Kuva 1. Mikkelin musiikkiluokkien kuoro esiintymässä. Kuvan lähde on Mikkelin musiikkiluokkien kotisivu.

Kuva 1. Mikkelin musiikkiluokkien kuoro esiintymässä. Kuvan lähde on Mikkelin musiikkiluokkien kotisivu.

Pohjois- ja Itä-Suomen lapsi- ja nuorisokuoroja

Eino Tienari      19.4.2022       (päivitetty 7.5.)

Johdanto

Suomi on kuorojen maa. Näin voidaan sanoa, jos asiaa katsotaan sen harrastajien lukumäärää. On myös paljon kuorojen järjestämiä konsertteja. Sen lisäksi kuoroja tai niiden laulajista koottuja lauluryhmiä pyydetään esiintymään moniin juhliin ja julkisiin tilaisuuksiin.

Kahdessa peräkkäisessä kirjoituksessa otetaan esiteltäväksi lapsikuoroja, tyttökuoroja, poikakuoroja ja nuorisokuoroja. Otan tähän 1. osaan aakkosjärjestyksessä Pohjois- ja Itä-Suomen lapsi- ja nuorisokuoroja. Kirjoituksen 2. osassa ovat vuorossa Etelä- ja Länsi-Suomen lapsi- ja nuorisokuoroja. Ne molemmat julkaistaan blogini "Musiikin kuuntelu" -osastossa.

Koska en tunne jokaista tapausta erikseen, en ole tietoinen kuinka vireää toiminta näillä kuoroilla on nykyään. He ovat kuitenkin joskus toimineet ja julkaisseet omia äänitteitään. Mielestäni niiden olemassaolo on kertomisen arvoista. Mainitsen, että olen vain kuorokonserttien kuuntelija, en kuorolaulun harrastaja.

Nämä kaksi nuorisokuorokirjoitusta kuuluvat 4-osaiseen kirjoitussarjaani Suomen kuoroista. Niistä ovat jo ilmestyneet kirjoitukset ”Suomen vanhimmat kuorot” ja ”Kirkkokuorojen ja kirkkolaulujuhlien historiaa” blogini "Yleinen historia" -osastossa.

Kuorojen esittely

      1. Nuorisokuoro Frigus, Rovaniemi

Nuorisokuoro Frigus on perustettu syksyllä 2019, joten se on toiminut vasta vähän aikaa. Sen on perustanut Lauri Ahola. Rovaniemen seurakunta ylläpitää myös tyttökuoroa Lumitähdet. Sen johtajana toimii Päivi Hintikka.

      2. Tornion seurakunnan lapsikuoro

Tornion seurakunnan lapsikuoroa johtaa Taina Hurtig.

      3. Kajaanin lukion kuoro

Tämä kajaanilainen kuoro on nuorisokuoro, joka aloitti tyttökuorona nimellä Kajaanin Linnan lukion kuoro. Kuoron lisäksi lukiossa toimii myös erilaisia lauluyhtyeitä. Lukion kuoro piti joulukonsertin Kajaanin kirkossa 18.12.2021. Kuorosta lyhyt esittely Reijo Pajamon kuorokirjassa s. 322 (2015).

      4. Kajaanin seurakunnan lapsikuorot

Kajaanin seurakunnassa toimii kaksi lapsikuoroa. Lapsikuoro Helmiäiset on 6–11-vuotiaille ja toinen lapsikuoro on 12-16-vuotiaille lapsille. Niitä molempia johtaa Jussi Keinonen.

Kuva 2. Iisalmen Kalevalakuoro ja Nuorisokuoro Allegro esiintyivät yhdessä. Kuvan lähde on iisalmensanomat.fi.

Kuva 2. Iisalmen Kalevalakuoro ja Nuorisokuoro Allegro esiintyivät yhdessä. Kuvan lähde on iisalmensanomat.fi.

      5. Nuorisokuoro Allegro, Iisalmi

Nuorisokuoro Allegro on perustettu vuonna 1997 ja sen kotipaikka on Iisalmi. Kuoro toimii koulujen ja Ylä-Savon musiikkiopiston yhteistyökuorona. Kuoronjohtajana toimii musiikinopettaja Susanna Alajuuma-Kettunen. Se oli Ylen vuoden nuorisokuoro vuonna 2010. Vuonna 2008 kuoro julkaisi levyn Lasse Heikkilän musikaalista ”Joulun Sankari”.

      6. Alavieskan Lapsikuoro

Alavieskan Lapsikuoro perustettiin vuonna 1968. Tätä kuoroa johti Aatto Saksola. Kuoro on tehnyt Finlandia-levymerkille yhden LP-albumin vuonna 1971. (Kuoro ei toimi enää.)

