Runoilija Anna-Maija Raittila. Kuvan lähde on kotimaa.fi.

Runoilija ja virsien sanoittaja Anna-Maija Raittila

Eino Tienari     4.4.2021

Anna-Maija Raittila (1928 - 2012) oli evankelisluterilaisen kirkon piirissä tunnettu kirjailija ja virsien sanoittaja. Lapsuutensa hän vietti vanhalestadiolaisessa perheessä. Hän erkani myöhemmistä henkisesti lestadiolaisuudesta omalle tielleen. Anna-Maija Raittila harrasti kirjoittamista jo lapsena, ja runoudesta tuli yhä merkittävämpi osa hänen elämäänsä hänen tullessaan teini-ikään.

Koulutukseltaan hän oli teologian kandidaatti. Hän toimi ensin uskonnon ja psykologian opettajana. Vuodesta 1967 alkaen hän toimi vapaana kirjailijana ja suomentajana. Hän oli mukana vuoden 1986 virsikirjauudistuksessa työskennellen vuosina 1973-1984 virsikirjakomiteassa. Nykyisessä virsikirjassa on 22 hänen kirjoittamaansa, 65 hänen kääntämäänsä ja 45 hänen uudistamaansa virttä.

Anna-Maija Raittila matkusti miehensä Taisto Niemisen kanssa monena kesänä Itä-Euroopassa. Vuonna 1971 pariskunta kävi ensimmäistä kertaa Taizen ekumeenisessa yhteisössä. Raittilaan teki välittömästi suuren vaikutuksen Taizén Sovituksen kirkon iltarukous ja se, kuinka sinne oli kokoontunut nuoria kaikkialta maailmasta. Hänen mukaansa se ”oli kuin suviseurojen teltta, koko maapallon laajuinen”.

Vuodesta 1982 alkaen hän oli kirjailijan työn ohella myös retriittien ohjaajana ja kouluttajana. Raittila asui vuodesta 1984 vuoteen 2008 Kaarinassa ”Morbackan hiljaisuuden yhteisössä”. Yhteisöä ylläpiti Sinapinsiemen ry. Siellä pidettiin Taizé-henkistä toimintaa. Nykyään samaa toimintaa jatketaan Kangasalla Ukinrannassa.

Anna-Maija Raittila sai Valtion kääntäjäpalkinnon vuonna 1971. Raittila sai vuonna 2003 "Vuoden kristillinen kirja"-palkinnon teoksestaan Vehnänjyvän päiväkirja 1963-1989.

 

          Anna-Maija Raittilan runokokoelmat

Ruiskukkaehtoo, 1947               Päivänvarjopuu, 1955

Aurinko on jäljellä, 1957            Lähteet, 1961

Sateenkaari, 1968                       Sinitiaisten tanssi, 1969

Keskipäivän pilvi, 1972               Anna meidät kaikki toisillemme, 1974

Valitut runot: runoja vuosilta 1947-1974, 1978      Lehtimajajuhla, 1987

Valvo meissä satakieli, 1990       Paratiisin puut, 1999

Kootut runot, 2003 (esipuhe 10 sivua, Jaakko Heinimäki)

 

          Suomennettujen runojen runokokoelmia

Kaivojen maa: valikoima unkarilaista nykylyriikka, 1970

Hyvää huomenta, armo: runoja (Erzsebet Turmezein runoja Unkarista), 1973

Huilunsoittaja: runoja 1895-1945 (Hermann Hessen runoja Saksasta), 1977

Eliaan vaunuissa: runoja (Endre Adyn runoja Unkarista), 1977

Rakkauden tie (Jörg Zinkin runoja Saksasta), 1980

Kutsu minua nimeltä: uskonnollista runoutta 1900-luvun Euroopassa, 1981

Suurempi kuin sydämeni: uskonnollista runoutta 1900-luvun Euroopassa, 1982

Lähteenkirkas hiljaisuus: uskonnollista runoutta 1900-luvun Euroopassa, 1983

Taivas irtosi maasta: unkarilaista lyriikkaa 1900-luvulta, 1986

Laula leivästä ja ruusuista (Dorothee Söllen runoja Saksasta), 1987

Kasvamme alaspäin: valikoima runoja (Erzsebet Tirmezein runoja Unkarista), 1988

Sade hiekkaan (Mihaly Vacin runoja Unkariosta), 1989

 

                           R U N O J A

 

Runot 1 ja 2 ovat kokoelmasta ”Ruiskukkaehtoo”, 1947.

 

      Syntymäpäivävirsi

 

Taas tulvii itkunkirkkain sävelin

uneeni aamuvirsi ihanin,

ja puutarhassa, auenneena syli,

kai laulaa ruusut niin kun ennenkin.

Ja lailla rakkaimpien muistojen

se huuhtoo silmiäni, sieluani!

 

Ja niin kun kerrat lukemattomat

taas ristin sormet, silmät kostuvat,

ja ahdas sydänruukku juoksee yli…

On poissa harhapäivät sokeat –

vain aamutuulen turvallisen tavoin

Jumalan armo minut ympäröi!

Ja riemuvirttään kannel heläjöi:

”Sua ylistän… Sua kiitän, Jumalani…”

 

                    Tänä yönä

 

Tänä yönä pihlajoihin / vaahto puhkeaa,

suven syvänteistä tulvii / unta tuoksuvaa.

