Kuva 1. Neljä valokuvaa Midwayn taistelusta vuonna 1942. Kuvien lähde on Wikipedia.

Filippiinien, Korallimeren ja Midwayn taistelut

Eino Tienari        5.5.2022

 

Johdanto

Tämä on järjestyksessä 5. kirjoitukseni Tyynenmeren taisteluja vuosina 1941-1945 käsittelevästä blogini kirjoitussarjassa. Tässä osassa kerrotaan Filippiinien menettämisestä ja niiden liittoutuneille takaisin valloittamisesta, suuresta laivastojen välisestä Korallimeren taistelusta ja sodan jatkamiselle tärkeästä Midwayn taistelusta.

Kirjoitussarja jatkuu tämän jälkeen vielä yhdellä osalla. Aikaisemmat osat olivat tässä järjestyksessä:

     - Japanin ja USAn sotalaivat vuosina 1941-1942 

     - Japanin ja USAn ilmavoimat 1941-1945

     - Pearl Harboriin joulukuussa 1941

     - Iso-Britannian joukkojen taisteluja

 

Filippiinien menettäminen japanilaisille

Japanin hyökkäys Filippiineille alkoi 8. joulukuuta 1941, kaksi päivää Pearl Harborin hyökkäyksen jälkeen. Taistelut loppuivat tässä Filippiinien sodan ensimmäisessä vaiheessa Yhdysvaltain tappioon 2. toukokuuta 1942.

Japanilaiset onnistuivat jo hyökkäyksensä ensimmäisenä päivänä tuhoamaan amerikkalaisten lentokoneet Clarkin lentotukikohdassa. Ilman niitä amerikkalaiset eivät kyenneet torjumaan 10. joulukuuta alkanutta maihinnousua Luzonin saarelle.

Filippiinejä oli puolustamassa yhteensä 151 000 sotilasta Yhdysvalloista ja Filippiineiltä. Hyökkääjinä oli noin 129 000 japanilaista sotilasta. Yhdysvaltojen joukkoja johtivat Douglas MacArthur ja Jonathan M. Wainwright. Heistä edellinen poistui paikalta palatakseen myöhemmin. MacArthur perheineen joutui maaliskuussa 1942 pakenemaan. Jälkimmäinen jäi vielä taistelemaan.

Pohjois-Luzonin joukkoja komentanut Wainwright joutui tammikuun alkuun mennessä perääntymään Bataanin niemimaalle. Hän siirsi päämajansa Manilanlahdella sijainneelle Corregidorin linnoitussaarelle. Siellä hän jatkoi vastarintaa noin 11 000 miehen voimin vielä sen jälkeen, kun Bataanille jääneet joukot antautuivat 2. huhtikuuta. Japanin armeija moukaroi saarta jatkuvalla tykkitulella ja ilmapommituksilla ja huolto katkesi lähes täydellisesti, mutta Wainwrightin nälkiintyneet miehet pitivät pintansa. Japanilaiset onnistuivat 5. toukokuuta tekemään maihinnousun Corregidorille. Wainwright antautui seuraavana päivänä.

Näitä taisteluja ennen pääkaupunki Manila miehitettiin ja maan johtoon asetettiin keisarin määräämä nukkehallitus. Bataanin ja Corregidorin taistelujen aikana Japani toteutti ”Bataanin kuolemanmarssin” vangituille yhdysvaltalaisille ja filippiiniläisille sotilaille. Moni sotilaista ei selviytynyt pitkästä ja uuvuttavasta matkasta. 

Kuva 2. Sotavankien rasittava marssi Filippiineillä vuonna 1942. Kuvan lähde on historycentral.com

Korallimeren taistelun voimasuhteet

Kyseessä oli maailman ensimmäinen meritaistelu, jossa taisteluun osallistuneet pinta-alukset eivät nähneet tai tulittaneet toisiaan. Lentoase oli taistelun ratkaisija. Taistelu käytiin 4. – 8. toukokuuta 1942. Amerikkalaisia sotalaivoja alueella komensi kontra-amiraali Frank Jack Fletcher.

