Yhdysvaltain sisällissota vuosina 1861-1865

Eino Tienari      23.8.2021

 

Johdanto

Vuonna 1812 alkoi vapaussodan jälkeen uusi sota ("vuoden 1812 sota") entistä emämaata Britanniaa vastaan. Britannia oli ylivoimainen vihollinen, joka kykeni toimimaan rajoittamatta Yhdysvaltain maa- ja merialueilla muun muassa vallaten Washingtonin ja polttaen valkoisen talon. Briteillä oli kuitenkin kädet täynnä Euroopassa Napoleonin sotien takia, joten sota päättyi rauhansopimuksella tasapeliin.

Meksikon-Yhdysvaltain sota käytiin vuosina 1846-48. Sota alkoi kiistoista liittyen Teksasin asemaan sen irtauduttua Meksikosta itsenäiseksi valtioksi. Tuossa sodassa pääkaupunki México miehitettiin. Sodan päätti rauhansopimus, jolla Meksiko luopui yli puolesta sotaa edeltäneistä maistaan.

Yhdysvaltain sisällissota oli Yhdysvalloissa vuosina 1861–1865 käyty sota, jossa Yhdysvaltain unionille uskolliset pohjoisvaltiot eli Unioni ja Etelän osavaltioiden muodostama Konfederaatio taistelivat vastakkain. Sodan taustalla oli etelävaltioiden ja pohjoisen välejä pitkään hiertänyt kiista orjuuden tulevaisuudesta Yhdysvalloissa. Orjuuden ohella huomattavaksi kiistakysymykseksi muodostuivat osavaltioiden oikeudet ja liittovaltion rooli. Sodan laukaisi Abraham Lincolnin valinta presidentiksi, koska hän vastusti orjuuden sallivien uusien osavaltioiden perustamista.

Tässä artikkelissa kerrotaan Yhdysvaltain sisällissodasta. Sen lukuja ovat

     -  Aseiden, sotalaivojen ja tiedustelun kehitys

     -  Pohjoisten osavaltioiden sotilasjohtajia

     -  Etelävaltioiden eli Konfederaation sotilasjohtajia

     -  Sisällissodan taisteluja

     -  Osapuolten joukkojen vahvuudet ja tappiot

 

Aseiden, sotalaivojen ja tiedustelun kehitys

Ennen sisällissotaa jalkaväkisotilaat käyttivät aseinaan lähinnä musketteja, joihin pystyi lataamaan vain yhden ammuksen kerrallaan. Musketin kantama oli noin 230 metriä, mutta tarkkaan osumaan musketilla pystyi vain noin 70 metrin matkalta. Lyhyen kantaman takia eri joukkojen väliset taistelut käytiin usein lähekkäin.

Jalkaväen kivääristä kehitettiin parannettu malli. Ranskalainen keksintö 1848 eli Minie-luoti paransi aseen tarkkuutta ja helpotti sen lataamista. Vuonna 1863 kuitenkin keksittiin uusi makasiinikivääri, jolla pystyi ampumaan useampia laukauksia ilman latausta. Sisällissodan aikana tunnetuin makasiinikivääri oli Spencer -malli, jolla pystyi ampumaan jopa seitsemän laukausta puolessa minuutissa.

Pohjoisvaltioilla oli kehittyneemmät aseet, sillä siellä kehitettiin sodan aikana yksi ensimmäisistä konetuliaseista eli Gatling-konekivääri. Se oli nykyaikaista konekivääriä edeltänyt sarjatuliase.

Myös merisodankäynti kehittyi sisällissodan aikana. Erityisesti Unioni käytti Konfederaation satamien piirittämiseen panssaroituja aluksia. Konfederaatio vastasi tähän muun muassa kehittämällä sukellusveneitä. Sukellusveneistä ensimmäinen ja tunnetuin oli CSS Hunley, joka oli 12 metriä pitkä ja jonka miehistö oli kahdeksanhenkisen.

Sisällissodan aikana Unionin komentajat, mukaan lukien presidentti, pystyivät viestimään helposti lennättimen avulla. Tässä suhteessa Konfederaatio oli Unionia selvästi jäljessä, sillä heillä ei ollut koko sodan aikana mahdollisuutta luoda kattavaa lennätinjärjestelmää. Pelkästään vuoden 1862 aikana Unioni rakensi yli 6 000 kilometriä lennätinverkostoa ja välitti yli miljoona lennätinviestiä.

