Uusi-Guinea, saarien valtaus ja atomipommit

Eino Tienari      24.5.2022      (päivitetty 26.5.)

 

Johdanto

Tämä on 6. ja viimeinen kirjoitukseni Tyynenmeren taisteluista Japanin ja Yhdysvaltain kesken toisessa maailmansodassa.

Uuden-Guinean taisteluissa oli kyse Australian suojelemisesta. Tyynenmeren taisteluissa amerikkalaiset etenivät vähitellen kohti Japanin pääsaarta. Jokaisesta saaresta jouduttiin taistelemaan raivokkaasti puolustavia japanilaisia vastaa. Se hidasti etenemistä. Koska liittoutuneiden odotetut tappiot näyttivät niin suurilta, päätti Yhdysvaltain presidentti antaa luvan atomiaseen käytöstä kahteen Japanin kaupunkiin, Hiroshimaan ja Nagasakiin. Siksi sota loppui lopulta niin pian.

Mantereella Kiinassa oli suuri määrä Japanin sotavoimia maan miehittäjinä puolustamassa valloituksiaan. He hyökkäsivät erityisesti Kansallista Kiinaa vastaan jättäen kiinalaiset kommunistit kasvattamaan rauhassa sotavoimiaan (vuosien 1946-1950) Kiinan sisällissotaa varten. Liittoutuneet eivät maailmansodassa tukeneet tarpeeksi Kiinan kansallispuolueen Kuomintangin armeijaa.

Tästä toisen maailmansodan Kiinan rintamasta ei puhuta tällä kertaa. Nykypäivän Kiina on sisällisodan voittaneiden kommunistien valtio. Taiwan on tuon sodan hävinneen osapuolen Kuomintangin ja kansallisen Kiinan perillinen.

 

Uuden-Guinean sotaretken loppuosa

Japanilaiset pommittivat Uuden-Guinean Port Moresbyn kaupungin satamaa ensimmäisen kerran 3. helmikuuta 1942. Japanilaiset yrittivät valloittaa kaupungin hyökkäämällä toukokuussa 1942 meritse epäonnistuen ja toisen kerran 21. heinäkuuta 1942 vuoriston kautta, jolloin hyökkäys onnistui paremmin. Seurasi vaihtelevaa taistelutoimintaa. Saatuaan lisäjoukkoja australialaiset aloittivat vastahyökkäyksen 24. syyskuuta pakottaen japanilaiset perääntymään valtaamiltaan alueilta.

Buna-Gonan taistelu käytiin 16. marraskuuta 1942 – 22. tammikuuta 1943. Siinä Japanilaiset olivat miehittäneet Bunan, Gonan ja Sanadan kylät. Heillä oli niissä vahva puolustus. Australialais-yhdysvaltalaiset joukot onnistuivat vapauttamaan nuo kylät vaikeissa olosuhteissa. Näissä taisteluissa liittoutuneita oli noin 20 000 ja japanilaisia noin 6500.

Waun taistelu oli 29. – 31. tammikuuta 1943. Waun taistelussa puolestaan japanilaiset yrittivät hyökätä tuohon kaupunkiin, mutta liittoutuneet voittivat. Sinä liittoutuneita oli noin 3000 ja japanilaisia noin 4000.

Sion taistelu 5. joulukuuta 1943 – 1. maaliskuuta 1944 päättyi liittoutuneiden voittoon. Sion taistelussa hyökkäävät australialaisjoukot saivat haltuunsa perääntyneiden japanilaisten jättämää salakirjoitusmateriaalia. Tässä taistelussa liittoutuneita oli noin 15 000 ja japanilaisia noin 8000.

Japani ei onnistunut valloittamaan Uutta-Guineaa, mikä olisi taannut sille maihinnousun Australiaan. Japanilaiset miehittivät kuitenkin pientä osaa Uudesta-Guineasta sodan loppuun saakka. 

Kuva 1. Australialaisia taistelijoita Uuden-Guinean Bunassa. Kuvan lähde on warfarehistorynetwork.com.

Gilber-saarten ja Marshallinsaarten valtaus

Taistelu käytiin marraskuusta 1943 – helmikuuhun 1944. Gilbertin saariston pohjoispäässä olevan Makinin atollin valtaus vaati armeijan 27. Divisioonalta kovan työn. Joukot olivat tottumattomia ”atollitaisteluun” ja ne etenivät siksi varovasti ja kaavamaisesti. Taistelut kestivät neljä vuorokautta. Japanilaisen varuskunta oli surmattava viimeiseen miehen. Amerikkalaisten tappioita oli 64 kaatunutta ja 150 haavoittunutta.