      7. Fermaatti-kuoro, Kalajoki

Fermaatti-kuoro, aiemmin Kalajoen Nuorisokuoro, on perustettu syksyllä 1979. Kuoronjohtaja on tällä hetkellä Emma Räihälä. Kuorosta on lyhyt esittely Reijo Pajamon kuorokirjassa s. 298 (2015). He itse kertovat toiminnastaan näin:

”Kuorossa laulaa tällä hetkellä 31 kalajokista 11-19 -vuotiasta tyttöä. Kuoron ohjelmisto koostuu vanhoista latinankielisistä kirkkolauluista spirituaaleihin sekä suomalaisista ja muiden maiden kansanlauluista aina klassisiin kuoroteoksiin ja uudempiin, erityisesti nuorisokuoroja varten sävellettyihin nykyteoksiin asti.”

Video 1. Alavieskan Lapsikuoro esittää venäläisen kansansävelmän ”Kulkukauppias” vuonna 1971 julkaistulla äänilevyllä suomeksi.

Video 2. Kalajoen nuorisokuoro Fermaatti esittää kappaleen ”Jouluyön hymni”. Äänite on vuodelta 2021.

      8. Koululaiskuoro Tulikatti ja Nuorisokuoro Valo, Joensuu

Koululaiskuoro Tulikatti on Joensuun konservatorion kuoro pääasiassa 6-12 vuotiaille. Kuoroa johtaa Melina Meriläinen. Joensuun konservatorion Nuorisokuoro Valo on tarkoitettu 11–18 vuotiaille. Myös tätä kuoroa johtaa Melina Merkiläinen.

      9. Lapsikuoro Linduzet, Nurmes

Linduzet on ainoa karjalankielinen lapsilauluryhmä Suomessa. Se toimii Nurmeksen Kansalaisopiston musarikerhona. Sitä johtaa Raija Kokkola.

      10. Valtimon tyttökuoro, Nurmes

Kuoro perustetiin vuonna 1977 Kerttu Nikan aloitteesta. Kuoro on Karjalaisen Nuorisoliiton jäsenseuroista. Kuoron yhteydessä on toiminut myös tyttöjen lauluyhtye Neptunus. Nykyään tyttökuoron vanhimmista jäsenistä on muodostettu lauluyhtye Satakieli. Kuoro on tehnyt matkoja lähinnä kotimaassa.

Vuonna 1987 kuoro voitti Oulussa pidettyjen SULASOLin valtakunnallisissa laulu- ja soittojuhlien 1. palkinnon omassa sarjassaan. Kuorosta lyhyt esittely Reijo Pajamon kuorokirjassa s. 258 (2015).

Kuva 3. Valtimon tyttökuoron kuva omalla kotisivullaan. Kuvan lähde on valtimon.blogspot.com.

Kuva 3. Valtimon tyttökuoron kuva omalla kotisivullaan. Kuvan lähde on valtimon.blogspot.com.

      11. Kuopion Nuorisokuoro

Kuopion Nuorisokuoro oli tarkoitettu 14-24-vuotiaille. Kuoro aloitti toimintansa vuonna 2005. Sen taiteellisena johtajana on toiminut alusta asti Jussi Mattila.

Kuopion Nuorisokuoro pääsi vuonna 2009 ”Suomen paras kuoro” -televisio-ohjelman finaaliin. Yleisö äänesti kuoron kilpailun voittajaksi. Syksyllä 2013 Yle Klassinen valitsi sen Yleisradion Vuoden nuorisokuoroksi. Kuopion Nuorisokuoro lopetti toimintansa vuonna 2019.

      12. Vuoksen Neiet -tyttökuoro, Imatra

Vuonna 2019 perustettu tyttökuoro ”Vuoksen Neiet” tekee yhteistyötä naiskuoron ”Imatran Immet” kanssa. Molempia kuoroja johtaa Hanna Saarel.

      13. Mikkelin musiikkiluokkien kuoro Cantus Michaelis

Tämä kuoro valittiin kaudella 2015-2016 Yleisradion nuorisokuoroksi. Kuoron johtajana oli silloin Johanna Tähkäpää. Musiikkiluokkatoiminta on aloitettu Mikkelissä vuonna 1979.

      14. Lappeenrannan nuorisokuorot

Lappeenrannan Nuorisokuoro Joutsenoa ja Lapsikuoro Joutsenoa johtaa Kirsi Äikäs. Sen lisäksi on olemassa Nuorisokuoro Lappeenranta ja Lapsikuoro Lappeenranta, joita molempia johtaa Heidi Harju. Ne toimivat Lappeenrannan Musiikkiopistossa.

Lappeenrannassa Sammonlahden Lapsikuoro 7-12-vuotiaille toimii seurakunnan yhteydessä.

