Suomalaisia 1800-luvulla syntyneitä kuvanveistäjiä

Eino Tienari       20.7.2022

 

Johdanto

Esittelen 12 kuuluisaa suomalaista kuvanveistäjää. Sitä ennen kuvailen kirjoituksen alussa kuvanveistäjän työskentelytapoja ja käytettyjä materiaaleja.

Valokuvia näiden kuvanveistäjien veistoksista ja patsaista esitellään myöhemmin kirjoituksessani ”Suomalaisen kuvanveistotaiteen näyttely, 1800-syntyneet”.

 

Kuvanveistäjien materiaalit ja niiden käsittely

1800-luvulla kuvanveistäjä teetätti suuret työnsä taidevalimossa ja osallistui tehdasvalmisteiseen veistostuotantoon. Pienoisveistoksien sarjatuotanto alkoi 1800-luvulla. Pohjoisissa talvioloissa pronssi oli kestävämpi materiaali kuin moni muu vaihtoehto. Pronssi peittosi kestävyydessä esimerkiksi marmorin, ja ylipäänsä pronssia alettiin Euroopassa 1800-luvulla pitää parempana vaihtoehtona kuin marmoria.

Kipsi ei ollut kestävä materiaali ulos sijoitettavaan veistokseen. Galvanoplastillinen vaski oli edullinen menetelmä ja se tarkoitti kipsin päällystämistä kuparilla. Pronssin lisäksi kuvanveistotaidetta varten oli saatavilla uusina ja kokeilevina pidettyjä materiaaleja, kotimaisia raaka-aineita, kiveä ja puuta. Muistomerkeissä graniittia käytettiin etenkin jalustoiden materiaalina.

Usein kuvanveistäjän suuret työt ja tilaukset saivat odottaa ennen kuin ne saivat lopullisen muotonsa. Työ tehtiin aluksi kipsiin, ja lopullisesta materiaalista ja toteutuksesta saatettiin sopia tilaajan kanssa. Sekä suurten kivi- että pronssitöiden valmistuksessa tarvittiin yhteistyökumppaneita, kuten kiviliikkeitä ja taidevalimoita.

Kuvanveistäjä Emil Wikström painotti, että kuvanveistotaiteilijat eivät itse veistäneet graniittia, ”vaan tekevät sen työmiehet, ammattikivenhakkaajat, samoin kuin pronssi, marmori ja keramiikka. Taiteilija tekee mallit kipsiin aineen vaatimusten mukaan”. Pronssi oli kuitenkin autenttisempaa kuin kivi. Ainakin Emil Wikström luotti menetelmänä pronssinvaluun: ”Kivenhakkaajan käsi helposti erehtyy, kun sen sijaan valanta [pronssinvalu] aivan mekaanisen tarkasti toistaa taiteilijan työn.”

Ennen 1900-luvun alkua Suomessa ei ollut varsinaisia taidevalimoita, joissa olisi voinut suorittaa veistoksien tai suurempien muistomerkkien valun. Pronssinvalua varten etenkin suuret työt piti lähettää Suomesta ulkomaille. Valimoiden puuttuminen oli selvästi este kuvanveistäjän työlle ja laajamittaisen muistomerkkikulttuurin syntymiselle Suomessa ennen 1800-luvun loppuvuosia.

Juuri tuolloin 1800-luvun lopulla vahavalutekniikka teki paluuta kuvanveistotaiteeseen: tekniikka mahdollisti kuvanveistäjän työn tarkan jäljentämisen. Uusi kiinnostus vahavalutekniikkaan oli kuvanveiston tekniikan tärkeimpiä muutoksia 1800-luvulla. Pariisissa vahavalutekniikasta tuli merkittävä kiinnostuksen kohde. Italiassa oli säilynyt vahavalutekniikan perinne. Siellä suomalaiset kuvanveistäjät kohtasivat kuvanveistotekniikan osaajia ja välittäjiä. Matkoilla päästiin näkemään pronssinvalua.

1900-luvun alkukymmeninä maahan perustettiin ensimmäiset taidevalimot, joiden tarkoitus oli tehdä nimenomaan yhteistyötä taiteilijoiden kanssa. Materiaaleihin ja tekniikkaan perehtyneillä kuvanveistäjillä oli merkittävä osuus maan taidevalimotoiminnan käynnistämisessä. Monesti vaadittava taitotieto oli hankittu tekemällä omia pitkällisiä kokeiluja ja tutustumalla paikan päällä ulkomaisiin taidevalimoihin.