Liittoutuneiden laivasto-osaston muodostivat lentotukialukset USS Yorktown ja USS Lexington sekä 4 hävittäjälaivaa. Laivasto-osaston täydennykseksi oli saatu 4 raskasta risteilijää. Viimeksi mainittujen lähisuojana oli 5 hävittäjälaivaa. Mukana oli myös tukilaivaosasto, jossa oli 2 tankkeria suojanaan 2 hävittäjälaivaa.

Liittoutuneiden laivasto-osastoon liittyi Australian laivaston raskaat risteilijät HMAS Australia ja USS Chicago, kevyt risteilijä HMAS Hobart sekä 2 hävittäjälaivaa.

Amerikkalaisilla lentotukialuksilla oli yhteensä 143 lentokonetta.

------

Japanin laivasto-osaston rungon muodosti vara-amiraali Inouyen 4. laivasto tuettuna Japanista saapuneilla lentotukialuksilla. Operaatiota varten laivasto jaettiin seuraavasti:

1. Port Moresbyn maihinnousuosasto: 12 kuljetusalusta, miinanraivaaja, kevyt risteilijä Yūbari, 5 hävittäjälaivaa, partiovene ja tukilaivoja.

2. Tulagin maihinnousuosasto: kuljetusalus, 2 miinalaivaa, partioaluksia, miinanraivaajia sekä 2 hävittäjälaivaa.

3. Tukiosasto: vesilentokoneiden emälaiva, 2 kevyttä risteilijää ja 3 tykkivenettä.

4. Suojausosasto: kevyt lentotukialus Shōhō (mukanaan 21 lentokonetta), raskaat risteilijät Aobo, Kako, Kinugasa ja Furutaka ja hävittäjälaiva.

5. Tukialusosasto: raskaat risteilijät Myōkō ja Haguro, 6 hävittäjälaivaa, lentotukialukset Shōkaku ja Zuikaku (mukanaan yhteensä 126 lentokonetta) sekä yksi tankkeri.

 

Korallimeren taistelun tapahtumia

Japanilaiset eivät tienneet, että Yhdysvalloilla oli valttikortti hihassaan, sillä sen salausasiantuntijat olivat murtaneet japanilaisten koodit. He tiesivät, että Japanin laivasto aikoi vallata Port Moresbyn ja valvoa Australian kulkuvesiä ja ilmatilaa.

Japanin joukot nousivat aamulla 3. toukokuuta maihin Tulagille, jossa ollut pieni australialainen varuskunta oli evakuoitu paria päivää aikaisemmin. Saatuaan tiedon maihinnoususta määräsi amiraali Fletcher lentotukialus USS Yorktownin osastoineen siirtymään alueelle ja hyökkäämään Tulagille.

Toukokuun 7. päivänä Yhdysvaltain pommikone havaitsi lentotukialus Shōhōn, joka oli osa kohti Port Moresbyä matkaavia hyökkäysjoukkoja. Pommikone johdatti amerikkalaiset lentokoneet tuon lentotukialuksen sijaintiin ja pian pommeja satoi japanilaisalukselle. Ensimmäinen hyökkäys epäonnistui, muta tärähdyksestä useita japanilaisia lentokoneita putosi kannelta veteen. Samalla hyökkäävien lentokoneiden konekiväärit rätisivät kohti aluksen kantta ja ilmantorjuntatykkejä.

Lopulta hyökkääjät saivat täysosuman, kun 500-kiloinen pommi porautui aluksen kannen keskiosaan ja peräosa syttyi tuleen. Sen jälkeen täysosuma toisensa jälkeen iskeytyi armotta alukseen: 12 pommia räjähti Shōhōn uumenissa ja seitsemän torpedoa tunkeutui sen runkoon. Lentotukialuksen keula vajosi yhä syvemmälle. Pian aallot huuhtoivat jo lentokantta. Hetken kuluttua lentokoneista nähtiin, kun laiva katosi kokonaan merenpinnan alle.

