Elvis Presley vuonna 1954 uransa alussa. Kuvan lähde on rollingstone.com.

Elvis Presley vuonna 1954 uransa alussa. Kuvan lähde on rollingstone.com.

Amerikkalainen laulajasuosikki Elvis Presley

Eino Tienari      17.9.2021         (päivitetty 1.10.2021 ja 30.9.2022)

On lisätty uutta tekstiä viimeiseen osaan Elviksestä vuosina 1967-70.

Lapsuus

Elvis Aaron Presley (1935-1977) oli yhdysvaltalainen laulaja, muusikko ja elokuvanäyttelijä. Hänet tunnetaan maailmanlaajuisesti pelkällä ensimmäisellä etunimellään Elvis.

Hänen vanhempansa olivat köyhiä ja perhe muutti usein. He kuuluivat seurakuntaan, jonka jumalanpalvelusten kiihkeät saarnamiehet ja mustilta vaikutteita saanut gospel-musiikki tekivät nuoreen Elvikseen vaikutuksen. Vanhemmat isä Vernon ja äiti Gladys ostivat pojalleen kitaran syntymäpäivälahjaksi tämän täyttäessä 11.

Presleyt muuttivat Memphisin kaupunkiin Tennesseehen, kun Elvis oli 13-vuotias. Elvis Presley tutustui Memphisin elävään musiikkiin, jota esittivät pääasiassa mustat muusikot. Elvis kävi L. C. Humesin lukiota, josta hän valmistui vuonna 1953. Hän suunnitteli rekkakuskin uraa ollessaan erään sähköliikkeen kuorma-autona kuljettaja.

Ensimmäiset levytykset

Kesällä 1953 Elvis kävi Sun Recordsin äänityspalvelussa ja äänitti äitinsä syntymäpäivälahjaksi kitaralla säestämänsä versiot hiteistä ”My Happiness” ja ”That’s When Your Heartaches Begin”. Tammikuussa 1954 hän kävi äänittämässä vielä kaksi laulua lisää.

Seuraavaan sessioon 5. heinäkuuta 1954 otettiin mukaan kitaristi Scotty Moore ja basisti Bill Black, jotka olivat edellispäivänä tavanneet Elviksen. Äänitystauon aikana hän alkoi lauleskella omaa versiotaan kappaleesta ”That´s All Reight (Mama)”. Elviksen tapa laulaa kappale mustien tyylillä teki vaikutuksen paikan johtajaan Sam Phillipsiin. Myös Moore ja Black toivat kappaleeseen uudenlaiselta kuulostavan soittotavan, ja esitystä pidetään ensimmäisenä rockabilly-kappaleena. Sun Recordsin johtaja Phillips äänitti esityksen, ja se soitettiin pian WHBQ-radioasemalla.

Elvis alkoi esiintyä livenä Mooren ja Blackin kanssa, ja myöhemmin yhtyeeseen liittyi myös rumpali D. J. Fontana. Yhtyeen ensimmäinen esiintyminen oli 17. heinäkuuta 1954 paikallisella Bon Air Clubilla. Elvis esiintyi yhtyeineen Louisiana Hayride -radio-ohjelmassa viikoittain lokakuusta 1954 joulukuuhun 1956.

Elvis yhdisteli musiikissaan eri tyylilajeja. Elvis itse kertoi saaneensa laulutyylinsä kuuntelemalla etelän värillisiä gospelkvartetteja. Elviksen Sunille 1954–1955 levyttämien viiden singlen a-puolella oli aina kantrikappale ja b-puolella rhythm and blues -kappale. Elvis soitti rytmikitaraa jokaisessa Sunin äänityssessiossaan. Hänen äänialaansa on kuvailtu poikkeuksellisen laajaksi.

Manageri

Elviksen manageri oli aluksi Scotty Moore ja vuoden 1955 alusta tiskijukka Bob Neal. Hänen jälkeensä Elviksen manageriksi ryhtyi ”Eversti” Tom Parker. Parker sai neuvotelluksi Elvikselle sopimuksen suuren RCA Victor -levy-yhtiön kanssa, joka osti Presleyn oikeudet marraskuussa 1955. Parker pysyi Elviksen managerina tämän kuolemaan 1977 asti.

Seuraavassa on 4 videota Elviksen uran alkuvuosilta:

1. Elvis Presley - Heartbreak Hotel (2:08) 1956

2. Elvis Presley – Hount dog (2:17) 1956, parempi video vaihdettu 1.10.2021

Video 2 korvattiin saman kappaleen "Hound dog" toisella versiolla.

Video 3 korvattiin 30.9.2022 saman kappaleen "Dont´t Be Cruel" toisella versiolla.

Video 4 korvattiin 19. syyskuuta 2021 kappaleella "It`s now or never" vuodelta 1960.

3. Dont´t Be Cruel - Elvis Presley (2:02) 1956

4. Elvis Presley - It´s now or never (3:15) 1960

Elvis näytteli 1950-luvulla neljässä elokuvassa, joissa hän myös lauloi. Elokuvista tuli suuria yleisösuosikkeja Elvis-fanien ansiosta. Elokuva ”Love Me Tender” on vuonna 1956 tehty mustavalkoinen lännenelokuva. ”Loving You” on värielokuva, joka juoni perustuu laulajan oman suosion nousuun.