Arttu Halonen (1885–1965) käynnisti Lapinlahdella Savossa taidevalimoyrityksen 1910. Kuvanveistäjä Eemil Halonen oli ollut mukana nuoremman veljensä toiminnassa ja teki valukokeiluja hänen kanssaan.

Kuvanveistäjä Ville Vallgren oli aloitteentekijä G. W. Sohlbergin taidevalimon perustamisessa Helsinkiin vuonna 1912. Vallgren hankki yhtiön palvelukseen valaja David Uurasen, jolle hän antoi tilaisuuden perehtyä Pariisin taidevalimoihin.

Kuva 1. Taidevalimo Oy G. W. Sohlberg Ab Helsingissä vuonna 1936. Kuvan lähde on hkm.finna.fi (Helsingin kaupunginmuseo, kuvaaja Harald Rosenberg).

Walter Runeberg, 1838-1920

Walter Runeberg syntyi Porvoossa J. L. Runebergin perheeseen. Hän opiskeli Kööpenhaminassa, Roomassa ja Pariisissa. Hän omaksui uusklassismin ihanteita. Walter Runeberg sain filosofian kunniatohtorin arvon vuonna 1907.

Porvoossa olevassa ”Runebergin koti”-museossa on Walter Runebergin veistoskokoelma. Siellä on yli 100 teosta.

Hänen teoksiaan on muun muassa Apollo ja Marsyas (1874), joka oli Suomen ensimmäinen suuri marmoriveistos. Se on nykyisin Ateneumissa.

Walter Runebergin tunnetuimpia teoksia:

J. L. Runebergin muistomerkki, Helsinki 1885. Suomi-neito (J. L. Runebergin muistomerkin jalusta), Helsinki 1885. Pietari Brahe, Turku 1888 ja Raahe 1888. Danaidit, Lastensairaalan piha Helsinki 1893. Pax, Turun pääkirjasto 1893. Taiteen haltija, Hietaniemen hautausmaa Helsinki 1887 (kipsimalli Porvoossa).

 

Johannes Takanen, 1849-1885

Johannes Takanen syntyi Vironlahdella. Hän oli 1800-luvun merkittävimpiä suomalaisia kuvanveistäjiä. Hän aloitti taiteen opiskelun Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa Helsingissä. Vuonna 1867 hän siirtyi opiskelemaan Kööpenhaminan taideakatemiaan ja vuonna 1873 Roomaan. Hän työskenteli Roomassa elämänsä loppuun saakka.

Johannes Takasen tunnetuimpia teoksia:

Aino merelle katsova, Ateneum Helsinki 1886. Rebekka, Tampereen taidemuseo 1877 (Ateneumissa kipsiversio). Amor kiduttaa sydämiä, Ateneum Helsinki 1881. Andromeda, Ateneum Helsinki 1882.

 

Ville Vallgren, 1855-1940

Ville Vallgren syntyi Porvoossa. Hän opiskeli aluksi arkkitehtuuria Polyteknillisessä opistossa Helsingissä. Koska hän kiinnostui kuvanveistosta, hän meni ruotsalaissyntyisen kuvanveistäjän Carl Eneas Sjöstrandin oppilaaksi. Vuonna 1877 hän aloitti opinnot Pariisissa ensin Leon Bonnat´n piirustuskoulussa ja sen jälkeen eräässä maineikkaassa taidekoulussa. Vallgren oli ensimmäisiä suomalaisia kuvanveistäjiä, jotka lähtivät Pariisiin opiskelemaan.

Hänen kuuluisin teoksensa on Havis Amanda Helsingissä. Pääosa hänen laajasta tuotannostaan oli pienoisveistoksia.

Ville Vallgrenin tunnetuimpia teoksia:

Mikael Agricola, Helsingin tuomiokirkko 1887. Uno Cygnaeus, Jyväskylä 1900. Aurora Karamzinin hautamuistomerkki, Hietaniemen hautausmaa Helsinki 1905. Havis Amanda, Helsinki 1906. Torkkeli Knuutinpoika, Viipuri 1908. Pyhä Olavi, Savonlinna 1912. Albert Edelfeltin muistopatsas, Ateneum Helsinki 1927.