Kello 9 aamuilla Japanin koneet havaitsivat yhdysvaltalaisen säiliölaiva Neoshon ja hävittäjäalus Simsin Guadalcanalin eteläpuolella. Neljä syöksypommittajaa hyökkäsi Simsiä kohti ja loput 32 suuntasivat Neoshon kimppuun. Kolme pommia osui Simsiin, joka katkesi keskeltä ja upposi nopeasti. Neoshoon osui seitsemän pommia ja yksi japanilaiskone, joka syöksyi aluksen kannelle, kun ilmatorjunta oli ensin osunut siihen. Laivan moottorit sammuivat ja se alkoi kallistua uhkaavasti. Laiva jäi ajelehtimaan merelle käytössään vain rajalliset varastot pääsemättä liikkeelle, koska sen sijainti oli ilmoitettu erehdyksessä väärin ennen yhteyden katkeamista.

Toukokuun 8. päivänä aamulla Yorktownin pommikoneiden alla häämöttivät lentotukialusten Zuikakun ja Shokakun hahmot. Ensimmäinen hyökkäysaalto ei osunut kohteisiin. Seuraavassa aallossa eräs pommikone sukelsi kohti japanilaista laivaa vaarallisen syvää ja pudotti pommin. Pommi iskeytyi Shokakun kannelle ja laukaisi valtavan räjähdyksen. Myös pommittaja vahingoittui ja kone syöksyi mereen. Lentäjä katosi koneen mukana. Yhdessä kahden seuranneen täysosuman kanssa pommit tuhosivat Shokakun. Toinen alus Zuikaku sai pienempiä vaurioita, mutta molemmat alukset oli vedettävä taisteluista kahdeksi kuukaudeksi korjaustöitä varten. Taistelu runnoi myös useita japanilaisten lentokoneita.

Myös Yhdysvallat kärsi tappioita. Japanilaiset olivat samaan aikaan havainneet Lexingtonin ja Yorktownin. Sää oli kirkas ja japanilaiset torpedokoneet hyökkäsivät. Niistä kahdesta Lexington oli pian vaikeuksissa, sillä kaksi torpedoa osui laivan runkoon ja repäisi aukon panssariin. Polttoainetankeista pääsi vuotamaan höyryä aluksen sisuksiin. Yhtäkkiä höyry syttyi palamaan ja räjähdys vyörytti tulimeren aluksen halki. Miehistö kamppaili monta tuntia, mutta ei saanut liekkejä tukahdutettua. Syntyi yhä uusia räjähdyksiä, jolloin tulipalo vain levisi. Käynnistettiin pelastusoperaatio. Kapteeni poistui alukselta viime hetkellä tulisesta pätsistä. Yksi omista laivoista ampui palavan Lexingtonin upoksiin torpedollaan.

Pitkät etäisyydet ja huono näkyvyys aiheuttivat kohtalokkaita eksymisiä lentokoneille ja laivojen vääriä suuntauksia molemmille osapuolille. Kumpikaan osapuoli ei saavuttanut tässä taistelussa selkeää voittoa, mutta siitä saatuja kokemuksia käytettiin myöhemmin hyväksi.

Taistelun seurauksena syntyivät liittoutuneille seuraavat tappiot: lentotukialus uponnut, hävittäjä uponnut, tankkilaiva uponnut, lentotukialus vaurioitunut, 69 lentokonetta tuhoutunut ja 656 miestä kaatunut.

Vastaavasti kärsivät japanilaiset seuraavat tappiot: kevyt lentotukialus uponnut, hävittäjä uponnut, 3 muuta alusta uponnut, lentotukialus vaurioitunut, 2 muuta alusta vaurioitunut, kuljetusalus vaurioitunut, 92 lentokonetta tuhoutunut ja 966 miestä kaatunut.

Kuva 3. Liittoutuneiden lentotukialus USS Lexington räjähti 8. toukokuuta 1942. Kuvan lähde on Wikipedia.

Midwayn taistelun voimasuhteet

Tämä taistelu oli Tyynenmeren sotanäyttämön kannalta taitekohta, koska sen myötä Japanin sotamenestys kääntyi tappiolliseksi. Se käytiin 4. – 7. kesäkuuta 1942. Tämä taistelu oli toinen kerta merisodankäynnissä, kun laivastot ottivat yhteen ainoastaan ilmavoimin.

