode Islandin siirtokunnan perustamiskirja annettiin vuonna 1644 papille, jonka nimi oli Roger Williams. Hän oli tullut Englannista Plymouthiin vuonna 1631. Hänen mielestään kenelläkään ei ollut oikeutta kerätä ihmisiltä veroja papiston ylläpitämiseksi Massachusettsissa. Hän loi siksi seuraajineen perustan Rhode Islandin siirtokunnalle, katkaisi välinsä Englannin kirkkoon ja kielsi maallista hallintoa sekaantumasta uskonnollisiin asioihin.

Samuel Gorton osti maita Shawometilta vuonna 1642, mikä aiheutti kiistan Massachusetts Bayn siirtomaa-alueen kanssa. Vuonna 1644 Providence, Portsmouth ja Newport yhdistyivät alueeksi, jota hallitsivat valittu neuvosto ja presidentti. Englannin kuningas myönsi Gortonille erillisen peruskirjan hänen asettautumisestaan vuonna 1648. Nämä siirtokunna yhdistettiin lopulta yhdeksi siirtokunnaksi vuonna 1663 tehdyllä kuninkaallisella peruskirjalla.

5. ja 6. Connecticut ja New Hampshire

Englantilaiset uudisasukkaat asuttivat New Hampshiren aluetta Kuningas Jaakko I:n käskystä vuodesta 1623 alkaen.  Alueen talouselämä alkoi monipuolistua jo varhain. Se ei ollut enää riippuvainen tupakasta. Siirtokunnan virallinen perustaminen tapahtui vuonna 1679.

Pastori Thomas Hooker ja pastori Samuel Stone johtivat noin 100 hengen ryhmää, joka vuonna 1636 perusti Hartfordin asutuksen, joka nimettiin Stonein syntymäpaikan mukaan. Thomas Hooker, jota kutsutaan tänään "Connecticutin isäksi", oli kohoava hahmo siirtomaan ”New England” varhaisessa kehityksessä. Hän oli aikansa suuria saarnaajia.

Connecticutin siirtokunnan perustaminen tapahtui vuonna 1662.

7. New York

New Yorkin seutu oli aluksi sekä hollantilaisten että englantilaisten kohteena, mutta vasta 1620-luvulla hollantilaisten toiminta siellä alkoi vilkastua. He ostivat intiaaneilta Manhattanin saaren ja perustivat sinne Uuden Amsterdamin siirtokunnan. Kuitenkin myöhemmin englantilaiset valtasivat alueen itselleen vuonna 1664.

Osa niin sanotuista keskimmäisistä siirtokunnista New Yorkista Marylandiin syntyi yksittäisille aatelishenkilöille annettujen lahjoitusten kautta. Englantilainen Yorkin herttua sai siellä omakseen laajan alueen, jonka takia Uusi Amsterdam nimettiin New Yorkiksi.

Myöhemmin vuonna 1783 britit vetäytyivät New Yorkista, ja kaupungista tuli itsenäisten Yhdysvaltojen pääkaupunki vuosiksi 1789–1790.

8. New Jersey

New Jerseyn ensimmäisiä asukkaita olivat Lenni Lenape -intiaanit, jotka asuttivat aluetta 10 000 vuotta sitten. Ensimmäinen eurooppalainen oli italialainen Giovanni de Verrazano, joka purjehti Jerseyn rannikolla jo 1500-luvulla. 1600-luvun alkupuolella hollantilaiset ja ruotsalaiset perustivat alueelle siirtokuntia.

Yorkin herttua käytti valtaansa ja antoi kahdelle aateliselle ystävälleen suuria alueita Manhattanin saaren itäpuolelta vuonna 1676. Tämä seutu, kuten New York, oli myös ollut hollantilaisten aluetta. Myöhemmin alueista muodostettiin New Jerseyn siirtokunta.

9. Delaware

Delawaren siirtokunnalla on erityinen varsinkin suomalaisia ja ruotsalaisia kiinnostava historiansa. Ruotsi alkoi havitella siirtomaita. Pohjois-Amerikan suunnalla se toteutettiin Uusi Ruotsi -kauppayhtiönä vuonna 1637. Klaus Fleming asettui yhtiön johtoon. Siirtokunnan perustamispaikka oli valittu Delaware-joen suiston rannikkoalueelta. Ruotsalaiset lähettivät sinne vuosina 1638 - 1656 kaikkiaan 12 retkikuntaa.

Siirtokunnan keskuspaikkana oli Fort Kristina, joka sai nimensä Ruotsin kuningatar Kristinalta. Se oli paaluvarustettu vartioasema ja linnake.

Vuonna 1656 Uusi Ruotsi siirtyi hollantilaisten hallintaan. Heidän valtakautensa kesti 10 vuotta, jonka jälkeen englantilaiset ottivat alueen itselleen. Oma siirtokunta Delawaresta tuli vasta vuonna 1703.