 

Emil Wikström, 1864-1942

Emil Wikström syntyi Turussa. Hän pääsi opiskelemaan Suomen Taideyhdistyksen piirustuskouluun Turussa 1881. Seuraavana vuonna hän siirtyi opiskelemaan Helsinkiin Suomen Teollisuusyhdistyksen Veistokouluun ja Suomen Taideyhdistyksen piirustuskouluun (myöhemmin Ateneum). Vuosina 1883-1885 hän opiskeli apurahan turvin Wienin taideteollisuuskoulussa ja Wienin taideakatemiassa.

Hänen varhaistuotantonsa tärkein teos on Säätytalon otsikkoryhmä, joka kuvaa otteita Suomen kansan vaiheista Porvoon vuoden 1809 valtiopäiviin asti.

Emil Wikströmin tunnetuimpia teoksia:

Kauppa, Teollisuus ja Säästäväisyys, Turun säästöpankki 1891. Fredrik Paciuksen muistomerkki, Kaisaniemen puisto Helsinki 1895. Elias Lönnrotin muistomerkki, Helsinki 1902. Mikael Agricolan muistomerkki, Viipuri 1908 (uusintavaloksia tehty neljässä kaupungissa). Graniittikarhu, Kansallismuseon edusta Helsinki 1910. Näsikallion suihkukaivo, Tampere 1913. J. V. Snellmannin muistomerkki, Suomen Pankin edustalla 1916. Alfred Kordelinin hautakappelin veistokset, Rauma 1939-1940.

 

Eemil Halonen, 1875-1950

Eemil Halonen oli kuvanveistäjä ja syntyi Lapinlahdella. Hän kuului Halosten taiteilijasukuun. Taidemaalari Pekka Halonen oli hänen serkkunsa. Hän perusti Suomen ensimmäisen taidevalimon kotipitäjäänsä Lapinlahdelle. Siellä on nykyään hänen mukaansa nimetty ”Taidemuseo Eemil”.

Eemil Halosen tunnetuimpia teoksia:

Kuusi koristeveistosta Lallukan liiketalossa, Viipuri 1903-1904. Puuveistos Haapatyttö, Ateneum 1908. Ernst Nevanlinnan hautamuistomerkki, Hietaniemen hautausmaa 1934. Minna Canthin patsas, Kuopio 1937. Muuruveden, Iisalmen, Kuopion ja Hiitolan sankaripatsaat.

Kuva 2. Kuvanveistäjä Alpo Sailo vuonna 1943. Valokuvaaja on Väinö Kaukonen. Kuvan lähde on finna.fi.

Alpo Sailo, 1877-1955

Alpo Sailo syntyi Hämeenlinnassa. Hän oli kuvanveistäjä ja taidemaalari. Hän opiskeli Suomen taideyhdistyksen piirustuskoulussa. Sen jälkeen hän jatkoi opintojaan Taideteollisuuskoulussa Helsingissä. Hän oli Akseli Gallen-Kallelan oppilaana ja apulaisena hänen ateljeessa Ruovedellä vuosina 1900-1901. Häntä kiehtoi ”Kalevala” ja hän oli Kalevalaseuran perustajajäseniä.

Useat hänen töistään esittävät runonlaulajia ja kulttuurihenkilöitä. Alpo Sailo tunnetaan myös muotokuvamaalarina. Hän perusti oman ateljeen Helsinkiin Antinkadulle (nykyisin Lönnrotinkatu 4). Hänen vaimonsa Nina Sailo oli myös kuvanveistäjä, joka viimeisteli miehensä keskeneräisiä töitä miehen omasta pyynnöstään.

Alpo Sailon julkisia teoksia:

M. A. Castrén, Helsinki 1921. Runonlaulajan patsas, Sortavala 1935. Larin Paraske, Helsinki 1949. Runonlaulaja Miihkali Arhippainen, Joensuu 1973. Eino Leinon patsas (yhdessä Nina Sailon kanssa), Kajaani 1980.

 

Felix Nylund, 1878-1940

Felix Nylund oli kuvanveistäjä. Hän syntyi Korppoossa. Hän aloitti taideopinnot vuonna 1895 Turun piirustuskoulussa taidemaalari Victor Westerholmin johdolla. Hän jatkoi opintojaan ensin Kööpenhaminassa ja sen jälkeen Pariisissa. Hän oli perustamassa "Suomen Kuvanveistäjäliittoa" ja toimi jonkin aika sen puheenjohtajana. Hän toimi opettajana Taideyhdistyksen koulussa vuosina 1935-1940.