Yhdysvallat keskitti Midwayn läheisyyteen 3 lentotukialusta, 8 risteilijää ja 15 hävittäjää. Alukset jaettiin kahteen osastoon, joille annettiin nimet ryhmä 16 ja ryhmä 17. Kontra-amiraali Raymond A. Spruance johti ryhmää 16, joka koostui lentotukialuksista Hornet ja Enterprise sekä viidestä risteilijästä. Kontra-Amiraali Frank J. Fletcher komensi ryhmää 17, johon kuului nopeasti korjattu lentotukialus Yorktown, kaksi raskasta risteilijää ja kuusi hävittäjää. Amiraali Chester Nimitz oli asetettu Tyynenmeren vyöhykkeen ns. päällikkökomentaja. Nimitys tarkoitti sitä, että päällikkyys ei rajoittunut vain merivoimiin vaan myös maa- ja ilmavoimiin tuolla alueella. Yhteensä näihin kahteen ryhmään kuului lisäksi 19 sukellusvenettä, 233 lentotukialusten lentokonetta ja 127 lentokenttien lentokonetta.

Japanin Midwaytä vastaan suunnattuun hyökkäysoperaatioon osallistui 6 lentotukialusta, 11 taistelulaivaa, 9 raskasta risteilijää, 3 kevyttä risteilijää, 47 hävittäjää ja 15 sukellusvenettä. Taistelussa tärkeän osan saaneet lentotukialukset olivat Hōshō, Kaga, Akagi, Sōryū, Hiryū ja Zuihō. Muita tukilaivoja olivat 12 tankkeria, 2 vesilentokoneiden emälaivaa ja 2 rahtilaivaa. Laivaston päävoimien komentajia olivat amiraali Isoroku Yamamoto, vara-amiraali Chuichi Nagumo (Pear Haborin iskun suunnittelija) ja vara-amiraali Nobutake Kondo kukin omassa tehtävässään. Lisäksi operaatioon kuului 15 sukellusvenettä ja 248 lentotukialusten lentokonetta.

Harhautusosaston tehtävä oli houkutella Yhdysvaltain laivaston pääosa pohjoiseen pois Midwayn lähistöltä. Harhautus ei onnistunut, koska amerikkalaiset pystyivät lukemaan japanilaisten salattuja viestejä.

 

Midwayn taistelun tapahtumia

Midwayn rannalta toimivista lentokoneista havaittiin ensimmäisen kerran 3. kesäkuuta Japanin laivoja, jotka lähestyivät lounaasta. Seuraavana päivänä ne aloittivat ilmahyökkäykset Midwaylle. Japanilainen Zero-hävittäjä oli ylivoimainen verrattuna paksuun Grumman F4F Wildcatiin, mutta Wildcat sieti paljon vaurioita.

Ensimmäinen amerikkalaisten hyökkäys japanilaisia laivoja vastaan myöhemmin epäonnistui. Sekaannusten vuoksi Yhdysvaltain Devastor-torpedokoneet saapuivat perille ilman hävittäjäsuojaa, jolloin Zero-hävittäjät tekivät niistä selvän. Kaiken lisäksi kaikki torpedot ammuttiin ohi tai ne eivät lauenneet.

Lainaus japanilaisesta lähteestä: ”Amiraali Nagumo päätti aseistaa Nakajima-pommikoneet uudelleen maahyökkäyksen pommeilla torpedoiden sijaan Midwaylle tehtävää uutta iskua varten. Amiraali antoi kello 10.20 käskyn aloittaa hyökkäys, kun siihen oltaisiin valmiita. Kaikki koneet olivat Akagi-lentotukilaivan kannella asemissa ja moottorit lämmiteltävinä. Suuri alus alkoi kääntyä tuuleen. Viiden minuutin kuluttua sen kaikki koneet olisivat ilmassa… Kello 10.24 lentoupseeri heilautti valkoista lippua ja ensimmäinen Zero kiihdytti ja suhahti kannelta.

