Puukon tarina - seikkailu

Eino Tienari       18.2.2022

 

Monet työkalut ovat olleet ihmisille tärkeitä. Sellaisia ovat esimerkiksi saha ja kirves. Niitä pienempi on puukko. Kerron siitä puukosta, joka pelasti henkeni.

Olin eräretkellä harvaan asutulla seudulla. Olin tällä kertaa yksin, vaikka yleensä menin retkelle yhdessä jonkun toisen kanssa. Ehkä tämä toinen henkilö perui mukaantulonsa tai jotain muuta. Päätin siis lähteä metsään yksin. Tietysti minulla oli reppu, jossa oli evästä. Puukon laitoin vyössä riippuvaan tuppeen. Se olikin tärkeä yksityiskohta myöhemmin.

Sää oli kaunis ja oloni oli huoleton. Aurinko paistoi, mutta metsässä se ei häirinnyt kävelyäni puiden varjostuksen ansiosta. Olin kävellyt kohti yhä tiheämmäksi käyvää pensaikkoa, joka oli ilmestynyt eteeni muuten harvassa metsässä. En aavistanut mitään vaaraa, kun etenin pensaiden keskellä. Oli jättänyt reppuni vähän matkan päähän, koska aioin pysähtyä tauolle. Tarkoitukseni oli kerätä risuja nuotion tarvikkeiksi.

Kun lähdin kävelemään, maasto aleni jyrkästi alaspäin. Minua kiinnosti, mitä edessä olevien pensaiden takaa löytyisi.

Minulla oli mukana vahva köysi. Kiinnitin köyden toisen pään erääseen puuhun ja aloin laskeutua jyrkkää rinnettä alaspäin tukien samalla vyötärölle sitomaani köyteen. Äkkiä jalkani luiskahti kivikkoisessa rinteessä ja aloin pyöriä rinnettä alaspäin. Jonkin ajan kuluttua olin pudonnut alaltaan laajaan ja melko syvän kuoppaan. Köysi ylsi reilusti pidemmälle kuin kuopan reuna.

Huomasin olevani putoamassa metsässä isoon syvänteeseen, jonka reunalla oli pensaita ja hiekkaa. Jäin lopulta riipumaan köyden varassa pää alaspäin niin, että jalkani eivät koskettaneet mihinkään kiinteään kiveen tai maahan. Heilutin jalkojani ja roikuin heiluttaen jalkojani edestakaisin. En päässyt mitenkään pois tukalasta tilanteesta. Katsoin alaspäin. Siellä oli kiinteää pehmeää maata ja hiekkaa. Putoaminen sinne olisi melko turvallista, jos putoaisin sinne jalat edellä. Mietin, miten selviän hankalasta tilanteesta. Huutaminen ei auttaisi, koska ketään muuta ihmistä ei ollut lähellä tai en ollut ainakaan nähnyt ketään.

Heilautin itseäni seinämää vasten niin, että jalkojen avulla sain käännettyä asentoani paremmaksi. Kovasti ponnistellen sain käännettyä itseni niin, että jalat olivat alaspäin ja pää ylhäällä köyden vieressä. Ylöspäin kiipeäminen ei onnistunut. Seinämä antoi periksi jaloille niin, että en päässyt mitenkään nousemaan ylös takaisin kuopan reunalle.

Koetin rauhoittua ja miettiä mikä olisi pelastukseni. Köysi tuntui pysyvän tukevasti siinä puussa, johon olin sen sitonut. Mietin asiaa. Jos oli olemassa köysi, niin miten sen voisi katkaista. Hetken kuluttua muistin, että olin varustanut itseni puukolla. Se oli edelleen tupessa ripustettuna vyölleni.

Taivutin kättäni niin, että sain puukon tukevasti oikeaan käteeni. Sitten aloin hinkata puukon terällä varovasti köyttä, jonka varassa roikuin. Minun oli pidettävä varani, jotta puukko ei lipsahtaisi kädestäni. Silloin olisin ilman pelastumisen mahdollisuutta. Niinpä jatkoin puukolla köyden leikkaamista. Se vei kauan aikaa, sillä köysi oli aika vahva. Ajattelin, että oli parempi olla vahva köysi kuin heikko helposti poikki menevä köysi. Silloin olisin voinut pudota pää edellä jyrkänteeltä alas asti. Se olisi ollut paljon pahempi asia.

Jatkoin niin kauan puukon kanssa työskentelyä, että köysi alkoi mennä poikki. Pidin varani, että en loukkaisi itseäni puukolla pudotessani alas. Lopulta putosin suoraan jaloilleni ja annoin polvieni koukistua niin, että putoaminen ei aiheuttaisi jalkavammaa. Onnistuin aika hyvin ja kierähdin heti maahan makaamaan. Jäin siihen huohottaen ja ajattelin hetken kuluttua: ”Ilman puukkoa en olisi selvinnyt tästä tilanteesta.”

Nousin ylös ja laitoin puukkoni takaisin tuppeen. Etsin toisen tien, josta pääsin palaaman sille paikalle, johon olin jättänyt reppuni. Minua ei haluttanut enää, jatkaa retkeä pidemmälle. Levättyäni jonkin aikaa, nostin repun takaisin selkääni ja kävelin sitä polkua takaisinpäin kohti kotiani.