Sydän, sinut pakahduttaa / huuman tulva tää –

miksi untes oma laulu / syntymättä jää?

 

Kesäkuista kanneltansa / metsän sielu lyö

ihmetellen, värähdellen / ympärillä yö.

Sydän, kuulet vavisten sen / sävelaallokon –

miksi oma säveleesi / yhä mykkä on?

 

Runo 3 on kokoelmasta ”Päivänvarjopuu”, 1955.

 

            Viesti

Halavassa rantapuistikon

kirkas, uudistunut linnun ääni.

Hymy kätköön käyvän auringon.

Katoavan kuulto yllä pääni.

 

Näen hiljaa, kuinka kirkastuu,

illan verhot vaikka tihenevät.

Autuas ja arka maaliskuu.

Yhtä aikaa kuolema ja kevät.

 

On kuin varhaistouon herkkä maa

vaoks´ aukeaisi mielessäsi.

Vielä kerran sitä koskettaa

ihmeellisen ymmärtävä käsi.

 

Mitä kauan sitten kylvettiin,

hellästi nyt soittaa pensastoissa.

Kiitosliverryksin, hiljaa niin…

Hän on poissa. Kylväjä on poissa.

 

Runo 4 on kokoelmasta ”Aurinko on jäljellä”, 1957.

 

            Niityt

Niityt – merestä ne ovat.

Meren kirkkaasta syvyydestä

liejuna nousseet.

Hiljaa niin kuin kylliksi avara vain,

hitaasti niin kuin ne joille ei mitata aikaa.

 

Kerros kerrokselta kohonneet

ja lävitse nähneet,

mukaansa vetäneet kerrosten painon ja kuullon.

Lävitse katsomisen taidon,

tiedon pohjasta pintaan.

Meren elämän osallisuuden

pohjasta pintaan.

 

Siitä aavojen valkeus, yksin loistava –

maan hämäryyden halki laajalle näkevät,

usvaisten öiden läpi tunkeutuvat

angervojen lyhdyt.

 

Runo 5 on kokoelmasta ”Sateenkaari”, 1968.

 

Koetan muistella äiti millä tavalla

sinä olit vihainen.

 

Se muuttuu käsiksi jotka työnsit taikinaan,

joilla taputit hapanleipiä

ja limput kohosivat villatakin alla –

omilla kasvoillani muistan millä tavalla

suusi nyki, sait sen tiukkenemaan viivaksi

mutta vain toisesta puolen,

toinen puoli värähti neuvottomana

niin kuin silmäsi

               joskus lapsellisesti ilahtuivat

ehkä se tuli sinuun niiltä ajoilta

kun soudit selän yli syysmyöhällä kouluun

limpunmuotoisten ankarien vuorien

                               ympäröimää Päijännettä pitkin

ja yhtäkkiä sinussa aukeni salmi,

muistit rantahiekan

johon kesällä oli niin harvoin aikaa painaa

                                                                 varpaat,

nyt rahisi jäinen kaisla veneesi kylkiin -

 

muistan sen

ja punaisen keittiöuunin ilta-auringossa

kun koetan muistella äiti millä tavalla

sinä olit vihainen. 

 

Hiljaisuuden lähettiläs Anna-Maija Raittila. Kuvan lähde on yle.fi.

Yhteenveto Anna-Maija Raittilan kirjoittamista virsistä:

 

52 - Maria, Herran äiti. 94 - Nyt kansat kaikki laulakaamme.

104 - Pilvimuurista valo välähtää. 138 - Herra valtaistuimeltaan.

140 - Autuaita kaikki hengessänsä köyhät. 219 - Kasteen kirkas vesi on.

 

236 - Kätesi laske, Herramme. 442 - Herran ristin kantajiksi.

428 - Kiitos suuren Kuninkaan. 463 - Kanssa luomakuntansa.

498 - Nyt kulkee halki korpimaan. 510 - Sinä, Jeesus, ymmärrät.

 

523 - Loit, Herra, minut maailmaasi. 525 - Suurempi kuin sydämeni.

527 - Kun askeleeni hidastuu. 529 - Vieläkin Herra tuhlaa.

595 - Lähdimme liikkeelle.

 

Hän on tehnyt näihin virsikirjan virsiin uuden säkeistön: 55, 323, 494, 516 ja 565.

Mari Teinilä on kirjoittanut elämänkerran "Anna-Maija Raittila: Luottamuksen pyhiinvaeltaja" (2001). 

 

Seuravaksi on 4 videota. Niistä nro 1 on Anna-Maija Raittilan kirjoittama runo. Videot nro 2, nro 3 ja nro 4 ovat Anna-Maija Raittilan sanoittamia virsiä laulettuna.

Video 1. Runo: Hitauden ylistys - lukija Paula Tapionmäki.
Runo on kokoelmasta ”Anna meidät kaikki toisillemme”, 1974.

Video 2. Virsi 52: Maria, Herran äiti - lauluyhtye (Mustasaaren suomalainen seurakunta).
Virren sanat näkyvät ruudulla.

Video 3. Virsi 498: Nyt kulkee halki korpimaan - lauluyhtye Ekkleasia.
Voit lukea virren sanat virsikirjasta.

Video 4. Virsi 600: Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan - Harri Lukander ja Tiina Ilonen.
Virren sanat saa asetuksista alateunasta näkyviin. Suomentanut: A. M. Raittila.