Samalla hetkellä tähystäjä huusi jotain. Katsoin taivaalle ja näin kolme mustaa viholliskonetta syöksymässä kohti alustamme. Jotkut konekivääreistämme onnistuivat ampumaan muutaman hätäisen sarjan koneita kohti, mutta se oli myöhäistä. Pommikoneiden pulleat siluetit suurenivat nopeasti ja niiden siivistä irtosi aavemaisesti mustia esineitä.”

Amerikkalaiset syöksypommittajat olivat onnistuneet kätkeytymään pilveen 3000 metrin korkeuteen, joten yllätys oli täydellinen. Täysin tankatut ja aseistetut koneet räjähtivät yksi toisensa jälkeen. Yksi pommeista räjäytti kanteen suuren aukon ja tuhosi toisen hissin, jolla koneet nostettiin alhaalta. Pommeineen räjähtelevät lentokoneet ja lähelle pinotut torpedot muuttivat laivan liekkimereksi.

Myös lähellä ollut toinen laiva Kaga vaurioitui kohtalokkaasti ja nosti ilmoille mustia savupilviä. Seuravaksi syöksypommittajat iskivät Soryuun. Leviävä bensiini aiheutti helvetin. Ammukset ja pommit alkoivat räjähdellä. Samalla valtava räjähdys paiskasi kannella olleet mereen.

Vähän myöhemmin tämän jälkeen, kun hyökkääjät olivat jo kääntyneet kotimatkalle, japanilaiset torpedokoneet rampauttivat Yorktownin. Siihen palaavat lentokoneet ohjattiin amerikkalaisille tukialuksille. Hieman myöhemmin Enterprisen koneet iskivät Japanin Hiryuun, joka myös upposi. Vaurioituneeseen Yourkowniin, jonka pelastusoperaatio oli meneillään, osui 6. kesäkuuta japanilaisen sukellusveneen laukaisema torpedo. Se upposi seuraavana aamuna.

Midwayn taistelu oli Yhdysvalloille merkittävä voitto ja Tyynenmeren sodan merkittävä käännekohta.

Kuva 4. Japanilaisten torpedot ovat osuneet USS Yorktown-lentotukialukseen ja se on vaikeuksissa Midwayn taistelun loppupuolella. Kuvan lähde on history.com.

Filippiinien valloittamisen alku 1944

Sodan tämä vaihe alkoi 20. lokakuuta 1944 liittoutuneiden tehtyä maihinnousun Leyten saarelle. (Sitä kutsutaan usein ”Leytenlahden taisteluksi”, vaikka mitään osaa siitä ei käyty tuolla lahdella.) Vuoden 1944 kesällä ja alkusyksyn aikana Yhdysvaltain joukot olivat saaneet jalansijan Uudella-Guinealla ja Mariaaneilla. Seuraavaksi suunnattiin Filippiineille. Maihinnousua johti kenraali Douglas MacArthur. Sen suoritti Yhdysvaltain 6. armeija tukenaan Yhdysvaltain 7. laivasto ja 3. laivasto.

Valmistelevana ilmataisteluna 3. laivaston tukialuskoneet tekivät 10. lokakuuta hyökkäyksen Riukiu-saarelle. Syntyneessä taistelussa tuhoutui noin 100 japanilaiskonetta ja 21 yhdysvaltalaiskonetta.

Yhdysvaltalaiset pommittivat 12. lokakuuta Formosaa ja japanilaiset ryhtyivät vastahyökkäyksiin 3. laivastoa vastaan. Taistelut jatkuivat muutaman päivän. Niiden tuloksena vaurioitui kaksi yhdysvaltalaista risteilijää, mutta japanilaiset menettivät noin 500 lentokonetta, yleensä miehistöineen.