Yhdysvaltain sisällissodassa varsinkin Unioni ja vähemmässä määrin myös Konfederaatio käytti vihollisjoukkojen liikkeiden tarkkailuun tähystysilmapalloja, joilla oli lennätinlankayhteys maahan.

Konfederaation ja Unionin vakoilumenetelmät erosivat selvästi toisistaan. Konfederaatiolla oli kaikki komentajat kattanut yhteinen vakoiluverkosto, kun taas Unionissa jokainen komentaja käytti omia vakoojiaan. Unionissa yhtenäisen vakoiluverkoston puuttuminen johti siihen, että eri komentajille työskennelleet vakoojat epäilivät välillä jopa toisiaan. Konfederaation vakoilu oli siten parempaa.

 

Pohjoisten osavaltioiden sotilasjohtajia

Ulysses Simpson Grant (1822-1885) oli Yhdysvaltain sisällissodassa pohjoisvaltioiden armeijaa johtanut kenraali. Vuonna 1839 hän aloitti opiskelun West Pointin sotilasakatemiassa. Myöhemmin hän taisteli Meksikon-Yhdysvaltain sodassa vuoteen 1848 asti. Hän erosi armeijasta 1852.

Kun sisällissota syttyi huhtikuussa 1861, Grant värväytyi vapaaehtoisten jalkaväkirykmenttiin. Siellä hänestä tehtiin eversti ja rykmentin komentaja. Myöhemmin saman vuoden kesänä presidentti Lincoln teki Grantista prikaatinkenraalin. Hän tuli kuuluisaksi heti sodan alussa ensimmäisten voittojensa ansiosta.

Muita pohjoisvaltioiden kenraaleja olivat mm.

     -  Hentry Livermore Abbot, joka komensi Massachusettsin 20. jalkaväkirykmenttiä. Hän kuoli sisällissodan aikana vuonna 1864.

     -  Ambrose Everett Burnside, joka johti menestyksellä sotaretkiä Pohjois-Carolinassa ja Itä-Tennesseessä.

     -  William Tecumseh Sherman palveli kenraalina Unionin armeijassa. Sisällissodan aikana hän sai tunnustusta strategisesta taidostaan. Sen lisäksi häntä kuitenkin arvosteltiin poltetun maan taktiikan käyttämisestä hänen aloitettuaan eräänlaisen totaalisen sodan etelävaltioita vastaan.

     -  Joseph Hooker, joka tunnetaan myös lempinimellä ”Fighting Joe”, oli Yhdysvaltain pohjoisvaltioiden armeijan ammattisotilas ja kenraali.

 

 

Kuva 1. Konfederaation lippu Fort Sumterissa 15. huhtikuuta 1861. Valokuvan lähde on Wikipedia.

Etelävaltioiden eli Konfederaation sotilasjohtajia

Aluksi Yhdysvalloista irtautuivat seuraavat seitsemän osavaltiota: Alabama, Etelä-Carolina, Florida, Georgia, Louisiana, Mississippi ja Teksas. Nämä alueet olivat riippuvaisia maataloudesta. Erityisesti puuvillan tuotannossa käytettiin näissä osavaltioissa afroamerikkalaisia orjia.

Vuoden 1860 presidentinvaalien jälkeen myös Virginia, Akansas, Tennessee ja Pohjois-Carolina erosivat Unionista (Pohjoisvaltioista) ja liittyivät Konfederaatioon (Etelävaltoihin).

        - - - - - - - -

Seuraavassa on eräitä Etelävaltioiden sotilasjohtajia:

Robert Edward Lee (1807-1870) oli ammattisotilas ja etelävaltioiden menestyksellisin kenraali Yhdysvaltain sisällissodassa. Hän toimi ensin neuvonantajana, mutta kesällä 1862 Pohjois-Virginian armeijan komennukseensa. Hän saavutti merkittäviä voittoja Gettysburgin taisteluun asti heinäkuussa 1863.

Pierre Gustave Toutant Beauregard oli etelävaltioiden kenraali sisällissodan aikana. Beauregard oli ensimmäinen virkaansa nimetty konfederaation kenraali. Hän mm. johti Charlestonin puolustusta Etelä-Carolinassa Fort Sumterin taistelun aikaan vuonna 1861.

