Viljandin maakunnassa sijaitseva Olustveren kartano vuonna 1910, jolloin kartano vielä kuului saksalaislähtöiselle von Fersenin suvulle. Kuvan lähde on balticguide.ee.

Viron talouselämän historiaa

Eino Tienari   11.8.2020      (1.4.2020)

Viimeinen luku "Viron tasavalta 1919-1940" on uusi verrattuna keväällä 2020 kirjoitettuun painokseen.

Viron metsät ja muu luonto nykyään

Metsät kattavat Viron maapinta-alasta noin 49 prosenttia. Suurimmat metsät sijaitsevat Lounais- ja Koillis-Virossa. Kaikista metsistä noin 20 prosenttia on suojeltu. Viro on taiga- ja lehtimetsien rajavyöhykettä. Yleisimpiä puulajeja ovat mänty, kuusi, koivu, haapa ja tervaleppä. Metsäpinta-alasta 33 % on mäntymetsää ja 31 % koivumetsää. Tammi, saarni, lehmus ja vaahtera ovat Virossa selvästi yleisempiä kuin Suomessa.

Länsi-Virossa on lehtoniittyjä, jolla kasvaa monia harvinaisia pohjoisen lehtipuulajeja. Monet lehtoniityt ovat muuttumassa lehtometsiksi. Parhaiten säilyneitä lehtoniittyjä on suojeltu. Länsi-Virossa on lehtoniittyjen lisäksi rantaniittyjä, joilla aiemmin kasvatettiin maitokarjaa.

Nisäkkäistä yleisimpiä ovat metsäkauris, rusakko, metsäjänis ja villisika. Petoeläimistä Virossa esiintyy muun muassa ilveksiä, karhuja ja susia. Harmaahylkeitä on merialueella yli 2 000, norppia on alle 1 000. Viroon on tuotu maasta hävinneitä lajeja, kuten euroopanmajava ja saksanhirvi, sekä kokonaan uusia lajeja kuten piisami, supikoira ja minkki. Hiidenmaata on puhdistettu minkeistä ja vesikkoa on istutettu takaisin sinne.

Tallinnan edustan Prangli-saari on ainutlaatuinen, koska siellä on säilynyt 1200-luvulta peräisin olevaa kalastajakylien kulttuuria. Se on myös ainoa saari Pohjois-Virossa, jossa on ollut jatkuvasti asustusta jo yli 600 vuoden ajan. Saarella on vankka kalastusperinne ja monimuotoinen luonto. Sinne järjestetään veneretkiä.

Lähellä Latvian rajaa sijaitsevalla Ruhnun saarella asui vuoteen 1944 asti pääasiassa vironruotsalaisia, joiden elinkeinona oli maanviljelys, kalastus ja hylkeenpyynti. Niiden ruotsalainen asutus alkoi noin 1350-luvulla ja päättyi Neuvostoliiton sotilaiden saarelle saapumiseen. Saarelle on mannermaalta viikoittainen lentoyhteys sekä epäsäännöllinen laivayhteys.

Tallinnan vanhassa kaupungissa on vielä jäljellä kaupunginmuuria. Kuvan lähde on veniceexpert.com. Viru-kadun sivukadulta löytyvään Hellemannin torniin pääsee vierailemaan.

Viro Ruotsin vallan aikana

Tallinna siirtyi vuonna 1561 saksalaiselta ritarikunnalta Ruotsin kuningaskunnalle. Siellä sijaitsevaan 1200-luvulla rakennettuun Pyhän Hengen kirkkoon tehtiin laajennus 1630-luvulla. Tallinnan keskiaikainen kaupunginmuuri oli aikanaan tehokas puolustuseste. Vuonna 1577 Iivanan IV Julman käskystä venäläiset piirittivät Tallinnan. Piiritys kesti melkein kaksi kuukautta, mutta kaupungin ruotsalainen puolustus kesti.

