Valtuustoon pyrkijä

Eino Tienari.  2.8.2020      (kirjoitin sen v. 2009)

 

Oli tapahtunut jotain odottamatonta. Aleksanteri ei odottanut elämässään tapahtuvan mitään kummallista. Nyt kuitenkin sattui jotakin, josta voisi kehittyä edistystä hänen elämälleen.

Aleksanteria pyydettiin ehdokkaaksi kunnallisvaaleihin. Häntä oli pyytänyt kunnan toiseksi suurin puolue. Se halusi tietenkin olla seuraavissa vaaleissa suurin. Siksi tarvittiin uusia kasvoja, jotta puolieelle saataisiin heidän mukanaan uusia äänestäjiä.

Hän oli suostunut. Sehän ei vielä maksanut oikeastaan mitään. Lisäksi hän oli pitkästynyt vain oleskelemaan. Hän halusi toimintaa elämäänsä. Toisilla ehdokkailla oli rahaa mainostaa itseään. Heillä oli joko itsellään sitä tai joku taho maksoi mainokset heidän puolestaan. Kukaan ei tarjoutunut maksamaan ennestään tuntemattoman Aleksanterin vaalimainoksia.

Hänellä oli säästöinä tilillään vähän rahaa. Miten hänen kannattaisi suunnitella näiden varojen käyttö, jotta hän pääsisi valtuustoon? Niillä rahoilla ei saanut paljonkaan palstatilaa sanomalehdissä. Siksi Aleksanteri päätti osta rahoilla itsellee kunnollisen pivun. Hän löysi edullisen tarjouksessa olleen miesten puvun vaatetusliikkestä. Hän osti samalla myös paidan, sukat ja siistit kengät.

Kun Aleksanteri astui ulos liikkeestä, hänellä oli yllään uusi puku ja uudet kengät. Vanha puku ja vanhat kengät hänellä oli siistissä paketissa kädessään. Joko hänet valittaisiin, kun hänellä oli uusi puku? Kukaan kadulla kävelijöistä ei kuitenkaan kiinnittänyt Aleksanteriin huomiota.

Hän käveli erään rukoushuoneen ohi. Siististi pukeutunut mies puhutteli häntä ja kysyi, onko hän tulossa hengelliseen kokoukseen. Aleksanteri päätti mennä mukaan. Siellä etsittiin koko seuraväelle uutta nimeä, jota voitaisiin suositella seuraaviin vaaleihin. Aleksanteri lupasi vanhan pukunsa ja kenkänsä köyhille. He sopivat asiasta sisään astuessaan.

Saarnaja puhui kansalle. Hän sanoi sinne kokoontuneille ihmisille heidän tarvitsevan kunnallisvaaleihin ehdokkaan, joka toimisi Raamatun mukaisesti. Siellä sanottiin, että on annettava omistaan niille, joilla ei mitään ollut. Yleisö huokaili ja myönteli mukana.

Aleksanteri nousi saarnaajan viittauksesta esille vaatepaketti kädessään. Hän lupasi lahjoittaa saman päivän aamuna aikaisemmin päällään kantamansa puvun ja kengät köyhille. Yleisö lauloi ja huusi. Aleksanteri nimettiin sen  jälkeen koko seurakunnan yhteiseksi ehdokkaaksi, jonka Jumala oli tuonut heidän rukoushuoneeseensa. Aleksanteri poistui salista hämmentyneenä ilman pakettia.

Seuraavana päivänä hän kulki illalla uudessa puvussaan erään tavintolan ovelle. Sisällä oli ylioppilaiden suuri juhla yhdistyksen vuosipäivän johdosta. Opiskelijayhdistyksen puhuja oli sairastunut eikä uutta saatu näin nopeasti tilalle.

Kysyttäessä Aleksanteri muisti olleensa opiskeluaikoinaan saman yhdistyksen jäsen. Häntä pyydettiin heti juhlapuhujaksi, koska hänellä oli siisti puku päällä. Hän astui suoraan kadulta juhlapaikalle. Ennen puhetta hän ehti muistella, mitä sellaisissa juhlissa oli tapana sanoa. Sitten hän nousi kaikkien eteen ja puhui. Hän lisäsi mukaan juuri sattumalta muistamansa hauskan vitsin ja sai kaikki nauramaan.

Opiskelijoiden yhdistyksen edustaja kehoitti kaikkia paikalla olevia äänestämään seuraavissa kunnallisvaaleissa Aleksanteria. Hän oli ymmärtänyt yhdistyksen tarpeet. Hän oli puhunut hyvin. Lopuksi huudettiin kolme kertaa eläköön ja juotiin maljat.

Muutaman päivän kuluttua Aleksanteri osui paikallisten eläkeläisten kokouspaikalle. Siellä järjestettiin arpajaiset ja kahvitarjoilu. Siihen oli totuttu ja se oli mukavaa. Yhtenäinen puheensorina täytti salin. Tilaisuuden järjestäjä tunsi ennestään Aleksanterin, jota hän pyysi puhumaan paikalla olevalle yleisölle. Juotiin kahvit. Aleksanteri nousi ja astui puhujakorokkeelle.

Hän muisti isänsä ja äitinsä. Siksi hän puhui heistä ja heidän vaikeuksistaan eläkeläisinä. Hän puhui suoraan kuulujoiden sydämiin. He ymmärsivät, että Aleksanteri oli oikea mies edustamaan heitä valtuustossa. Puheenjohtaja piti lämpimän puheenvuoron asian puolesta.

Tilaisuus päättyi yhteisesti laulettuun lauluun "Arvon mekin ansaitsemme". Lopuksi puheensorinan keskeltä nousi huutoja: " Me näytämme niille!" ja " Meitä ei ole unohdettu!". Aleksanteri poistui paikalta puku päällään.

Vaalipäivä koitti aikanaan. Ääniä laskettiin ahkerasti. Kunnan poliittisissa voimasuhteissa tapahtui sellainen yllätys, että toiseksi suurin puolue nousi suurimmaksi. Eniten ääniä keräsi uusi kasvo, joka oli etukäteen tuntematon mies. Tämä mies oli Aleksanteri.

Hänen nimeään ei näkynyt yksityisesti maksetuissa lehtimainoksissa. Häntä ei tunnettu politiikassa tätä ennen. Hän käytti kaikki vaalikampanjaansa varatut rahansa uuden puvun ja uusien kenkien ostamiseen. Muuta hänen ei tarvinnutkaan tehdä, kuten hän oli toivonutkin.