Ambrose Powell Hill oli etelävaltioiden kenraali. Hän saavutti mainetta Hillin kevyeksi divisioonaksi kutsutun joukko-osaston johdossa, ja tuli myös yhdeksi kenraali Stonewall Jacksonin tunnetuimmista alaisista.

Thomas Jonathan "Stonewall" Jackson oli kenraali ja eniten mainetta niittänyt Etelävaltioiden armeijan komentaja Robert E. Leen jälkeen. Nimitys tulee kenraali lausahduksesta jonka mukaan ”Jackson joukkoineen oli vihollista vastassa kuin kivimuuri (stonewall)”.

Barnard Elliott Bee Jr. oli aikaisemmin Yhdysvaltain armeijan ammattisotilas ja myöhemmin etelävaltioiden kenraali. Hän haavoittui kuolettavasti ensimmäisessä Bull Runin taistelussa, yhtenä ensimmäisistä kenraaleista, joka kaatui sisällissodassa.

Kuva 2. Maalaus (litografia eli kivipainotaideteos) Gettysburgin taistelusta. Kuvan lähde on wikimedia.org.

Kuva 3. Vicksburgin piiritys vuonna 1863. Maalauksen lähde on Wikipedia.

Sisällissodan taisteluja

1861

Kun Etelä-Carolina oli eronnut Yhdysvalloista, oli Fort Sumterin linnoituksen komentaja päättänyt pysyä uskollisena Unionille. Näin linnakkeesta tuli etelävaltioiden mielestä vieraan vallan tukikohta heidän alueellaan. Siksi Etelä-Carolinan kuvernööri vaati sitä antautumaan. Ensimmäiset laukaukset ammuttiin 9.1.1861, kun sotilasakatemian kadetit estivät täydennyskuljetuksen Fort Sumteriin. Myöhemmin 12. huhtikuuta Etelä-Carolinan joukot hyökkäsivät linnoitukseen, joka antautui seuraavana päivänä.

Heinäkuussa 1861 Beauegard toi 22 000 Konfederaation sotilasta kohti Washingtonia. Kaupungin länsipuolella hän kohtasi kenraali McDowellin 35 000 miestä. Taistelun nimi on ns. Bull Runin ensimmäinen taistelu. Aluksi tuntui selvältä, että pohjoisen lukumääräisesti suuremmat joukot voittavat taistelun. Ensin Unionin joukot olivat voitolla ja Etelän sotilaat joutuivat perääntymään. Lopulta kuitenkin Unionin joukot perääntyivät sekasortoisesti takaisin Washingtoniin.

1862

Hampton Roadsin taistelu 8.-9. maaliskuuta 1862 oli Yhdysvaltain sisällissodan merkittävin meritaistelu. Taistelu käytiin, kun etelävaltiot yrittivät murtaa pohjoisvaltioiden asettaman merisaarron. Etelävaltioiden CSS Virginia onnistui upottamaan kaksi pohjoisvaltioiden fregattia. Pohjoisvaltioiden USS Monitor saapui paikalle. Niiden välinen tulitaistelu päättyi ratkaisemattomaan.

Yorktownin piiritys tapahtui huhtikuussa 1862. Kenraali George B. McClellanin johdolla pohjoisen joukkoja nousi maihin Virginian niemimaan kärjessä. Se oli Pohjoisvaltioiden hallussa. Nämä joukot lähtivät etenemään kohti Richmondia. Väärinkäsityksestä johtuen McClellan uskoi vastustajilla olevan ylivoiman, vaikka tilanne oli päinvastoin. Hänen odottaessaan puolustusta vahvennettiin uusilla joukoilla ja kenttälinnoituksilla. Viivyttelyn vuoksi valtaus epäonnistui.

Kenraali Ulysses S. Grant otti joukkoineen yhteen Etelävaltioiden joukkojen kanssa Tennesseen Shiloh Churhissä 6. huhtikuuta 1982. He jäivät ensin häviölle. Grant järjesti kuitenkin sotavoimansa uudelleen ja sai samalla täydennysjoukkoja. Grant hyökkäsi taas ja löi nyt vastustajan joukot.

Antietamin taistelu (tunnetaan etelävaltioissa myös Sharpsburgin taisteluna) käytiin 17. syyskuuta 1862 Marylandissa Sharpsburgin lähellä ja Antietam Creek -nimisellä joella osana Maryland-sotaretkeä. Kyseessä oli sisällissodan ensimmäinen suurtaistelu, joka käytiin Pohjoisvaltioiden maaperällä. Aamulla 17. syyskuuta kenraalimajuri Joseph Hookerin joukot iskivät suurella voimalla Leen vasemman armeijan sivustaan. Etelävaltioiden armeija perääntyi.