Marschallinsaarilla japanilainen sukellusvene pääsi tunkeutumaan Maikinin edustalla risteilevän saattuetukilaivaston läheisyyteen 24. marraskuuta 1943. Veneen laukaisema torpedo osui tukilaiva Liscombe Bayhin. Alus räjähti ilmaan ja noin 650 amerikkalaista menetti henkensä. Helmikuun puolivälissä 5. Laivaston offensiivi ylsi Marschallinsaarten luoteiskärkeen.

 

Iwo Jiman taistelu

Taistelu Iwo Jimasta käytiin 19. helmikuuta – 26. maaliskuuta 1945. Maihinnousussa japanilaiset olivat vastassa Yhdysvaltain joukkoja. Kun yhdysvaltalaiset olivat edenneet ensimmäisten dyynien yli ja parisen sataa sotilasta oli edennyt noin neljäsosan rannasta, japanilaiset avasivat tulen. Yhdysvaltain merijalkaväen sotilaat onnistuivat kuitenkin murtamaan puolustuksen.

Iwo Jiman taistelun kuuluisin muisto on valokuva ”Lipun nosto Suribachi-vuorelle”, joka oli varsinkin yhdysvaltalaisille aikanaan merkittävä sodan symboli. Myöhemmin valmistuneet Clint Eastwoodin ohjaamat elokuvat ”Isiemme liput” (2006) ja ”Kirjeitä Iwo Jimalta” (2006) kertovat Iwo Jiman taistelusta. Elokuvista ensimmäisenä mainittu käsittelee tapahtumia yhdysvaltalaisten ja jälkimmäinen japanilaisten näkökulmasta.

Tämän 8 kilometriä pitkän ja 21 neliökilometrin kokoisen tulivuorisaaren valtaus oli ainoa kerta Tyynenmeren taisteluissa, kun Yhdysvaltain merijalkaväen kokonaistappiot nousivat japanilaisia suuremmiksi. Saarelle hyökänneistä 110 000 amerikkalaisten sotilaasta 26 000 kuoli tai haavoittui. Japanilaisten vajaan 19 000 sotilaan varuskunta taisteli käytännössä viimeiseen mieheen, vain 216 antautui. 

Kuva 2. Yhdysvaltain merijalkaväen toisen rykmentti odottaa siirtymistään sisämaahan Iwo Jimalla pian maihintulon jälkeen. Kuvan lähde on hmn.wiki.

Okinawan taistelu

Okinawaa puolusti 120 000 Japanin 32. armeijan sotilasta ja saaren väestö oli peloteltu epätoivoisiin tekoihin. He uskoivat, että on parempi tehdä itsemurha kuin alistua yhdysvaltalaisten valtaan.

Yhdysvallat aloitti 1. huhtikuuta 1945 maihinnousut Okinawalle. Harhautushyökkäys tehtiin kaakkoisrannalle, minne japanilaiset keskittivät suuremman voimansa. Todellinen maihinnousu tehtiin Hagusin länsirannalle. Se ei kohdannut vastarintaa, sillä japanilaiset aikoivat puolustautua vasta sisämaassa. Kun yhdysvaltalaiset rakensivat sillanpääasemansa, japanilaiset lähettivät yli 350 itsemurhalentäjää. Yhdysvaltain laivasto menetti kaksi hävittäjää ja muutaman pienemmän aluksen.

Kun yhdysvaltalaiset etenivät syvemmälle sisämaahan, he törmäsivät ns. Machinato-linjaan, joka oli valtaisa kallioon koverrettu bunkerien ketju. Niiden tuhoaminen oli hidasta ja veristä. Tuo linja murrettiin 24. huhtikuuta mennessä, mutta pian sen jälkeen yhdysvaltalaiset kohtasivat ns. Shurin linjan. Sen symbolisesti tärkeä keskus oli Shurin linna, jonka alla oli tunnelien sokkelo. Se vallattiin 28. huhtikuuta sivustahyökkäyksillä ja lopullisesti saaren vastarinta oli murskattu 21. kesäkuuta, vaikka saaren pääkaupunki oli vallattu jo 27. toukokuuta.

