Kirjailija L. Onervan runoja

Eino Tienari     22.12.20

Tässä on 9 runoa luettavaksi. Koska en löytänyt tarpeeksi hyviä lausuntavideoita, ne oli parasta jättää kokonaan pois. Istukaa ja nauttikaa sellaisen kirjoittajan runoista, joka tunnetaan ehkä vähemmän kuin monia muita.

Runo 1 kokoelmasta Sulosointuja, 1904

               TROPIIIKIN ALLA

Yhden kerran elämässä tuliruusu aukee,

yhden yön se kukoistaa ja aamulla jo raukee;

sill´ on syvä silmänluonti kutsuva ja kuuma,

sill´ on hehkuheteillänsä keskiöiden huuma.

Sill´ on lehti verinen ja purppurainen huuli,

sill´ on tuoksu huumaava kuin kevätaron tuuli.

Taita tulikukkanen ja juo sen kuuma mesi,

elä hetki, nauti hetki, kaadu paikallesi!

Runo 2 kokoelmasta Runoja , 1908

       ETSIJÄ

Etsin, etsin suurta tulta

kautta kirjavan elämän.

        Näin ma monta valkeista,

        liekkiä lepattavaista

        ihmissielujen sysissä.

        Hetken hehkuja olivat,

        ajan aarnivalkeoita,

        niin kuin itse ihminenkin,

        punahiilien himoa tunti

        ennen tummumista.

Etsin, etsin suurta tulta.

       Itsekö elämä oisit

       tuli suuri, tummumaton,

       valkea iän-ikuinen?

Runo 3 kokoelmasta Särjetyt jumalat, 1910

Mikä olen? Tähdenlento

Luojan ikuisessa yössä,

tomujyvä aavan aineen

lakkaamattomassa työssä.

Alistukaa, avaruudet,

pienen tähden välkynnälle!

Tahdon loistaa, tahdon laulaa

kiitoslaulun elämälle!

Runo 4 kokoelmasta Kaukainen kevät, 1914

       MENNYT ONNI

Tiedän, miksi unten onni meni:

ei se riittänyt mun onnekseni,

uskonut en pelkää uneksuntaa,

toivoin totuuteni valtakuntaa.

Elon taistoon parhaimpani vein ma,

itseni näin köyhäks, orvoks tein ma.

Tunnen: vaikka menetinkin pelin,

unelmani arvoisesti elin!

Runo 5 kokoelmasta Liesilauluja, 1916

     HARMAAT PÄIVÄT

Yön taivas seestyy, käypi jälleen pilveen,

ja aamut nousee, illat pimenee,

ja ihmislapset itkee, hymyilee

ja vaihtuu vaihtuessa helteen, vilveen.

         Ma liiaksiko kerran hymyin, itkin

         ja liiaksiko tahdoin, taistelin!

        On laannut riemu, laannut murhekin,

        ei kyynel vieri poskipäitä pitkin.

En ole onneton, en onnellinen.

On harmaat päivät, liikkumattomuus.

Jäähangen alla uinuu vanha, uus,

yöhelmassa sen hämärtävän sinen.

         Oi, lumimaisemien tyynet taulut,

         pois sielustani menkää, mieluummin

         kaikk´ otan vanhat myrskyt takaisin

         ja vanhat kyyneleet ja vanhat laulut!

Runo 6 kokoelmasta Liekki, 1927

      MUSTA JOUTSEN

Sun kuolinhuutos kuulin kauan sitten,

sa hiilihöyty ukkosvaajainen,

mut sentään liikut joukoss´ eläväitten

tulessa yhä mulle lähin läheisistä

ja joiut mennehistä

Et ollut rinnan rikas, katumus.

Sa olit rakkaus,

sen mustin mustuus, puuntavaisin puna,

ylhäinen hyvyys tuhoon tuomittuna.

Viel´ leikkii eessä liekin kajastus

ja turman muisto,

heikkous pyhä, voimaa ihanampi,

Kytheran linnan puisto,

sypressipatsain paalutettu lampi,

ja siinä joutsen musta …

En saanut rauhaa enkä siunausta.

(Kythera oli aikanaan myyttinen Afroditen saari, rakkauden palvontapaikka.)

Runo 7 kokoelmasta Rajalla, 1938

         RAJALLA

Ken tietää,

rajavartijan mit´ täytyy kärsiä

ja sietää!

         Ken arvaa,

         mit´ on hän nähnyt kaukonäkyjä

         tarpoissaan metsää tiheää ja harvaa,

miss´ aamut yksin yöksi pimenevät,

suorimmat leviää ja petolliset levät,

miss´ salakytät kyyrää kiven takaa.

         Hän nukkua ei taida, vaikka makaa.

         Hän niukan kannikkansa karhun kanssa jakaa,

         unohtaa sunnuntain.

Ken vaistoo lain,

ett´ tavalliset säännöt tupa-asujain

tääll´ liukuu pois!

         Hänelle pohjantähden pilkku siintää,

         se häntä enemmän kuin koti kiintää,

         kuin enkelien sanoman se tois:

kuin uraa suorempaa,

parempaa paljon, valoista, rohkeaa

ja olematont´ onnen käydä vois.

Runo 8 kokoelmasta Pursi, 1945: Tämä kokoelma sai arvostetun Aleksin Kivi -palkinnon.

          YKSIN

Ma ilman ihanuuteen nostin nuoren pään,

mut sorruin sumupilvein hämärään.

Ma auringon ja kuun ja tähdet näin,

mut sokeana sentään tielle jäin.

Ma kerran toivoin jotain, uskoin elämään,

nyt tunnen epätoivon synkän sään.

Ol´ ennen ympärilläin parvi ystäväin,

nyt yksin kuljen kuolemata päin.

Runo 9 kokoelmasta Kuilu ja tähdet, 1949

        YÖLAULU

Pimeässä, halki öiden

ylös katson ikävöiden.

Siellä uusi ihmemaa

sielulleni aukeaa.

         Mitä siitä, jos lie unta

         maan ja taivaan valtakunta!

         Unelmasta luodut oomme.

Tähdet oudot kohtaloomm´

katsovat ja vievät meitä

arvaamattomia teitä.

Sain ma rintaan tähtisolen.

Tähtilinnan lapsi olen.

LUKIJALLE

En ole valinnut yksin näitä L. Onervan runoja. Käytin apuna Kotiliesi-lehden julkaisemaa 10 runon luetteloa: Kaunein runo elämästä (runo nro 3) ja Hannu Mäkelän kirjaa: Onnen maa – L. Onervan elämä ja runot (runot nro 1, 2, 4, 5, 6, 7, 8 ja 9).

Hannu Mäkelä kirjassa on paljon muitakin L. Onervan kirjoittamia runoja. Valitsin niistä vain osan niin, että ne jakautuvat tasaisesti hänen aktiivisen kirjoittamisensa ajalle vanhimmasta alkaen aikajärjestyksessä. 

Jaa tämä sivu