ABBA, esiintyi 1970 – 1982, 1992 – 2004

1.6.2020  Eino Tienari

Björn Ulvaeus ja Benny Andersson tapasivat keväällä 1969 kaksi naista, joista tuli Abban toinen puolisko sekä myöhemmin heidän aviopuolisonsa. Agnetha Fältskog oli ollut menestyksekkäällä soolouralla vuonna 1967 julkaistusta ensilevystä lähtien. Hän ja Björn Ulvaeus avioituivat heinäkuussa 1971. Anni-Frid Lyngstad oli aloittanut oman soolouransa hieman aikaisemmin. Benny Andersson avioitui Lyngstadin kanssa lokakuussa 1978.

Yhtyeen jäsenet esiintyivät yhdessä jo vuonna 1970 nimellä Festfolk. Nimi Abba syntyi, kun yhtyeen manageri Stig Anderson loi sen jäsenten etunimien etukirjaimista vuonna 1974. He osallistuivat 6. huhtikuuta 1974 Britannian Brightonissa järjestettyyn loppukilpailuun ja voittivat sen. ”Waterloo” nousi listojen kärkeen ympäri Eurooppaa sekä Yhdysvalloissa. Myös samanniminen albumi oli suuri menestys Ruotsissa.

Abba vakiinnutti paikkansa yhtenä maailman suosituimmista yhtyeistä vuonna 1976. Kyseisenä vuonna Britanniassa ja Australiassa julkaistut kokoelmat ”Greatest Hits” ja ”The Best of Abba” ovat edelleen näiden maiden kaikkien aikojen myydyimpiä albumeja. Australiassa aloitettiin yhtyeestä kertovan ”Abba: The Movie” -elokuvan kuvaukset. Sen ensi-ilta oli joulukuussa 1977.

Abba aloitti maaliskuussa 1980 kiertueen Japanissa, missä se piti samalla viimeiset konserttinsa. Loput vuodesta käytettiin uuden ”Super Trouper” -albumin työstämiseen. Vuoden 1981 lopulla ilmestyi yhtyeen kahdeksas ja viimeinen studioalbumi ”The Visitors”. Abban jäsenten kiinnostus yhtyeeseen alkoi hiipua vuonna 1982. Samaan aikaan Björn Ulvaeus ja Benny Andersson käsikirjoittivat Chess-nimisen musikaalin. Vuoden 1982 lopulla Abba päätti jäädä tauolle.

Abban suosion toinen aalto alkoi vuonna 1992, kun kokoelma ”Abba Gold” julkaistiin. Abba Gold on Britanniassa toiseksi myydyin levy (5,1 miljoonaa myytyä levyä). Musikaali ”Mamma Mia!” sai ensi-iltansa Lontoossa vuonna 1999, ja siitä tuli menestys. Uusi Abba-video ”Our Last Video Ever” nähtiin Istanbulin Eurovision laulukilpailun semifinaalissa vuonna 2004. 

 - - - - - - - - - - - - -

Kappale n:o 1 "People Need Love" on levytetty vuonna 1972. Se on yhtyeen varhaisilta alkuvuosilta. Tämä video on vaihdettu kappaleen "Nina, Pretty Ballerina" tilalle.

Valitsin videoksi n:o 2 kappaleen "Waterloo" ruotsinkielisenä versiona, ehkä ennen voittoa Eurovision laulukilpailussa 1974.

Äänivideo n:o 3 on suosittu "Mamma mia" ruotsinkielisenä.

Video n:o 4 on niin suosittu, että aitä on kuunneltu yli 16 miljoonaa kertaa. Kappaleen nimi on "I Do, I Do, I Do, I Do, I Do". Se on vuodelta 1982.

Videota n:o 5 on kuunneltu yli 100 miljoonaa kertaa. Sen nimi on "Take A Chance On Me".  

Otetaan mukaan vielä lopuksi video n:o 6, jonka nimi on "Dancing Queen". Se on levytetty ensimmäisen kerran jo vuonna 1974, mutta tämä on uudempi versio englannininkielisten sanojen kanssa. Niin, että laulakaa vaikka sen mukana.

1. People Need Love  (uusi video 5.12.2022)

2. Waterloo, ruotsinkielinen versio

3. Mamma mia (på svenska)

4. I Do, I Do, I Do, I Do, I Do

5. Take A Chance On Me

6. Dancing Queen. (laita tekstitys päälle ruudun alareunasta)

Jaa tämä sivu