Elokuva ”Jailhouse Rock” on vuonna 1957 ilmestynyt musiikkielokuva, jonka pääosassa on Elvis. Sen nimikappale nousi hitiksi. Myös elokuvassa ”King Creole” vuodelta 1958 Elvis on pääosassa. Hän sai lykkäystä kuvausten viimeistelyä varten armeijaan menosta, joka hänellä oli alkamassa Yhdysvalloissa ja Länsi-Saksassa. Asepalvelunsa suorittamisen jälkeen hän jatkoi elokuvien tekemistä.

Seuraavaksi on 2 videota Elviksen elokuvista:

5. Elvis Presley - Love Me Tender (2:37) 1956

6. Elokuvassa Girls! Girls! Girls! – Return To Sender (2:08) 1962

Elvis Presley ja Priscilla vihittiin vuonna 1967 pitkäaikaisen seurustelun jälkeen. Heille syntyi yksi tytär. Morsian oli 21-vuotias. Avioliitto päättyi eroon. Kuvan lähde on vogue.com.

Elvis Presley ja Priscilla vihittiin vuonna 1967 pitkäaikaisen seurustelun jälkeen. Heille syntyi yksi tytär. Morsian oli 21-vuotias. Avioliitto päättyi eroon. Kuvan lähde on vogue.com.

Elokuvasopimusten vuoksi Elvis teki vain muutamia studioalbumeita elokuvien soundtrackien ohella. Seuraavaa oikean studioalbumin tekoa saatiin odottaa aina toukokuuhun 1966, jolloin Elvis äänitti Nashvillessä gospelia kokonaisen albumin, How Great Thou Art, joka julkaistiin 20. helmikuuta 1967. Hän sai siitä Grammy-palkinnon.

Tällä äsken mainitulla levyllä hän esitti seuraavat hengellisen musiikin kappaleet: 

a-puoli: 1. "How Great Thou Art"  2. "In the Garden"  3. "Somebody Bigger Than You and I" 4. "Farther Along" 5. "Stand By Me" 6. "Without Him" , b-puoli: 1. "So High" 2. "Where Could I Go But to the Lord" 3. "By and By" 4. "If the Lord Wasn't Walking by My Side" 5. "Run On" 6. "Where No One Stands Alone" 7. "Crying in the Chapel

Hän piti sen jälkeen vuodesta 1968 konsertteja ja äänitti studiossa äänilevyjä. Elokuvien tekeminen lopetettiin kokonaan. Hänen suosionsa nousi.

Manageri Parker teki vuonna 1969 rahakkaan sopimuksen vastavalmistuneen Las Vegasin International-hotellin kanssa neljän viikon konserttisarjasta, jossa oli kaksi esitystä illassa kuukauden jokaisena päivänä. Elviksen toinen konserttisarja Las Vegasissa alkoi tammikuussa 1970 ja hän oli uudistanut showta merkittävästi. Konsertit olivat varsin erilaisia kuin edellisenä vuonna; mukana oli täysin uusia kappaleita.

Elvis alkoi 1970-luvulla käyttää esiintymisasuinaan korkeakauluksisia koristeellisia haalareita, joissa hänen oli helppo liikkua. Elviksen esiintymisasut suunnitteli pukusuunnittelija Bill Belew. Elviksestä oli tullut niin kuuluisa ja palvottu, ettei hän pystynyt liikkumaan missään ilman, että fanit piirittivät hänet.

Terveys ja kuoleminen

Viimeisinä vuosinaan Elviksen terveys heikkeni. Aikaa myöten kävi ilmeiseksi, että hän antoi terveytensä rapistua. Hän masentui ja lihoi avioeronsa jälkeen. Hänellä oli jatkuvaa unettomuutta, jota lääkittiin vahvoilla unilääkkeillä. Vuodesta 1973 alkaen Elvis joutui useita kertoja sairaalaan hengitysvaikeuksien vuoksi. Hän joi alkoholia harvoin ja vähän. Hän ei koskaan alkanut käyttää huumeita. Hänelle kuitenkin kehittyi vuosien aikana riippuvuus reseptilääkkeistä.

Elvis Presley löydettiin makaamasta elottomana kotinsa kylpyhuoneen lattialta 16. elokuuta 1977. Hautajaisiin kutsuttiin ainostaan Elviksen lähimmät ystävät ja sukulaiset. Hänet haudattiin Forest Hillin hautausmaalle mauseoleumiin äitinsä viereen, mutta molemmat siirrettiin turvallisuussyistä pian Gracelandin Meditaatiopuutarhaan (Memphisissä Tennesseessä). Hänen haudallaan käy vuosittain yli 600 000 ihmistä.

KIRJALLISUUS

Ray Connolly: Elvis Presley, Legendan elämä 1935-1977 (Minerva Kustannus, 2017).

Lopuksi on 4 videota Elviksen paluusta konserttilavoille ja studioihin:

7. Elvis Presley - Crying in the Chapel, albumista "How Great Thou " (2:28) 1967, uusi video on vaihdettu vanhan tilallle 1.10.2021

8. Elvis Presley - If I Can Dream (3:12) 1968

9. There Goes My Everything - Elvis Presley (2:58) 1970

10. Elvis Presley - I'll never fall in love again (3:43) 1976

Jaa tämä sivu