3. Fort Kristinan pienoismalli amerikkalaisessa museossa. Kuvan lähde on Wikipedia.

4. Maalaus Pennsylvania-siirtokunnan perustaja William Pennistä. Kuvan lähde on www.nps.gov.

10. Pennsylvania

Pennsylvanian siirtokunnan alueella on myös uskonnollinen tausta. Kveekarit olivat ryhmä, joka Englannissa sai ankaraa kritiikkiä osakseen, sillä he uskoivat jokaisessa ihmisessä olevan kykyä yhteyteen Jumalan kanssa. Heidän seurakuntansa ei välttämättä edes tarvinnut pappeja. Amerikassa puritaanit kielsivät kokonaan kveekarien uskonnon harjoittamisen.

William Penn oli Englannissa kiinnostunut kveekkarien aatteista. Hän sai vuonna 1681 kuninkaalta luvan maa-alueeseen, joka myöhemmin nimettiin. hänen mukaansa Pennsylvianiksi. Täällä kveekarit halusivat kehittää omaa yhteisöään. Sen periaatteisiin kuului orjien, köyhien ja intiaanien avustaminen. Sen suhteet intiaaniväestöön pysyivät hyvinä.

Jo muutaman vuoden sisällä Englannista, Walesista, Irlannista, Hollannista ja Saksasta tuli 50 laivaa kuljettaen uusia asukkaita Pennsylvaniaan. Kymmenen vuoden aikana sinne muutti yhteensä 20 000 ihmistä. He kehittivät maanviljelyä ja karjanhoitoa. Philadelphiasta tuli pian koko Pohjois-Amerikan vilkkain kauppakeskus.

11. ja 12. Etelä- ja Pohjois-Carolina

Vuonna 1663 joukko englantilaisia aatelismiehiä sai oikeuden ottaa haltuunsa Carolinan alueen espanjalaisen Floridan pohjoispuolella. Sinne oli vaikea saada uusia asukkaita Pohjois-Amerikan siirtokunnista. Vihdoin vuonna 1669 sinne tuli suoraan Englannista kolme laivalastillista uudisasukkaita ja seuraavina vuosina lisää myös Skotlannin ja Ranskan protestanttisilta alueilta. Niiden ansiosta Carolinan valkoisen väestön lukumäärä alkoi nyt nopeasti kasvaa. Samalla sen talouselämän kehittämisellekin tuli paremmat mahdollisuudet.

Pohjois-Carolinasta tuli oma siirtokuntansa vuonna 1691. Jo varhain oli alkanut erottua tuo köyhä, pienviljelystä ja kalastuksesta elävä alue rikkaasta, vauraasta ja kosmopoliittisesta Etelä-Carolinasta. Etelä-Carolina vaurastui varsinkin peurannahkojen ja riisin viennin ansiosta. Riisinviljely tehostui, kun orjien tuonti alueelle lisääntyi ja heistä saatiin kuumaan ilmastoon soveltuvaa työvoimaa. Ns. kruununsiirtokunniksi Pohjois- ja Etelä-Carolina tulivat vuonna 1728.

13. Georgia

James Edward Oglethorpe oli brittiläinen upseeri ja parlamentin jäsen, joka perusti Georgian siirtokunnan. Kuningas George II (suomeksi Yrjö II) antoi hänen käyttöönsä uuden alueen Pohjois-Amerikan kaakkoiskulmasta. Vuonna 1733 hänen 115 hengen retkikuntansa saapui paikalle. Paikka nimettiin kuninkaan mukaan.

Englannin valtaa haluttiin lujittaa etelässä Espanjan hallussa olevien alueiden rajalla. Georgian siirtokunnan perustaneet englantilaiset halusivat luoda alueen, jonne maailman paineissa sortuneet ja velkavankeudessa olevat voisivat tulla. Siksi säädettiin rajoitukset maatilojen koolle.

..........

Suomalaisia Amerikan uudisasukkaina

Uuden Ruotsin siirtokuntaan pysyvästi muuttaneista uudisasukkaista suurin osa oli suomalaisia. Pääosa oli aikanaan muun muassa Savosta Ruotsin suomalaismetsiin Suomen epävakaisia oloja paenneita talonpoikia. He olivat erikoistuneet omilla tiloillaan kaskiviljelyyn. Ruotsalaisista muuttajista suurin osa sen sijaan oli kaupunkilaisia. Suomalaisia muutti alueelle hollantilaisilla ja englantilaisilla laivoilla vielä senkin jälkeen, kun Ruotsi menetti siirtokuntansa omistuksen vuonna 1656 Hollannille.