Felix Nylundin tunnetuimpia teoksia:

Äiti ja lapsi, Samppalinnanvuori Turku 1914. Wuorion talon julkisivuveistokset, Unioninkatu 30 Helsinki 1914 (1928). Kolmen sepän patsas, Helsinki 1932. Ehrenströmin ja Engelin pronssireliefi, Kluuvi Helsinki 1942.

 

Johannes Haapasalo, 1880-1965

Johannes Haapasalo syntyi Kääriäisissä. Hän teki suuria veistoksia pronssista ja graniitista. Hän opiskeli Helsingin yliopistossa Kreikan ja Rooman kirjallisuutta. Vuonna 1902 hän aloitti opinnot Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa. Lukuvuoden 1903-1904 hän opiskeli Kööpenhaminassa kuninkaallisessa taideakatemiassa ja 1904-1906 Pariisissa "Académie Colarossissa".

Johannes Haapasalon julkisia teoksia:

Puolustaja, Raahe 1908 (1932). Mikkelin sankaripatsas, 1920. Porrassalmen taistelun muistomerkki, Mikkeli 1929. Nyrkkeilijät, Helsinki 1932. Maaemo, Hietaniemen hautausmaa 1939. Sankaripatsas, Kauhava 1947. Sankaripatsas, Karvia 1951. Riistaveden sankaripatsas, Kuopio 1953. Toivo Kuulan patsas, Alavus 1963.

 

Yrjö Liipola, 1881-1971

Yrjö Liipola oli suomalainen kuvanveistäjä ja tunnettu lukuisten monumenttiteosten tekijänä. Hän opiskeli kuvanveistoa Turun piirustuskoulussa ja Firenzen taideakatemiassa. Hän muutti Suomesta Unkariin, josta palasi vuonna 1934. Hänelle myönnettiin professorin arvonimi vuonna 1952. Hänen taidekokoelmansa on esillä sitä varten perustetussa Yrjö Liipolan taidemuseossa Koskessa TI Varsinais-Suomessa.

Yrjö Liipolan tunnetuimpia teoksia:

Vapaussodan sankaripatsas, Loimaa 1921 ja Lapua 1921. Vapaudenpatsas, Joensuu 1922. Tellervo Tapion tytär (Diana), Helsinki 1928. Kurun haaksirikon muistomerkki, Tampere 1940. Uuno Kailaan hautapatsas, Helsinki 1940. Työn patsas, Lahti 1946. Paimenpoika, Tampere 1947. Pietari Brahen patsas, Kajaani 1954.

Kuva 3. Kuvanveistäjä Wäinö Aaltonen ja presidentti Pehr Svinhufvudin rintakuva vuonna 1938. Kuvan lähde on vahvike.fi.

Wäinö Aaltonen, 1885-1965

Wäinö Aaltonen syntyi Karinaisissa Varsinais-Suomessa. Hän oli aikansa näkyvimpiä suomalaisia kuvanveistäjiä. Pääosa Aaltosen tunnetusta veistotaiteesta edustaa hillityn ”klassisoivaa realismia”. Sen lisäksi hän on soveltanut myös mm. ”ekspressionismia” ja ”kubismia”. Pronssiveistosten ohella hän toi esille graniitin. Hän rakennutti Hirvensaloon lapsuudenkotinsa lähelle ateljeen, joka valmistui vuonna 1923.

Aaltosen 70-vuotissyntymäpäivänä 8. maaliskuuta 1964 Turun kaupunki ilmoitti Wäinö Aaltosen museon perustamisesta. Se avattiin vuonna 1967. Siellä on nykyään museon kokoelmissa kaikkiaan noin 5000 teosta.

Wäinö Aaltosen tunnetuimpia teoksia:

Paavo Nurmi, Turku 1925 ja Helsingin olympiastadion 1952. Hämeensillan Pirkkalalais-veistokset, Tampere 1927-1929. Aleksis Kiven muistomerkki 1, Tampere 1926-1928. ”Työ ja tulevaisuus”-sarja, Eduskuntatalon istuntosalin 5 veistosta 1932. Aleksis Kiven muistomerkki 2, Helsinki 1939.