Puolan Liivinmaa liitettiin Ruotsiin vuonna 1629 ja Saarenmaa vuonna 1645, jolloin Ruotsi omisti koko Viron. Pohjois-Viro muodosti Viron herttuakunnan Etelä-Viron muodostaessa nykyisen Latvian pohjois­osien kanssa Liivinmaan. Ruotsi läänitti alueita ruotsalaisille ja suomalaisille sotaherroille heikentäen samalla saksalaisten asemaa. Ruotsin vallan aikana perustettiin Tarton yliopisto.

Ruotsi menetti Baltian Venäjälle suuressa Pohjan sodassa Uudenkaupungin rauhassa vuonna 1721. Sen jälkeen Hiidenmaalta karkotettiin 1200 ruotsalaista Ukrainaan, jonne he perustivat oman kylän.

Tallinnan raatihuone on Pohjois-Euroopan vanhin nykypäiviin saakka säilynyt goottilainen raatihuone. Raatihuoneen tornin nykyinen suippeneva huippu on peräisin 1630-luvulta ruotsalaisten vallan ajalta. Rakennus edustaa renessanssihenkistä tyyliä. Tornin huipulla on ollut vuodesta 1530 Tallinnan tunnukseksikin mielletty Vana Toomas -tuuliviiri. Torni on korkeudeltaan 64 metriä.

Nykyisen muotonsa raatihuone sai vuonna 1404. Kuvan lähde on wikimedia.org.

Venäjän keisarikunnan vallan aika

Alue säilyi 1800-luvun loppupuolelle saakka melko autonomisena suhteessa Venäjään ja sitä hallitsivat baltiansaksalaiset kartanonherrat tsaarien vahvistamien etuoikeuksien pohjalla. Venäjän keskushallinto kasvatti hiljalleen valtaansa Baltiassa saksalaisten aatelisten kustannuksella, ja vuonna 1876 itsehallintojärjestelmä lakkautettiin.

Tämän kehityksen osana Viron talonpojat vapautettiin maaorjuudesta vuosien 1816–1819 välisenä aikana. Kuitenkin vasta 1860-luvulla talonpojat saivat oikeuden ostaa viljelemänsä maat itselleen.

Talonpoikaislakia luonnostelemaan asetettiin Pietarissa 1846 Itämeren-komitea, johon kutsuttiin myös ritarikuntien edustajia. Liivinmaan eli Etelä-Viron ja Pohjois-Latvian maapäivät joutuivat hyväksymään uuden talonpoikaislain luonnoksen. Hyväksymistä vauhditti Venäjän hallituksen kanta. Keisari vahvisti lain 1849.

Lain mukaan kartanonherra oli edelleen kartanonmaiden ja siihen kuuluvien talonpoikien maiden omistaja. Tärkeää oli, että kartanon omaa maata ei enää saanut kasvattaa talonpoikaismaan kustannuksella. Talonpoikien oli maksettava kartanonherralle tilastaan vuokraa.

Myös Vironmaan eli pohjois-Viron maanpäivillä käytiin kiihkeitä keskusteluja. Äänestyksen jälkeen päätettiin, että talonpoikaismaa siirtyy maalaiskunnan jäsenten nautintaan. Keisarin vahvistama Vironmaan uusi talonpoikaislaki astui voimaan vasta vuonna 1858.

Tartto on Viron vanhin kaupunki. 1700-luvun kuluessa kaupunkia tuhosivat tulipalot vuosina 1755, 1763 ja pahimmin 1775. Tartto rakennettiin lopullisesti uudelleen keisarinna Katariina Suuren hallintokaudella. Keisarinna lahjoitti kaupungille myös Kivisillan, joka oli ensimmäinen pysyvä silta joen yli. Yliopisto avattiin uudelleen vuonna 1802. Vuonna 1876 Tartto sai rautatien, joka yhdisti sen Tallinnaan ja sitä kautta Pietariin.