Yhdysvaltain 6. armeija nousi maihin neljän divisioona voimalla Leyten saarelle ilman vaikeuksia. Joukot etenivät sisämaahan ja 7. laivaston tukialusten lentokoneet tukivat hyökkäystä. Japanilaisen amiraali Kuritan osasto saapui paikalle 24. lokakuuta. Yhdysvaltalaiset tukialauskoneet tekivät useita ilmahyökkäyksiä, joissa tuhotiin taistelulaiva Musashi ja vaurioitettiin yhtä risteilijää. Samaan aikaan yhdysvaltalaiset havaitsivat pohjoisessa ryhmän japanilaisia laivoja, joten 3. laivasto suuntasi pohjoiseen hyökätäkseen niiden kimppuun.

Toisessa paikassa Surigaonsalmessa käytiin taistelu Yhdysvaltain 7. laivaston ja vara-amiraali Nishimuran osaston välillä 25. lokakuuta. Amerikkalaiset voittivat ja upottivat kaksi japanilaista taistelulaivaa ja useita risteilijöitä. Yhdysvaltain 3. laivaston lentotukialusten lentokoneet löysivät aamulla 25. lokakuuta Japanin laivaston amiraali Ozawan komentaman pääosaston. Tukialuskoneet tekivät useita ilmahyökkäyksiä ihanteellisissa olosuhteissa, jolloin ne upottivat kaikki Ozawan osaston tukialukset ja vaurioittivat pahoin muitakin laivoja.

Kuva 5. Japanilaisia sotilaita marssimassa Filippiineillä elokuussa 1945. Kuvan lähde on awm.gov.au.

Kuva 6. Amerikkalaisten saapuminen Manilaan helmikuussa 1945 sitä vapauttamaan. Kuvan lähde on historycollection.com.

Manilan taistelu 1945

Manilan taistelu oli 3. helmikuuta – 3. maaliskuuta 1945 käyty taistelu Yhdysvaltain ja Japanin joukkojen välillä Filippiinien pääkaupungin Manilan hallista.

1. ratsuväkidivisioonan joukot saapuivat Santo Tomásin yliopistolle 4. helmikuuta. Japanilaiset olivat pitäneet yliopistolla vankeina Filippiinien valtauksen yhteydessä otettuja yhdysvaltalaisia sotavankeja ja siviilejä. Yhteensä heitä oli hieman alle 4000. Olot vangeilla olivat tukalat, ja monet olivat nälkiintyneet. Taistelujen jälkeen heidät saatiin vapautettua. 5. helmikuuta yhdysvaltalaisjoukkojen onnistui vapauttaa vielä Bilibidin vankilalla pidetyt 800 sotavankia ja 700 siviiliä.

Taistelut jatkuivat, mutta en kerro niistä tässä enempää yksityiskohtia.

Manilan taistelujen aikana sai surmansa 100 000 kaupungin siviiliä samalla, kun huomattava osa sen rakennuksista tuhoutui. Japanilaisjoukot syyllistyivät taistelujen aikana raakuuksiin siviiliväestöä vastaan. Kuukauden kestäneen taistelun jälkeen yhdysvaltalaisjoukot saivat kaupungin vallattua sitä puolustaneilta japanilaisilta joukoilta. Yhdysvaltojen tappiot kaatuneina olivat noin 1000 ja japanilaisten 16 000.

 

Kirjallisuutta

Arni, Erkki: Taistelu Tyynen meren herruudesta 1941-1945 (WSOY,1964).

Beevor, Antony: Toinen maailmansota (WSOY,2012).

Maailma sodassa-kirjasarja: Tyynimeri palaa 1938-45 (Bonnier,2017).

Tippelskirch, Kurt von: Toisen maailmansodan historia, osat 3 ja 4 (WSOY,1962). 

 

Lopuksi on näistä aiheista 3 videota:

Video 1. Japanilaisten suorittama Filippiinien valloitus 1941-42 (42½ minuuttia). Se on pitkä, mutta hyvin tehty dokumentti. Englanninkielinen puhe ja tekstitys

Video 2. Korallimeren taistelu vuonna 1942 (28 minuuttia). Se on pitkä, mutta hyvin tehty dokumentti. Englanninkielinen puhe ja tekstitys

Video 3. Kuvaus Midwayn taistelusta väreissä (16 minuuttia). Värit on filmiin lisätty jälkeenpäin. Englanninkielinen puhe ja tekstitys