Muita veistoksia:

Maria Jotunin muotokuvapää, Ateneum 1918-1920. Sankaripatsas, Savonlinna 1921. Aaro Hellaakosken pronssipää, 1919. Kahlaaja, Richardinkadun sivukirjasto Helsinki 1923. Turun Lilja, Runebergin puisto Turku1926. Myrsky, Reposaari Pori 1930 ja Turku pystytetty 1967. Kauhajoen sankaripatsas, 1951. Mannerheimin hautamuistomerkki, Hietaniemen hautausmaa Helsinki 1953. Vapauden Hengetär, Lahti 1952. Hietaniemen hautausmaan sankariristi, Helsinki 1954.  K. J. Ståhlberg, Helsinki 1958. P. E. Svinhufvud, Helsinki 1959. Genius Montanus, Turku Wäinö Aaltosen haudalla 1960.

 

Aarre Aaltonen, 1889-1980

Aarre Aaltonen syntyi Pöytyällä. Hän oli kuvanveistäjä, jonka teokset edustivat koristeellista klassismia. Hän on tehnyt useita sankarimuistomerkkejä. Aarre Aaltonen oli Lallukan taiteilijakodin ensimmäisiä asukkaita. Hän muutti sinne 1933 ja asui siellä elämänsä loppuun saakka.

Hänen tunnetuin teoksen on Helsingin Sibeliuksen puistossa sijaitseva veistos Ilmatar ja sotka vuodelta 1939.

Kuvanveistäjä Aarre Aaltosen muita teoksia:

Marttilan sankaripatsas, 1946. Raivaajapatsas ja Pöytyän sankaripatsas, Pöytyä 1948. Sauvon sankaripatsas, 1950. Leevi Madetoja, Oulu 1960. Väinö Kolkkala, Loimaa 1963. Äitipatsas, Jämsä 1966.

 

Martti Tarvainen, 1897-1985

Martti Tarvainen syntyi Pieksämäellä. Hän oli suomalainen kuvanveistäjä ja taidemaalari. Hän opiskeli 1915-1917 Turun Taideyhdistyksen piirustuskoulussa ja 1924-1925 Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa.

Kuvanveistäjä Martti Tarvaisen teoksia:

Vapaussodan muistomerkki, Muhoksen kirkko 1922. Sankarivainajien muistopatsas, Muhoksen kirkko 1949. Sisarukset (Kahlaajat), Oulu 1960. Siivet, Oulu 1965. Krusifiksi, Tuiran kirkko, Oulu 1967. Pronssireliefi Vilho Lammen hautakivessä, Liminka 1936.

 

KIRJALLISUUTTA

- Aaltonen, Matti: Wäinö Aaltonen 1894-1966. Veistoksia, tunnustuksia, mielipiteitä (Karisto,1966).

- Grönstrand, Mia: Walter Runeberg. Elämä ja taide (Books on Demand,2021).

- Kettunen, Minna: Suomalaisuutta veistämässä. Eemil Halonen, nuoren kansan kuvaseppä (Tammi,2019).

- Lampinen, Anne: Kuvanveistäjä Ville Vallgrenin elämä (Helsinki,2008).

- Lindgren, Liisa: Memoria. Hautakuvanveisto ja muistojen kulttuuri (SKS,2009).

- Lindgren, Liisa: Monumentum, Muistomerkkien aatteita ja aikaa (SKS,2000).

- Mamia-Walther, Hanna, toim.: Kuvanveisto ajassa ja tilassa (SKS,2010).

- Mäki, Riitta Helena: Pronssisen taiteen tekijät. Pro gradu (Jyväskylän yliopisto,2002).

- Nyström, Lars: Walter Runeberg. Ensimmäinen suuri kuvanveistäjämme (Porvoo,2007).

- Pfäffli, Heidi, toim.: Wäinö Aaltonen 1894-1966 (Wäinö Aaltosen museo,1994).

- Sakki, Terho Antero: Monumentaaliveistäjiä (Recallmed,1982).

- Schild, Göran: Suomalaisia kuvanveistäjiä (Tammi,1969).

- Sjöstrand, Carl Eneas: Suomen uudemman kuvanveistotaiteen uranuurtajia (WSOY,1952).

- Suomalainen, Yrjö: Visavuoren mestari. Piirteitä Emil Wikströmistä ihmisenä ja taiteilijana (Otava 1982 ja Taidesäätiö 2014).

- Tossavainen, Mari: ”Veistosten valmistus Suomessa. Kuvanveistotaiteen tekniikan ja materiaalien historiaa 1890-1920”. Tekniikan Waiheita 3-4/15 -lehti (2015).

- Utrio, Meri, toim: Ville Vallgrenin ABC kirja (Amanita,2003). Kielet suomi ja ruotsi.