Koko ajan yhdysvaltalaiset saivat vastaansa jatkuvia itsemurhahyökkäyksiä, mikä kulutti Japanin ilmavoimia, mutta tuhosi myös 21 Yhdysvaltain laivaston alusta. Vähintään 110 000 japanilaista miestä sai surmansa. Yhdysvaltalaisten tappiot tässä taistelussa olivat 12 520 kaatunutta maavoimista, 2 940 merijalkaväestä ja 4 910 laivastosta.

 

Saipanin taistelu

Yhdysvaltain laivasto aloitti Saipanin pommituksen kahta päivää ennen hyökkäystä. Kesäkuun 15. päivän aamulla 1944 ensimmäiset hyökkäysveneet irtosivat emäaluksista. Japanilaiset avasivat tulen välittömästi, kun ensimmäiset veneet saapuivat näkyviin. Iltaan mennessä kaksi tuhatta merijalkaväen sotilasta oli kaatunut tai haavoittunut, mutta noin kymmenen kilometriä leveä ja kilometrin syvä sillanpääasema oli saavutettu ja 20 000 yhdysvaltalaista sotilasta oli rantautunut. Seuraavina päivinä amerikkalaiset etenivät syvemmälle saareen, tuhoten pala palalta sitkeitä vastarintapesäkkeitä.

Saarella piileskelleet kenraaliluutnantti Saitōn johtamat 3 000 japanilaista suorittivat sodan suurimman itsemurhahyökkäyksen 7. heinäkuuta yön laskeuduttua. Yhdysvaltalaiset joutuivat vetäytymään hetkeksi, mutta saivat torjuttua hyökkäyksen aamunkoittoon mennessä. Viimeisistä japanilaisista suurin osa teki itsemurhan hyppäämällä saaren korkeilta kallioilta.

Kuva 3. Amerikkalaisia Saipanin taistelusssa vuonna 1944. Kuvan lähde on japantimes.co.jp.

Kuva 4. Yhdysvaltalaisjoukkoja hyökkäämässä Peleliuun vuonna 1944. Kuvan lähde on Wikipedia.

Peleliun taistelu

Japanilaiset käyttivät saaren vaativaa maastoa edukseen rakentaen vankasti linnoitettujen bunkkerien ketjun, täydennettynä estehaudoilla ja maanalaisilla tukikohdilla. Koko järjestelmä oli kytketty toisiinsa kennomaisina rakenteina. Samalla vastahyökkäyksiin perustunut taktiikka hylättiin tehottomana ja miehiä kuluttavana.

Yhdysvaltain 1. merijalkaväkirykmentti nousi maihin aamulla 15. syyskuuta 1944 Peleliun niin sanotun valkoisen rannan pohjoisosassa. Saman aikaisesti kaksi Yhdysvaltain merijalkaväkirykmenttiä nousivat maihin niin sanotulla keskisellä ja etelässä oranssilla rannalla. Hyökkäävät joukot joutuivat ristituleen, joka tuhosi noin tunnissa 60 maihinnousualusta.

Taistelu päättyi liittoutuneiden voittoon 27. marraskuuta 1944. Saaren valtausta pidettiin tärkeänä lentokenttien saamiseksi. Taistelussa japanilaisten komentaja Kunio Nakagawa kaatui. Saarta puolustaneesta 11 000 japanilaissotilaasta vain 202 selvisi hengissä ja heidät vangittiin myöhemmin. Amerikkalaisten tappioina oli 1790 kuollutta ja 8010 haavoittunutta tai kadonnutta.

 

Hiroshiman ja Nagasakin pommitukset

Ensimmäisen atomikokeen onnistuminen heinäkuussa 1945 näytti tarjoavan amerikkalaisille keinon säikäyttää Japani antautumaan ja välttää maahanhyökkäyksen aiheuttamat suuremmat miehistötappiot. Ensimmäiseksi maaliksi valittiin Hiroshima, koska sitä oli siihen mennessä pommitettu vähän. Seuraavaksi kohteeksi valittiin Nagasaki siltä varalta, että Japani ei haluaisi heti antautua. Pommit pudotettiin B-29 Superfortress-pommikoneista. Hyökkäykseen osallistui aina kolme konetta: pommikone, mittauskoine ja valokuvauskone. Niiden edellä kohteissa kävivät säätiedustelukoneet, sillä pommit piti pudottaa selkeällä säällä.

Ensimmäinen pommi pudotettiin Hiroshimaan Yhdysvaltain ilmavoimien Enola Gay -nimisestä koneesta. Pommi pudotettiin noin 9500 metrin korkeudesta ja se räjähti 6. elokuuta 1945 kello 8.15 pudottuaan vapaasi 550 metrin korkeuteen.