On paljon mahdollista, että talojen mallit jotka tehtiin Uuden Ruotsin suomalaisten asuttamilla takamailla jalostuivat yhteistyössä alueen delaware-intiaanien kanssa. Ne kulkeutuivat vuorten takaisiin metsiin viimeistään 1700-luvun intiaanien muuttoliikkeen vanavedessä. Ohion ja Kentuckyn intiaanikyliin alkoi nousta suomalaismallisia hirsimökkejä.

Ensimmäiset suomalaisia taloja rakentamaan oppineet siirtolaiset olivat Uuden Ruotsin naapuriin perustetun Pennsylvanian siirtokunnan kveekarit. Erityisesti skottilaiset ja irlantilaiset ottivat asumismuodon omakseen. He siirsivät muuttoliikkeen mukana taidon yhä kauemmaksi länteen.

Pohjois-Amerikan intiaaneilla oli ikivanha ja laajalle levinnyt hikoilukylpyperinne, jonka ominaispiirteet muistuttivat hyvin paljon ja nimenomaan suomalaista saunakulttuuria. Vain suomalaiset kaikista uudisasukkaista näyttivät liikkuvan ja oleilevan metsissä lähes yhtä luontevasti kuin intiaanit. He jopa tekivät peltoraivioita samaan tapaan kaskeamalla kuin intiaanit olivat tehneet jo kauan ennen eurooppalaisten tuloa.

Intiaanit ja suomalaiset näyttivät tulevan hyvin toimeen keskenään – toisin kuin monet muut maahanmuuttajat.

Pariisin rauha 1763

Ranska oli menettänyt vuonna 1756 alkaneen seitsenvuotisen sodan aikana Kanadan Englannille. Britit olivat vallanneet lisäksi ranskalaisia siirtokuntia Karibialla ja Intiassa. Ranskan kuningas oli Ludwig XV (1715-1774). Iso-Britannian kuningas oli puolestaan Yrjö III (1760-1800).

Pariisin rauha oli 10. helmikuuta 1763 voimaan tullut sopimus, joka päätti sodan. Sen allekirjoittivat Ison-Britannian kuningaskunta, Ranskan kuningaskunta ja Espanja. Samalla loppui Ison-Britannian ja Ranskan välinen suuri siirtomaasota, joka oli osa seitsenvuotista sotaa. Tässä on eräitä rauhansopimuksen tuloksena tehtyjä aluemuutoksia:

- Espanja sai takaisin Kuuban ja Filippiinit.

- Missisippijoen itäpuoliset alueet luovutettiin Ranskalta Isolle-Britannialle.

- Mississippijoen länsipuoliset alueet ja New Orleans annettiin Ranskalta Espanjalle.

- Grenada ja Grenadiinit Karibian merellä määrättiin Ranskalta Isolle-Britannialle.

- Florida joutui Espanjalta Isolle-Britannialle.

- Kanada joutui Ranskalta Isolle-Britannialle.

- Kanadan Guadeloup pysyi toistaiseksi Ranskan käsissä.

- Intian Bengalissa Intian niemimaan koillispuolella valta siirtyi Isolle-Britannialle.

- Senegal läntisessä Afrikassa joutui Ranskalta Isolle-Britannialle.

 

 

       KIRJALLISUTTA

Danielsen-Alkunen-Krogh: Yhdysvaltain alkuaika (Bonnier, 2013).

Henriksson, Markku: Tähtilipun maa - Yhdysvaltain alueen historia (Tammi, 2021).

Kero-Kostiainen-Virtanen: Uuden maailman jättiläinen - Yhdysvaltain historia (Otava, 1991).

Talvitie, Jyrki K. ja Hiltunen, Juha: Mayamaa – muinaisten mayojen maailmaa tämän päivän ihmiselle (Tietoteos, 1992).

Hiltunen, Juha: artikkeli ”Intiaanit hyödynsivät suomalaisosaamista” (sanomalehti Kaleva 7.3.2003).

......

Lisätty  22.7.2021:

Halpaa työvoimaa talouden käytössä

Nykyisten Yhdysvaltain alueelle tuotiin vuoteen 1770 mennessä 400 000 - 500 000 orjaa Afrikasta. Orjia oli kaikissa siirtokunnissa. Pohjoisessa heidän asemansa vastasi valkoisten palkollisten asemaa, mutta etelän plantaaseilla he elivät omistajilleen alistettuina. Orjakapinoita ei ollut.

Siirtokuntien talouden perustana oli maatalous ja omavaraiset perheviljelmät, farmit. Maata oli runsaasti tarjolla. Pennsylvania tunnettiin “leipäkorina”, ja muista siirtokunnista saatiin tupakkaa, riisiä ja indigoa.

Lopuksi on vielä 2 kuvaa siirtokuntien orjista myöhemmin, kun valokuvia oli.

5. Etelä-Carolinasta historiallinen kuva. Kuvan lähde on twitter.com/nmaach/status.

6. Orjia puuvillaa korjaamassa Georgiassa. Kuvan lähde on britannica.com.