Ulkomaankauppaa Venäjän osana

Ulkomaankauppaa pitivät 1800-luvulla otteessaan saksalaiset, mutta kotimaankaupassa myös virolaisilla ja venäläisillä oli osuutensa. Vironkielisten alueen suurin kaupunki Tallinna oli tärkein tuontisatama. Tallinnaan purjehti 1830- ja 1840-luvulla noin 70-80 ulkomailta tulevaa rahtilaivaa vuodessa. Maahan tuotiin mm. rautaa, suolaa, silliä, sokeria, kahvia, tupakkaa, viiniä ja olutta. Uutta tuontitavaraa olivat koneet ja kivihiili höyryvoiman käytön ja koneellistumisen takia. Pärnu oli suurin vientisatama. Sieltä vietiin mm. pellavaa, ruista ja ohraa. Viron ulkomaankauppa oli tuontivoittoista. Tallinnan kauppatase oli selvästi passiivinen, mutta Pärnu ja Haapsalu ylsivät aktiiviseen taseeseen.

Venäjän keisarikunnan rautatien valmistuttua Virossa 1870 Tallinnan merkitys transitosatamana eli kauttakulkuliikenne-satamana kasvoi. Yksistään vuosina 1900-1913 tuonti Tallinnan sataman kautta kymmenkertaistui, kun sieltä kulki valtakuntaan yhä suuremmat määrät puuvillaa, kivihiiltä ja koksia.

Malmin ja metalliteollisuustuotteiden tullien avulla tuettiin kotimaista metalliteollisuutta, kun rautatiekiskojen, junanvaunujen ja vetureiden tuonti muuttui kalliimmaksi. Maatalouden tuotteiden tullien korotukset suojelivat omaa maataloutta, sillä Venäjä oli noussut maailmanmahdiksi viljan ja pellavan viejänä. Puuvillan tulleilla taas tuettiin Keski-Aasian puuvillanviljelyä.

Tallinnassa Viron merimuseon Paks Margareeta -tykkitornissa museovierasta odottaa nykyään tutustumisretki Viron merenkulun ja kalastuksen historiaan sen alkuajoista nykypäivään. Näyttely ulottuu neljän kerroksen läpi.

Teollisuuden kehitys

Tappiollinen Krimin sota 1800-luvun puolimaissa vauhditti vihdoin Venäjän teollistumista, joka käynnistyi selvästi myöhemmin kuin läntisen Euroopan maissa. Uusi käänne tuli 1890-luvulla, kun talousministeri kreivi Sergei Witte asetti talouspolitiikan ensisijaiseksi päämääräksi valtakunnan teollistamisen. Lääkkeinä hän näki kulkuyhteyksien parantamisen rautateitä rakentamalla. Näin yhdistettäisiin imperiumin raaka- ja polttoainelähteet teollisuusalueiden kanssa ja laajennettaisiin sisämarkkinoita. Vuoteen 1870 mennessä rataverkko käsitti jo 11 200 kilometriä. Vuonna 1890 rautatietä oli yhteensä 32 400 kilometriä.

Teollisuuden ensimmäisiä askeleita olivat Virossa merkinneet niin maaseudulla kuin kaupungeissa toimivat manufaktuurit eli käsiteollisuuslaitokset. Käyttövoimana niissä olivat hevoset, tuulimyllyt tai vesivoima. Vähitellen myös höyryvoiman käyttö alkoi. 1800-luvun puolimaissa Virossa oli lähes 3000 manufaktuurityöläistä.

Viron ensimmäinen höyrykone pyöri vuodesta 1827 alkaen Narvan verkalaitoksessa. Veranvalmistus oli uusi ja tärkeä tekstiiliteollisuuden haara. Verkaa valmistettiin myös Kärdlassa, Pärnussa ja Tartossa. Valtavat tuotantomäärät upposivat Venäjän keisarikunnan sotaväen tarpeisiin, kuten esimerkiksi mantteleiden valmistamiseen. Myös alati kasvavan virkamieskunnan virkaunivormut olivat veran suurkuluttajia.

