Väinö Kirstinän runo kokoelmasta ”Lakeus”, joka ilmestyi vuonna 1961.
Kirjailija Väinö Kirstinä ja hänen runojaan
Eino Tienari 26.10.2022
Väinö Kirstinä (1936-2007) syntyi Tyrnävällä. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Oulun lyseosta 1956 ja valmistui filosofian kandidaatiksi Helsingin yliopistossa 1963. Hän oli runoilija, kirjailija, esseisti ja suomentaja.
Uransa alussa Kirstinä oli taitava luonnonlyyrikko. Myöhemmin hän käytti tyylinään surrealismia ja dadaismia. Hänen 1. puolisonsa oli kirjailija Eila Kostamo ja 2. puolisonsa professori Leena Kirstinä, o.s. Horppu. Hänen lapsiaan ovat toimittaja Kati Kirstinä ja kuvataiteilija Anna Kirstinä.
Väinö Kirstinälle myönnettyä palkintoja (osa niistä):
Kalevi Jäntin palkinto 1962. Valtion kirjallisuuspalkinto 1964 kokoelmasta ”Puhetta”. Eino Leinon palkinto 1981. Väinö Linnan palkinto 1986. Pro Finlandia 1992. Eeva-Liisa Manner -runopalkinto 2005.
Runokokoelmat:
Lakeus, 1961. Hitaat auringot, 1963. Puhetta, 1963. Luonnollinen tanssi, 1965. Pitkän tähtäyksen LSD-suunnitelma, 1967. Talo maalla, 1969. Säännöstelty eutanasia, 1973. Elämä ilman sijaista, 1977. Hiljaisuudesta, 1984. Yötä, päivää, 1986. Rêves (runoja suomeksi ja ranskaksi), 1987. Vieroitusoireita, 1994.
Runojen kokoomateokset:
”Runoja 1958-1977”, 1979. ”Näköpiirissä – runoja vuosilta 1961-1994”, 2006.
Esseekokoelmat:
Runo ja lukija, 1971. Kirjarovioiden valot, 1977. O niin kuin omena - Aapinen, 1997. Puutarhassa, 2003. Kirjailijan tiet, 2005.
Kuunnelmat:
Dadan syntymäpäivä, 1966. Kaupungin pienoismalli, 1967. Lyyrikkikabaree, 1968.
Kuva 1. Kirsinä sai valtion kirjallisuuspalkinnon 1964. Taustalla on Lassi Nummi. Kuvan lähde on wikipedia.org.
VÄINÖ KIRSTINÄN RUNOJA
Runo 1 on kokoelmasta ”Hitaat auringot”, 1963:
Kello lyö,
tähdet ovat hitaat auringot,
neljä tähteä on,
on suu ja kaksi ruusua,
ja uni pakenee, unet pakenevat,
meidät ottaa tuuli ja veren tuuli,
tähdekäs veri,
kärsimättömyys.
Olkapäittesi valkoista lintua
seuraan seuraan rajoillesi.
Mitä olen löytänyt, ajattelet.
Ajattelin, että tapasimme jossakin.
Runo 2 on kokoelmasta ”Pitkän tähtäimen LSD-suunnitelma”, 1967:
Yhdyskuntasuunnittelua
Minä panen tavarat hyllyihin
moneen kerrokseen
niin kuin rakennuttajat
huoneistoja ja ihmisiä.
Käytin samoja ratkaisuja.
Kadut ovat hämäriä ja kaitaisia
käytäväkatuja, joissa on kattovalaistus.
Kanavassa virtaa kaasuja.
Ihmiset kävelevät kanavan pohjalla.
Paperin krääsä lisääntyy,
sanomalehtiä, runoja.
Eikö henkeäsi ahdista tässä runossa,
näillä hyllyillä,
joille sijoittelen sanoja.
Sinä tiput rivi riviltä.
Olet pilvenpiirtäjän alakerrassa.
Runo 3 on kokoelmasta ”Säännöstelty eutanasia”, 1973:
talo on omakotitalotyyppiä
emäntä asuu siinä yksin
on yli seitsemänkymmenen
hän luo talvella lumet
kesällä hän maalaa taloansa
hoitaa puutarhaa
isäntä kuoli hiljattain
hänellä on kellarissa vanhoja mehuja
hän jakaa niitä pois
oli aika homma saada talo omiin nimiin
lupa piti hankkia kolmeltakymmeneltä ihmiseltä
jokaiselle vei haastemies kirjeen
hän käy istuttamassa kukkia miehensä haudalle
Runo 4 on kokoelmasta ”Elämä ilman sijaista”, 1977:
Näinä vuosina on
niin kuin joku säntäisi katsomaan,
heti kun kirjoitat runon ensimmäisen kirjaimen
ja kysyisi, miksi ja mitä aiot sanoa,
minkä vuoksi? mikä on tavoite?
mille ryhmälle,
ja sinun olisi vastattava, ennen kuin jatkat.
------
Seuraavassa tv-ohjelman videossa Väinö Kirstinä lukee kirjaansa vuonna 1985. Videon kesto on 7 minuuttia (kopioi osoite googlen hakuun):
https://areena.yle.fi/1-50124111
Kuva 2. Väinö Kirstinän kokoelma ilmestyi vuonna 1963. Kuvan lähde on verkkoviestin.com.
Jaa tämä sivu