1863

Matkalla pohjoiseen Leen ja Jacksonin joukot löivät Virginian Chancellorsvillessä huhti-toukokuun vaihteessa 1863 yli kaksi kertaa suuremman Unionin pohjoiset joukot. Voimasuhteet olivat etelän 60 000 vastaan pohjoisen 130 000 sotilasta.

Gettysburgin taistelu käytiin heinäkuun alussa 1863. Unionin voittoon päättynyttä taistelua pidetään yleensä sodan käännekohtana. Siinä George Meaden johtamat pohjoisvaltioiden ja Robert E. Leen johtamat etelävaltioiden joukot kohtasivat toisensa.

Grantin joukot valtasivat toukokuussa 1863 Mississippin pääkaupungin Jacksonin. Yksi hänen uransa merkittävimpiä voittoja oli kukistaa Konfederaation joukot Vicksburgin linnoituskaupungin taistelussa 18. toukokuuta - 4. heinäkuuta 1863.

Kuva 4. Etelävaltioiden monitorialus CSS Virginia, jonka erikoisuutena oli törmäyskeula. Kuvan lähde on Wikipedia.

Kuva 5. Pohjoisvaltioiden sotalaiva USS Monitor. Siinä oli pyörivä tykkitorni ja se käytti potkuria ja höyryvoimaa. Kuvan lähde on Wikipedia.

1864

Mobilenlahden taistelu käytiin 3.-5. elokuuta 1864 pohjoisvaltioiden laivaston ja etelävaltioiden joukkojen välillä. Taistelussa pohjoisvaltiot valtasivat Mobelinlahden sisäänkäyntiä vartioineet linnoitukset, löivät lahdessa olleen etelävaltioiden laivasto-osaston ja katkaisivat satamakaupungin yhteydet avomerelle. Tämä voitto tiukensi pohjoisvaltioiden sodan alusta asti etelävaltioille asetettua merisaartoa.

Nashvillen taistelu käytiin 15.-16.joulukuuta 1864. Pohjoisvaltiot voittivat taistelun. Käytännöllisesti katsoen pohjoisen George H. Thomas tuhosi Etelävaltioiden John Bell Hoodin huonosti huolletun armeijan, joka oli lisäksi vain noin puolet vastustajien vahvuudesta.

1865

Kenraali Grant sai saarrettua Konfederaation armeijan pääjoukot Richmondissa. Etelän joukkojen komentaja Robert E. Lee antautui 9. huhtikuuta 1865.

Viisi päivää myöhemmin 14. huhtikuuta presidentti Abraham Lincoln salamurhattiin eräässä teatterissa. Sen jälkeen uudeksi presidentiksi nousi Andrew Johnson. Hän yritti jarruttaa orjuuden lakkauttamista. Eräistä syistä kongressi asetti hänet virkasyytteeseen. Senaatti kuitenkin vapautti hänet syytteistä yhden äänen erolla.

Sisällissota loppui Pohjoisvaltioiden voittoon kuitenkin vasta, kun 26. huhtikuuta 1865 Joseph E. Johnstonin armeija antautui.

 

Osapuolten joukkojen vahvuudet ja tappiot

Koko sisällissodan aikana Unionin joukkojen määrä oli yhteensä 2,2 miljoonaa sotilasta. Se kärsi taisteluissa 110 000 kuollutta ja muista syistä kuolleita 250 000. Lisäksi haavoittuneita oli 275 000.

Sodan vastapuolen Konfederaation joukkojen määrä oli yhteensä 1 miljoona sotilasta. Se kärsi taisteluissa 93 000 kuollutta ja muista syistä kuolleita 165 000. Lisäksi etelän valtioilla oli haavoittuneita 137 000.

 

Kirjallisuutta

Doctorow, E. L.: "Marssi" (Keltainen kirjasto, 2007), sotaromaani Yhdysvaltain sisällissodasta.

Henriksson, Markku: "Tähtilipun maa - Yhdysvaltain alueen historia" (Tammi, 2021).

Kero-Kostiainen-Virtanen:" Uuden maailman jättiläinen - Yhdysvaltain historia" (Otava, 1991).