1800-luvun puolimaissa teollisuuskaupunkina kiilasi kärkeen Narva. Siellä Kreenhomin saaressa aloitti venäläisten pääomapiirien perustama puuvillatehdas. Sen energialähteinä olivat koskea hyödyntävät vesiturbiinit ja vesirattaat. Tehtaan tarpeisiin tuotiin mestareita Britanniasta ja ammattityömiehiä Saksasta. Vuonna 1872 puuvillatehtaassa oli 4600 työntekijää. Raaka-aineen tehdas hankki aluksi Amerikasta, mutta myöhemmin Venäjän Keski-Aasiasta.

Viron asukkaiden väestökehitys

1640     n. 120 000-140 000

1695     n. 350 000-400 000

1712               n. 170 000

1800               n. 500 000

1881               n. 894 000

1922            n. 1 108 000

Kulkutaudit, sodat ja nälänhätä vähensivät joskus asukasmäärää. Vuosina 1640 ja 1712 asukkaita oli tavallista vähemmän. Jälkimmäisen vuoden väestötappiota selittää se, että vuosina 1695–1697 Suomessa oli suuret kuolonvuodet nälän vuoksi. Myös laajalti Pohjois-Ruotsissa, Virossa ja Liivinmaalla viljasadot jäivät huonon sään vuoksi epätavallisen niukoiksi tai menetettiin kokonaan. 

Vuonna 1881 oli vironkielisten osuus suurempi kuin nykyään. Kansallisuudet jakautuivat siten, että virolaisia oli 89,9 %, saksalaisia 5,3 % ja venäläisiä 3,3 %. Muitakin kasallisuuksia Virossa asui, mutta heistä ei ole tilastotietoja.

Vertailun vuoksi katsotaan myös vuonna 2000 lasketut kansallisuudet. Asukkaista oli silloin virolaisia 68,3 %, saksalaisia 0,1 %, venäläisiä 25,8 %, ukrainalaisia 2,1 %, valkovenäläisiä 1,3 % ja suomalaisia 0,9 %. Vironkielisten osuus oli pienempi ja muiden selvästi suurempi kuin aikaisemmin.

Viron tasavalta 1919-1940

Teollistamista, varsinkin liuskekiviteollisuutta, kehitettiin voimakkaasti ja kauppalaivasto luotiin miltei tyhjästä. Maataloustuotannon intensiivisyydessä Viro alkoi 1930-luvulla lähennellä Tanskan tasoa. Viron itsenäistymisen jälkeen maan teollisuus suunnattiin erityisesti tyydyttämään kotimaan markkinoiden tarpeet.

Myös sivistyselämän osalta Viro oli saavuttamassa kansainvälisesti tunnustetun tason. Vanha yliopistokaupunki Tartto pysyi huomattavimpana kulttuurikeskuksena, joskin Tallinna pääkaupunkina oli nousemassa sen rinnalle. Tarttoon perustettiin vuonna 1938 Viron tiedeakatemia, kun taas Tallinna sai vuonna 1936 teknillisen korkeakoulun.

Ennen toista maailmansotaa Viron talous perustui maatalouteen, mutta maassa oli kasvava teollisuussektori, kuten Suomessa. Virolaiset tuotteet, kuten voi, maito ja juusto, olivat Länsi-Euroopassa laajasti tunnettuja. Suurimmat kauppakumppanit olivat Saksa ja Yhdistynyt kuningaskunta, vain noin kolme prosenttia kaupankäynnistä suuntautui naapurimaahan Neuvostoliittoon.

Viron maataloustuotanto kasvoi 1930-luvulla huomattavasti ja suurin osa viljelykelpoisesta maasta otettiin käyttöön. Valtion varoin uudisalueille onnistuttiin luomaan noin 5 000 uutta maatilaa.

Seuraava kuva on Tartosta. Viimeisenä on kuva Viron maatalouden historiasta.

 

Vuonna 1786 valmistunut Tarton raatihuone hansapäivien aikana. Kuvan lähde on Wikipedia.

Virolaisia viljelijöitä väritetyssä postikortissa vuodelta 1900. Kuvan lähde on Viron kansalliskirjasto