Se tappoi välittömästi 75 000 ihmistä ja tuhosi 90 prosenttia kaupungista. Hiroshman 90 000 rakennuksesta 60 000 tuhoutui kokonaan ja noin 18 000 osittain. Ne olivat noin 26 neliökilometrin alalla. Vuoden loppuun mennessä mm. säteilyyn oli kuollut yhteensä 140 000 ihmistä.

Nagasakin yllä 9. elokuuta 1945 räjäytetty pommi pudotettiin Bockscar -nimisestä B-29-koneesta. Pommi pudotettiin noin 8800 metrin korkeudesta. Räjähdyskorkeus oli sama kuin Hiroshimassa eli 550 metriä. Nagasakin mäkisen maaston ansiosta tuhovaikutus jäi jonkin veran Hiroshimaa pienemmäksi. Pommi tappoi heti 40 000 ihmistä. Vuoden loppuun mennessä Nagasakin pommi oli tappanut mm. säteilyyn yhteensä noin 70 000 ihmistä.

 

Japanin antautuminen

Toinen maailmansota päättyi Japanin antautumisilmoitukseen 14. elokuuta 1945 ja aseleposopimuksen allekirjoittamiseen 2. syyskuuta.

Tärkeä tapahtuma asiassa oli keisari Hirohiton radiossa lukema julistus. Se oli ensimmäinen kerta, kun kansalaiset kuulivat keisarinsa äänen. Puheella oli suuri vaikutus kansaan. Siinä keisari selitti, että Japanin hallitus oli hyväksynyt Potsdamin julistuksen (annettu 26. heinäkuuta 1945). Puhetta ei lähetetty suorana, vaan se soitettiin keisarillisessa palatsissa 13. tai 14. elokuuta tehdystä tallenteesta.

Keisari Hirohito, joka menetti maallisen valtansa ja luopui myös jumalan asemastaan. Tili menneisyyden kanssa johti sotarikollisten tuomitsemiseen. Syytteeseen asetettiin 25 henkilöä, joka on vähän Saksan vastaaviin tuomioihin verrattuna. Nürbergissä tuomioita annettiin 177.

 

Kirjallisuutta

Arni, Erkki: Taistelu Tyynen meren herruudesta 1941-1945 (WSOY,1964).

Beevor, Antony: Toinen maailmansota (WSOY,2012).

Maailma sodassa-kirjasarjan osa Tyynimeri palaa 1938-45 (Bonnier,2017).

Kanon, Joseph: Los Alamos, pommin varjossa (Gummerus,2006).

 

                                                 +    +    +    +

 

Seuraavassa kuvassa 5 Japanin hallituksen edustaja ulkoministeri Mamoru Shigemitsu allekirjoittaa sotalaiva USS Missourin kannella Japanin valtion antautumissopimuksen 2. syyskuuta 1945.

Tämän artikkelin sotatapahtumista olen valinnut videoita:  Marschallin saaret, Iwo Jima, Okinawa 2 videota, Saipan, Paleiu ja atomipommien pudotus 2 videota. Jos jaksat katsoa kaikki videot peräkkäin, varaa siihen aikaa noin 95 minuuttia.

Kuva 5.

Video 1. Taistelu Marschallin saarista vuonna 1944 (15 minuuttia). Siinä on englanninkielinen puhe ja tekstitys.

Video 2. Taistelu Iwo Jiman saaresta (19 minuuttia). Englanninkielinen puhe ja tekstitys. Se on värillinen filmi.

Video 3. Taistelu Okinawan saaresta (14 minuuttia). Siinä on englanninkielinen puhe ja tekstitys. Filmi on osittain animaatiofilmi.

Video 3A. Okinawan valloituksen alku tapahtui 1. elokuuta 1945 (10 minuuttia). Englanninkielinen selostus ja tekstitys.

Video 4. Taistelu Saipanista vuonna 1944 (10 minuuttia). Siinä on englanninkielinen puhe ja tekstitys.

Video 5. Peleiun taistelu vuonna 1944 (15 minuuttia). Englanninkielinen puhe ja tekstitys.

Video 6. Kerrotaan, miksi amerikkalaiset pudottivat atomipommin Japaniin (3½ minuuttia). Englanninkielinen puhe ja tekstitys.

Video 6A. Atomipommin pudottaminen Hiroshiman kaupunkiin elokuussa 1945 (4 minuuttia). Englanninkielinen selostus ja tekstitys. Tällä videolla on ollut 107 miljoonaa katojaa.