Etelä-Karjalan lastenkulttuurikeskus Metku järjestää lasten ja nuorten kuorotoimintaa alueella. Tämä toiminta alkoi vuonna 2010. Lasten musiikkitoimintaa järjestetään useilla paikkakunnilla. Eräs tärkeä henkilö kuorotominnan ohjaajista on Sari Kaasinen.

      15. Kuusankosken nuorisokuoro

Kuusankosken kirkon nuorisokuoro on perustettu 1964. Kuoron toiminta on suunnattu yli 13-vuotiaille nuorille koko Kouvolan alueella. Kuoronjohtaja on Timo Vikman. Kuoro on tehnyt 4 äänilevyä, albumia. Kuorosta lyhyt esittely Reijo Pajamon kuorokirjassa s. 172 (2015).

      16. Lahden nuorisokuoro Aurinkoiset

Kuoro on perustettu vuonna 1983. Se on tarkoitettu 12-18 -vuotiaille. Kuoroa on johtanut ainakin vuodesta 2019 alkaen Anneli Kont. Kuoro pitää omia konsertteja ja esiintyy aktiivisesti erilaisissa tilaisuuksissa.

Tämä kuoro on vieraillut useita kertoja ulkomailla. Lahdessa toimii myös lapsikuoro 6-11 -vuotiaille. Lahden musiikkiluokkien kuoroista on lyhyt esittely Reijo Pajamon kuorokirjassa s. 233 (2015).

Video 3A. Vuoksen Neiet -kuorolaiset laulavat koronakeväänä 2020 kappaleen "Tuuli hiljaa henkäilee". Video on lisätty 3.5.2022.

Video 3. Kuusankosken kirkon nuorisokuoro esittää kappaleen ”Jumalan rakkaus”. Äänite on noin vuodelta 2016. Videossa on vain yksi valokuva.

Video 4. Aika suuri lapsikuoro Metku laulaa "On Suomi meidän maamme". Äänite on vuodelta 2017. Video on vaihdettu 3.5.2022. Kappaleen on säveltänyt ja sanoittanut Pentti Rasinkangas.

      17. Ynnin Pojat, Oulu

Kuoro perustettiin Oulun NMKY:n yhteyteen vuonna 1975. Kuoroa on johtanut syksystä 2003 lähtien Mihkel Koldits. Kuorosta on lyhyt esittely Reijo Pajamon kuorokirjassa s. 176 (2015).

Nuorempien poikien Junnukuoroa on johtanut syksystä 2016 lähtien Iida-Maria Palosaari.

      18. Fröökynät, Friidut ja Lauluflikat, Oulu

Tyttökuoro Oulun Fröökynät perustettiin vuonna 1988. Vuodesta 2006 kuoro on tunnettu nimellä Nuorisokuoro Oulun Fröökynät. Kuoron kokoonpanoon kuuluu viitisenkymmentä iältään 7-22-vuotiasta laulajaa. Ensimmäinen kuoronjohtaja oli Liisa Räisänen. Vuodesta 1999 alkaen kuoronjohtajana on toiminut Ahti Sepp.

Friidut on kuoron vanhemmista tytöistä valittu esiintymisryhmä. Kuoron yhteydessä toimii lisäksi vuonna 1999 perustettu Lauluflikat. Siinä laulavien tyttöjen ikä on 6-12 vuotiaita. Sen johtajina ovat toimineet Marja Kansanen, Elina Wideman ja vuodesta 2006 alkaen Ahti Sepp.

      19. Madetojan musiikkilukion kuoro, Oulu

Kuoro on perustettu 1968 ja se koostuu musiikkilukion oppilaista. Kuoron perustaja, musiikinopettaja Markku Jounela, johti kuoroa vuoteen 2000 saakka, jolloin kuoron tahtipuikko siirtyi Kari Kaarnalle. Vuodesta 2013 kuoroa on johtanut Elina Könönen. Jounelan johtamana tyttökuoro konsertoi laajasti sekä kotimaassa, että lukuisilla festivaaleilla ympäri maailmaa. Matkat suuntautuivat muun muassa Pohjoismaihin, Saksaan, Ranskaan, Turkkiin ja Etelä-Koreaan. Brittein saarille matka vei kolmesti, kaksi kertaa Englantiin ja kerran Skotlantiin.

Kuoro voitti ensimmäinen palkinto vuonna 1973 Yleisradion lapsikuorokilpailussa. Yleisradio julisti Madetojan musiikkilukion kuoron vuoden nuorisokuoroksi 2004. Koulun kuoro on julkaissut neljä äänitettä. Kuorosta lyhyt esittely Reijo Pajamon kuorokirjassa s. 169 (2015).

      20. Murron Nuorisokuoro, Tyrnävä

Tämä on 6-16 -vuotiaista nuorista koostuva kuoro, jota johtaa Maria Paaso.

Video 5. Madetojan Musiikkilukion Tyttökuoro esittää kappaleen ”Quando Corpus”. Äänite on noin vuodelta 1989.

Video 6. Murron nuorisokuoro esittää kappaleen ”Lintu ja lapsi”. Äänite on vuodelta 2021.

      21. Nuorisokuoro aCorde, Oulu

Kuoronjohtaja Anna Haanpää-Vesenterä kertoo kuorolla olevan menossa 16. toimintavuosi. 15 vuotta kuoro toimi Oulujoen seurakunnassa, nyt Karjasillalla. Nuorisokuoroon on päässyt kuudennelta luokalta lähtien.

      22. Kiimingin Kiurut

Lapsi- ja nuorisokuoro Kiimingin Kiurut-kuoron on perustettu vuonna 1975. Sen perustaja ja johtaja on Liisa Räsänen. Kiimingin Kiurut on mm. palkittu kultamitalilla Sydneyssä Australiassa pidetyillä 3. kansainvälisillä musiikkijuhlilla. Kuoron johtaja on nykyisin eläkkeellä. Kuorosta lyhyt esittely Reijo Pajamon kuorokirjassa s. 305 (2015). (Kuoro ei toimi enää.)

Kiimingin tyttökuoro Laulujoutsenet on tarkoitettu 1.–6.-luokkalaisille tytöille. Tyttökuoro Satakielet on tarkoitettu 7.–9.-luokkalaisille tytöille. Niitä molempia johtaa Ulla Metsänheimo. Poikakuoro Pohjantähdet on 9-19 -vuotiaille pojille. Kuoroa johtaa Anna-Mari Nevala.

       23. Musarit, Kempele

Musarit on alkujaan Kempeleestä, Ylikylän koululta kotoisin oleva lapsi- ja nuorisokuoro. Kuoro perustettiin vuonna 1989. Kuoron ohjelmisto on koostunut pääasiassa omasta musiikista. Musareiden musiikki on pop-vivahteista. Kuoron ensimmäisiä johtajia olivat tässä järjestyksessä Ismo Koskela ja Harriet Urponen. Vuonna 2015 johtajana oli Heli Kalliokumpu.

Kuoro on julkaissut 8 äänitettä vuosina 1990-2011. Lisäksi laulajat ovat esiintyneet erilaisilla kokoelmalevyillä ja myös solisteina omilla levyillään.

Kuva 4. Kiimingin kiurut -kuoro äänilevyn takakannessa. Kuva on kirjoittajan oma.

Kuva 4. Kiimingin kiurut -kuoro äänilevyn takakannessa. Kuva on kirjoittajan oma.

Video 7. Kiimingin tyttökuoro ”Satakielet” esittää kappaleen ”Taikametsä”. Kuvissa on myös luontoa. Äänite on vuodelta 2016.

      24. Raahen Nuorisokuoro

Kuoro on toiminut noin vuodesta 1975 lähtien Alusta asti sen johtajana on ollut opettaja Pauli Ylitalo.

      25. Oulaisten Nuorisokuoro

Vuonna 1972 perustetun Oulaisten Nuorisokuoron laulajat ovat pääasiassa Oulaisten peruskoulusta ja lukiosta. Kuoron ohjelmisto on monipuolinen. Sen johtaja on ollut kuoron perustamisesta lähtien musiikkineuvos Tapani Tirilä.

Tällä kuorolla on julkaistuna 10 äänitettä. Lisäksi he esiintyvät useilla kokoomalevyillä. Kuorosta lyhyt esittely Reijo Pajamon kuorokirjassa s. 172 (2015).

Video 8. Raahen Nuorisokuoro esiintyy ulkomailla vuonna 2014 (”Voices Without Borders”).

Video 9. Oulaisten nuorisokuoro Thunder Bayssä Kanadassa vuonna 2010. Mukana on joitakin haastatteluja. Lisäksi lauletaan 2 kuorolaulua.

LOPUKSI

Tähän kirjoitukseen oli vaikea löytää valmista materiaalia ja musiikkivideoita. Tiedot näistä nuorisokuoroista on poimittu useasta eri lähteestä. Moni kuoro on levyttänyt äänilevyjä, mutta youtube-videoita oli tarjolla yllättävän vähän.

KIRJALLISUUTTA

Kotilainen, Tuula:  Musiikki kuuluu kaikille. Koulujen musiikinopettajat ry. 100 vuotta (Jyväskylä, 2009).

Pajamo, Reijo: Laulun tenhoisa taika (SKS, 2015).

Törmälä, Jouko: Suomen musiikkiluokkien historia – musiikkiluokkatoimintaa 50 vuoden ajalta (Keuruu, 2013).

Jaa tämä sivu